Fly-kynsien jälkeen oli taas aika poistaa geelilakkaukset, sillä ne kutjakkeen mutjakkeet halkesivat kahdesta kynnestä. Kestoa tuli tällä kertaa 10 vuorokautta, eli ei päästy edelleenkään Shellaceille “luvattuun” vähintään kahteen viikkoon. Edellisestä poistourakasta viisastuneena (?) päätin tällä kertaa Remover Wrappien sijasta pistää tyynesti kulhoon asetonia ja tökätä käteni sinne. Sillä ne geelilakkaukset nyt ainakin lähtisivät!
Paitsi etteivät lähteneet. 12 minuuttia liotin sormiani raa’assa asetonissa ja geelilakkaukset kyllä kuoriutuivat iloisesti irti kynsiltä, mutta kaikki lakka ei siltikään lähtenyt. Ei vaikka rapsuttelin tikulla. Ei vaikka liotin lisää. Viimeiset rippeet oli pakko taas ottaa bufferilla, ja voin vakuuttaa, että Papu ei ollut iloinen leiriläinen sen jälkeen. On se nyt ¤%/@£5?=/ !!! että ne pahuksen lakkaukset eivät voi kestää kynsillä nätisti sitä kahta viikkoa, mutta poistettaessa eivät silti suostu irtoamaan!
Kun olin saanut kynnet siistiksi ja hoidettua, kello oli niin paljon, että oli pakko valita hyllystä jotain luotettavaa ja helppoa. Ja silloin kun tarvitaan luotettavaa ja helppoa, valitaan Essie kera “Suomi-sudin”.
Smokin’ Hot oli yksi niistä lakoista, jotka ostin ihan summamutikassa tarjoushintaan, ja nyt kun pääsin sitä testaamaan, voin kyllä kertoa olevani todella tyytyväinen. Se on ihana, tumma mudanharmaa creme, joka taittaa vähän violettiin. Smokin’ Hot levittyy moitteettomasti. peittää kahdella huolellisella kerroksella ja kiiltää kauniisti. Lakka on hillitty mutta todella tyylikäs!
Leimasin kynsiin China Glazen Harmonylla kuviot uudesta LeaLaC A -laatastani. Lopputulos on mielestäni varsin onnistunut ja naisellinen :)
- Aluslakka: Butter London Nail Foundation
- Värilakka: Essie Smokin’ Hot (x2)
- Leimaus: China Glaze Harmony, kuvalaatta LeaLaC A
- Päällyslakka: Essence Better Than Gel Nails Top Sealer

Koitappa karhentaa lakkaukset ensin viilalla ja sitten isket ne sinne raakaan asetoniin. Tai sitten pidentää liotusaikaa. :) Akryylejä poistaessa mulla meni 2x40min, kun hauduttelin foliokääreessä ja asetonissa niitä. Rapsakat kynsinauhat tuli ainakin. :D
Kauniit kynnet ja hirmu pitkät!
Jeps, päätinkin että seuraavalla kerralla karhennan ensin. Jospa se vaikka auttaisi :) Kynsinauhat ei tosiaan oikein arvosta asetonissa kylvettämistä, kumma juttu :D
Kiitos! Olen itsekin ihan hämmentynyt siitä, että kynnet on selvinneet näin pitkään katkeamatta (*kop kop*).
Voi miten kauniit, näissä silmä lepää. Hyvin valitut yhteensopivat värit.
Kiitos! Olin alun perin suunnitellut leimaavani tuon Harmonyn sijasta Awakenilla, mutta Smokin’ Hot kuivui sen verran tummaksi, että Awaken ei ois varmaan erottunut tarpeeksi hyvin :)