Drop dead gorgeous

”Drop dead gorgeous.” Sellaiset olivat kynnet, jotka nyt pikaisesti esittelen. Yhdet kauneimmista kynsistäni ikinä. Ja arvatkaapa, onnistuiko niistä yksikään kuva kunnolla? Ei tietenkään. Kuvassa kynnet ovat ihan nätit, mutta livenä ne olivat tyrmäävät – vaikka itse sanonkin. Kuvasta ei nimittäin välity ollenkaan Swarovskin kristallien ja glitterin kimallus. Nyyh.

China Glazen Tantalize Me lienee jo melko vanha lakka, mutta se on vilahdellut useammassakin suomalaisessa kynsiblogissa, ja muistaakseni se oli sitten Sissi, jonka bloggaus sai itsehillinnän murenemaan ja minut tilaamaan sen itselleni.

Näistä kynsistä on jo aikaa, joten en muista ihan tarkkaan itse lakkauskokemusta, mutta muistaakseni Tantalize Me levittyi hyvin ja ongelmitta. Se on ohuehkoa, joten kunnon peittävyyteen tarvittiin kolme kerrosta. Valmis lakkaus yllätti, sillä lakan sävy näytti kynsilläni todella oudolta. Lakka oli kyllä kaunis, mutta jotenkin se ei sopinut ollenkaan kynsilleni, vaikka olisin etukäteen voinut vaikka vannoa, että minulle sopii mikä tahansa violetin sävy. Tantalize Me ei kuitenkaan sopinut vaan näytti kummalliselta.

Lakkauksen pelastivat kuitenkin koristelut: leimasin kynsille epämääräisen lonkerohärpättimen (uhm, hyvin kuvailtu, Papu!) Essien Licoricella (joka on muuten todella mainio lakka niin lakkailuun kuin leimailuunkin!), sipaisin lonkeroihin Orlyn Instant Artistilla hopeista glitteriä ja lopuksi tökkäsin kynsiin koristeeksi vielä pienet Swarovskin kristallit. Lopputulos oli mielestäni aivan huikean kaunis ja samaa mieltä oli myös rakas aviomieheni. :)

China Glaze Tantalize Me

  • Aluslakka: Butter London Nail Foundation
  • Värilakka: China Glaze Tantalize Me (x3)
  • Leimaus: Essie Licorice, XL-laatta C
  • Päällyslakka: Seche Vite

Lopuksi vielä vinkki noista Swarovskin kristalleista. Ne voivat vaikuttaa tavallisiin strasseihin verrattuna kalliilta, mutta kaikki eivät ehkä ole tietoisia siitä, että ne pystyy käyttämään useampaan kertaan toisin kuin halvat strassit. Kun on tarkkana lakkoja poistaessaan ja nappaa kristallit talteen ja puhdistaa ne varovasti, ne voi laittaa taas hyrrään odottamaan uutta käyttöä :)

About these ads

16 vastausta artikkeliin ”Drop dead gorgeous

  1. On kyllä todella kauniit! tällä hetkellä melkeinpä harmittaa, että menin myymään tuon laatan pois!

  2. Ihan tajuttoman kauniit. Voisin ostaa tuon laatan ihan tuon yhden kuvion takia, jos saisin puoliksikaan samanlaiset kynnet aikaan :)

  3. Nämä on tosi nätit! Itsekin hieman haaveilen noista Swarowskin strasseista, mutta se hinta on estänyt niitä hamstraamasta.

  4. *swoons* Ihan järjettömän ihanat ja kauniit kynnet. <3 Leimaus onnistunut todella hyvin ja nuo koristelut ovat täydelliset.

  5. Kiitos, ihanat ihmiset! Ensimmäistä kertaa käytin tuota kuviota, ja olen kieltämättä harkinnut koko laatan myymistä… mutta onneksi en ainakaan vielä ole myynyt, muuten olisi jäänyt nämä kynnet tekemättä :D Ja kuten kuvasta näette, Essien Licorice on loistava musta leimaukseen :)

  6. Miten mulla on mennyt nää kynnet ohi?! Onneksi selasin taaksepäin, nää on u-p-e-a-t!
    Minäkin oon saanut juuri tuolla leimalla aikaan yhdet kauneimmista/mieleisimmistä kynsistä ikinä. Ihan mahtava kuvio :).

  7. Päivitysilmoitus: Vuoden 2013 lempilakkauksia | Jos edes kynnet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s