O.P.I. Catherine the Grape on lakka, johon olen törmännyt aina silloin tällöin eBayssa surffaillessani. Aina sen normaalia korkeampi hintalappu ($15ish) on saanut minut kuitenkin päättämään, että ehkäpä en ihan välttämättä tarvitse sitä. Kun sitten eräs kynsiharrastaja myi kerran kiekolle swatchattua CtG:tään Facebookissa, nappasin sen äkkiä parempaan talteen.
Onneksi.
O.P.I. Russian Collectionissa (tätä ette varmasti olisi arvanneet, ettehän? Ettehän? :D) julkaistu Catherine the Grape on mahtava lakka. Se ei ole ihan tavallinen luumunvioletti vaan jotenkin lämpimään taittava violetti – siinä on seassa häivähdys kullan ja pronssin hohtoa. Minun kokoelmassani ehdottomasti uniikki sävy, enkä kyllä muista nähneeni tälle missään dupea.
Koostumus oli sitä Parasta O.P.I.-laatua, eli CtG on niitä ihanuuksia, jotka levittyvät siististi kuin itsestään. Kynsinauhojen siistiminen oli todella nopeasti hoidettu, kun lakka totteli niin täydellisesti lakkaajan kättä. Kaksi kerrosta tarvittiin peittävyyteen, mutta jälkimmäinen kysyi hieman ylimääräistä huolellisuutta, ettei kynsiin vahingossa jäisi läpikuultavampia kohtia.
Kynsien kärkiin töpöttelin Zoyan Stormia (ihana lakka myöskin) sattumanvaraisiksi kuvioiksi käyttäen apuna koristeteippiä. En ollut koskaan aiemmin käyttänyt ohutta kynsikoristeteippiä mihinkään, mutta sen avulla sain nyt tehtyä kivat koristelut nopeasti ja helposti, joten varmasti tulen sitä jatkossakin hyödyntämään. Nämä kynnet olivat ehdottomasti yhdet tämän vuoden suurimmista suosikeistani. Yksinkertaiset, kyllä, mutta jotenkin ihan nappiin onnistuneet ja kovasti tekijänsä mieleen!
- Aluslakka: O.P.I. Natural Nails Base Coat
- Värilakka: O.P.I. Catherine the Grape (x2)
- Koristelu: Zoya Storm
- Päällyslakka: Seche Vite

Näyttää tosi hyvältä ja hauska toi bannerin joulukoriste :D
Kiitos! :) Ajattelin, että pitää kai meidän blogiinkin saada jouluvalot, kun niitä kerran on kotonakin molemmilla ;)
Kiva että tämä sai sun luota paremman kodin =)
T: Mari
Se sai hyvin rakastavan kodin, voit olla huoleti. Lakka on täällä onnellinen ja hyvässä seurassa :D
Tositosi ihanat ja nätit kynnet! :))
Kiitos! :)
En saa tarpeekseni näistä kynsistä <3 Pitää kyllä koittaa tuota koristelutyyliä itekin, kun omia ideoitahan mulla ei ole :D
Kokeile ihmeessä! Minä taidan kokeilla pian kans uudestaan ja tällä kertaa väreillä joissa on enemmän kontrastia :)
Kerrassaan tyylikäs luumuinen violetti!
Eikös olekin! Tykästyin kovasti tuohon lakkaan, se on iiiiihana :)