Opettelussa liukuvärjäys

Sillä aikaa kun blogisiskoni olosuhteiden pakosta viettää aikaa lähestulkoon naturelli-ellinä, on varmaankin minun tehtäväni yrittää tarjoilla lukijoille värejä. Lähetin eilen mieheni kauppaan ja pyysin tuomaan muiden ostosten lisäksi keittiösieniä, että saan kokeilla uutta manikyyriä. Miespolo oli hieman hämmentynyt, mutta teki työtä käskettyä. Liukuvärjätyt kynnet ovat parhaimmillaan niin kauniita, että mieleni teki päästä opettelemaan tekniikkaa.

Lakkavarastostani löytyy aika huonosti eri tummuusasteita saman väriperheen sisältä, joten päätin urheasti kokeilla toteuttaa ensimmäisen liukuvärjäykseni vain yhdellä värilakalla, jonka alle tuli pohjalakan lisäksi helmenhohtoista vaaleaa lakkaa. Tällaiset kynnet sain aikaan:

Blue gradient manicure

Melko hankalaa oli saada riittävän selkeä väriliuku aikaan vain yhdellä sinisellä (China Glazen Blue Island Iced Tea), ja viimeisellä kierroksella päädyin lopulta sipaisemaan lakkaa suoraan siveltimellä kynnen kärkiin saadakseni paremman peittävyyden. Olisin myös kaivannut sinisen alle peittävämpää helmiäisvalkeaa, mutta en valitettavasti omista sellaista, joten Seppälästä ostettu halpislakka Wild and Crazy sai kelvata. (En muuten tykkää noista Wild and Crazy -lakoista. Ne ovat ihan liian luiruja ja ainakaan niissä kolmessa, mitkä omistan, ei voi kyllä pigmentin määrää kiitellä…)

Kaiken kaikkiaan tulos on kuitenkin minusta ihan sievä, vaikka vähän kylmempi sinisen sävy olisi luultavasti tuntunut enemmän omalta. Tässä vielä käyttämäni lakat:

Blue gradient manicure polishes

Ilman omituisia kynsiongelmia ei ole muuten selvitty täälläkään. En käsitä miksi, mutta molempien peukalonkynsien sisäsyrjä (eli siis etusormea lähin reuna) on vääntynyt kummallisesti. ARRRGGGHHH! En ole loukannut kynsiä mihinkään, ja ongelma ilmaantui aika lailla yhtäkkiä. Mikä kurjinta, se ei vaikuta ainoastaan kynnen reunaan, vaan koko kynnen mittaan, jossa nyt näkyy kulmikas harjanne. Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta tai jotain käsitystä siitä, mikä moisen voi aiheuttaa? Olenko tehnyt kynsilleni jotain väärin? :-(

wtf happened?

Kuva kertonee ongelmasta enemmän… :-/

– Papu –

6 thoughts on “Opettelussa liukuvärjäys

  1. Aikas tavallista kynsien tuommoinen taittuminen. Mulla on sama homma etu- ja keskisormien kynsissä. Oon huomannut, että lakkaamaton kynsi kartuu enemmän kuin lakattu. Lisäksi kynnen ulkosyrjän pystysuuntaisella viilauksella saa sitä vaikutelmaa hieman lievennettyä.

    Et sit kertonut MITEN tuo liukulakkaus tehdään?!!

  2. Sä oot kyllä kunnostautunut varsin nopsaa tahtia niin lakkahankinoissa kuin tekniikoissakin =) Kaunis liukuvärjäys.

  3. Hanna, ehämmää hoksannu! Tässä on yksi YouTube-video, joka esittelee liukuvärjäyksen tekoa sienellä. Siinä käytetään meikkisientä, mutta minusta se on vähän turhan tiivis sieni siihen… tai ehkä se on tekijästä kiinni :) Videossa käytetään montaa eri sävyä, mutta mulla oli siis vain yksi sininen. http://www.youtube.com/watch?v=qPnytAFANig

    Kiitos, Amalia :D Tämmöisellä aloittelijalla on kauhea polte saada kokeilla kaikkea mahdollista!

  4. Blogisisko tykkää kovasti! Näyttää hienolta tuo liukuvärjäys, taas yksi homma, mitä haluaisin kovasti päästä jo kokeilemaan. Muutenkin kaikki lakat huutelee jo kovasti tuolta kaapista, mutta koitan silti suorittaa kuurin loppuun, jotta saisin kynsien kuntoon muutosta.

    Ja mulla ei ikävä kyllä ole kokemusta tuosta taittumisesta.

  5. Aivan upea liukuvärjäys! Onnitteluni. Joillakin näköjään onnistuu helpommin kuin toisilla… höm…
    Ja mitä tulee tuohon kynnen reunan taipumiseen, niin mulla on riesana etu- ja keskisormien kynsien reunat. Sama vika, tosin varsinaista harjannetta ei synny. Vaikka kuinka kauniisti muotoilee kynnet, vähän ajan päästä ne näyttävät vinoilta. Aarrgghh… :(

  6. Aina kun laitat uuden lakan liukuvärjäys menetelmällä, odotatko että edellinen on kuivunut/ käytätkö kynsilakan pikakuivattajaa? Luin tekstin aika harvasti joten en huomannu ainakaan sanoitko sitä. :) ihanat kynnet!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s