Scientifique – c’est magnifique!

Osa lukijoista varmaan muistaa valitukseni siitä, miten mikään kynsilakka ei tunnu tarttuvan kynsiini vaan lohkeaa viimeistään parin päivän päästä lakkaamisesta. Varsinkin oikean käden etusormi oli ongelmallinen: lakkakerros irtosi aina kynnen pinnasta ja allaolevaa kynttä pystyi vaikka vähän taivuttamaan niin, että näki selvän raon kynsilakan ja kynnen välissä. Tulin siihen tulokseen, että kynteni olivat liian pehmeät ja taipuisat.

Olen ehtinyt parin vuoden aikana testata monenlaisia kynsien hoitoon tarkoitettuja tuotteita. Trind Nail Repair ei minusta tuonut muutosta suuntaan eikä toiseen, Trind Nail Balsam kosteutti kynsiä jossain määrin, mutta ei sinänsä vahvistanut kynsiä. O.P.I. Nail Envy (original) yhdessä O.P.I. Chip Skipin kanssa kuivatti sitä kaikkein ongelmallisinta kynttä niin, että se alkoi napsua poikki. Sanomattakin selvää, että Nail Envy sai kenkää. Aloin jo uskoa, ettei sellaista ihmetuotetta olekaan, joka kynsiäni auttaisi.

Noihin aikoihin satuin näkemään, kuinka jollekulle suositeltiin liuskottuvien kynsien avuksi Mavalan Scientifiquea. Muutama omista kynsistäni oli siinä vaiheessa myös surkeassa kunnossa juurikin liuskottumien vuoksi, joten päätin kokeilla taas yhtä uutta ainetta siinä toivossa, että edes liuskottuminen vähenisi.

scientifique

Mavalan Scientifique eroaa monista muista kynnenkovettajista siinä, ettei sitä käytetä koko kynnellä aluslakan tavoin, vaan sitä sivellään ainoastaan kynnen kärjen ns. vapaan kasvun osaan eli siihen kynnen valkeaan osaan. Aine imeytyy nopeasti ja kun kynnen pinta on kuivunut, voi siihen lakata haluamansa aluslakan. Aluksi Scientifiquea käytetään kerran viikossa, tai jos kynnet ovat tosi pehmeät, kahdesti viikossa. Sitten kun kynnet ovat vahvistuneet, harvennetaan käyttöä 2-3 kertaan kuukaudessa, jotta kynsistä ei tule liian kovat ja sen vuoksi katkeilevat.

Ja en uskoisi, jos en itse olisi tätä kokenut: ihan parissa viikossa kynnet muuttuivat selvästi terveemmiksi ja vahvemmiksi. Ero entiseen oli niin selvä, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Alun tiheämmän käytön jälkeen olen jatkanut Mavalan Scientifique-kynnenkovettajan käyttöä ehkä kerran puolessatoista viikossa, eikä yhdessäkään kynnessä ole enää liuskottumia. Sormella kokeilemalla huomaa, että kynnet ovat selvästi kovemmat ja vahvemmat kuin ennen, ja mikä ehkä huikeinta: lakkausten kesto on parantunut ihan mielettömästi.

Nykyään poistan lakkaukset kyllästyessäni niihin tai kun kärkikulumaa alkaa olla jonkun verran, lohkeamia tulee enää harvoin. Voin helposti pitää samoja lakkauksia 6, jopa 7 vrk  niin, että ne näyttävät yhä hyvältä. Sen pitempään en ole jaksanut katsoa yhtä lakkausta, vaan vaihtelunhalu on saanut lakkaamaan kynnet uudestaan :)

Liputan siis todella Mavalan Scientifiquen puolesta. Mikään muu elämässäni ei ole muuttunut enkä hoida kynsiäni yhtään eri tavalla kuin aiemmin. Syön Piimaxia samat 3 tablettia päivässä kuin tähänkin asti, käytän samaa käsivoidetta ja samaa kynsinauhaöljyä, samaa aluslakkaa ja samaa päällyslakkaa. Ainoa muutos on tuo Scientifique, joka on kynsilleni todellinen taivaan lahja. ♥

About these ads

16 thoughts on “Scientifique – c’est magnifique!

  1. Yhtä maagisia tuloksia odotellessa…Samaista ainetta olen käyttänyt nyt muutaman kerran, toistaiseksi ainoa näkyvä tulos on oikean käden keski- ja etusormen kynnen katkeaminen :D Toivottavasti Scientifique alkaa kohta vaikuttaa ihan kunnolla, hermo menee tuohon liuskottumiseen ja katkeiluun.

    • Jos sun kynnet katkeilee sen takia, että ne on liian kuivat, tuo Scientifique ei välttämättä paranna tilannetta. Tosin liuskottumiseen sen pitäisi kyllä tuoda apu. Mun kynnet ei olleet pahasti katkeilevat vaan turhan taipuisat, ja ainakin siihen tuo on mahtava aine. Ootko muutes koskaan kokeillut sivellä kynsinauhaöljyä sinne kynnen alle myös?

  2. Hmm…ei uskoisi Mavalasta :D lakat ainakin on silkkaa kakkaa. Omat kynnet on pysyneet talven yli superpitkinä Color Clubin geelilakkauksen avulla. Ainut että jos käsiä uittaa tiskivedessä/siivousaineissa niin geelilakkaus alkaa kuoriutua mutta ihan sama, kunhan kynnet eivät katkeile kuten tähän mennessä joka_ikisenä_talvena.

    • Joo, Mavalan lakat on kyllä kauheaa kuraa, ja ne pullot on hirveitä (tai siis ne korkit lähinnä). Mutta Scientifique oli kyllä ainakin mulle todellinen pelastus!

      Nyt mulla on kans ensimmäinen geelilakkaus kynsillä – mies antoi mulle joululahjaksi geelilakkaustarvikkeet (tai lahjakortin, jossa lupasi maksaa ne :D) joten ostin uunin ja CND:n Shellaceja. Luulen, että vahingossa kuivatin lakkaa liian vähän aikaa (ja toisessa kädessä värilakkaa oli liian ohuelti), sillä nyt kuuden vuorokauden jälkeen yhdessä kynnessä lakka on haljennut. Joskin myönnettävä on, että geelilakattuja kynsiä ei ehkä ole tarkoitettu pakastimen sulatukseen ja jään raapimiseen irti sen seinistä… XD No, tekaisen huomenna uudet, tällä kertaa eka kerran virheistä oppineena :D

      • Juu ei varmasti kestä jos rapsuttelee jotain…geelilakattuja kynsiä on yhtälailla suojattava kuin lakattua kynttä jos ei halua että lakat lähtevät repeilemään .)

  3. Mä saatoin ehkä tän postauksen inspiroimana napata tuollaisen mukaan töistä kotiin tullessani. On niin mukavasti kaikenlaisia kauppoja ihan matkan varrella. Katsotaan toimiiko mulla yhtä hienosti :D

    • Pidän peukkuja että toimii, olen itse niin tyytyväinen kun ei tarvitse enää joka toinen päivä lakata kynsiä uusiksi. Kivaahan se lakkailu sinänsä on, mutta kun sinä iltana ei sitten koskaan ehdi / pysty tekemään muuta, ja aina ei vaan jaksaisi… :-/

  4. Osaatko (tai osaako joku) antaa tehokasta vinkkiä liian koviin ja kuiviin kynsiin, joita liotetaan vielä käsidesillä useaan kertaan päivässä? Mulla kasvaa kauheaa vauhtia kynnet ja ne on niin kovat, ettei meinaa varsinkaan peukalonkynsiin edes kynsisakset purra. Kynnet sitten kuitenkin katkeilee varsinkin näin talvisin nips naps katki poikki poks vaan. Täytyy kyllä myöntää, että laiskanpuoleinen rasvaaminenkin varmaan on yksi ongelma, mutta rasvaamisen jälkeen kädet on aina niin tahmeat ja kun käsillään koko ajan jotain tekee, ei meinaa viitsiä rasvata. Hyvä, nopeasti kuivuva rasvavinkkikin voisi olla paikallaan. I know.. hiukan off topic..

    • Eikös joku OPI:n Nail Envy -tuotteista ole ”for dry and brittle nails”? Mulla ei ole kyllä siitä kokemusta, joten en pysty suosittelemaan, mutta muistelen että sellainen on olemassa. Murmis käytti omiin kuiviin kynsiinsä ahkerasti Trindin Nail Balsamia, joten siitä voi olla apua, ja tietysti ahkerasta käsien rasvaamisesta. Minä olen tykästynyt kovasti siihen Lemon juice & Glycerine -sarjan Samettisitruuna-käsivoiteeseen, jota saa pumppupullossa. Se imeytyy suht nopsasti, ainakin minusta, ja tykkään käyttää pumppupulloa, kun siitä saa helposti ohimennessään otettua :)

      • Kiitos vinkeistä. Lähden tuosta rasvasta ja Trindistä liikkeelle.

  5. Kyllä on jännä juttu, että meillä kaikilla ”puree” eri tuotteet kynsiin. Mulla oli ihan hirveät katkeilevat ja liuskottuvat kynnet vielä reilu pari vuotta sitten. Aina kun vähän kasvoi, tuli liuskat ja nämä ohentuneet kynnet menivät poikki. Sitten rupesin hoitamaan kynsiä: viilasin ainoastaan lasiviilalla, jokaisen lakanvaihdon yhteydessä käytin Opi Avoplex-öljyä kynsillä ja kynsinauhoilla, aluslakkana Opi Nail Envyä. Päälle värilakat, koristeet ja Seche Vite tai Nubar Diamond Seal & Shine. Huomasin eron jo kuukauden kuluttua. Kynnet pysyvät kasassa ja kasvavat vahvoina. Viilaan niitä lyhyemmiksi kerran viikossa lasiviilalla, koska kasvavat kovasti. En enää uskalla lopettaa em. aineiden käyttöä, ettei tilanne palautuisi entiseen.

    • Jeps, erilaiset kynnet, erilainen apu! Pääasia, että jokaiselle löytyy se oikea täsmätuote, joka auttaa :D OPI:n Avoplex-kynsinauhaöljy on kyllä mahtavaa. Mulla on vain se tuubiversio, mutta pullossa on kait suunnilleen samaa tavaraa?

  6. Taidan käyttää samaa tuotetta ja tyytyväinen olen ollut=) Välillä on ollut heikompia hetkiä ja välillä unohtanut käyttää koko ainetta, tällä hetkellä se sitäpaitsi on hukassa!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s