Suuri surkeus

Papua on kohdannut suuri surkeus ja kauhea katastrofi (ei, tällä ei viitata mitenkään tuohon kolmiviikkoiseen vauvaan, joka sitterissään juuri ähkii ja tuhisee). Kynnet ovat ihan käsittämättömän karmeassa kunnossa! Kärjet lohkeilevat ja liuskoittuvat, ja tilanne on kaikin puolin surkea. Katsokaa vaikka :(

kynnet3012-02

Kaikkein pahimmin on kärsinyt oikean käden peukalo, josta lohkesi paksu liuska irti. Byääähhh!

kynnet3012-01

En ole tehnyt käsilläni mitään erityistä, joten epäilen tämän tilanteen syyksi synnytystä. Kynsien kunto nimittäin romahti ihan yhtäkkiä hieman synnytyksen jälkeen, ja se on suurin muutos, mitä elämässäni ja elintavoissani on viimeksi kuluneen kuukauden aikana tapahtunut. Toinen syyllinen lienee imetys, joka vaatii rutkasti kalsiumia – ja jos en saa sitä tarpeeksi ruokavaliosta, elimistöni ottanee tarvitun määrän omista varastoistaan.

Siitä eivät kynnet pidä.

Tankkaan nyt maitotuotteita, lisäkalsiumia ja MultiVitaa minkä ehdin, joten toivottavasti kynsiparatkin toipuvat pian. (Eipä sillä, että niitä ehtisin lakata tässä vaiheessa. Parhaimmat tavat herättää nukkuva vauva kun ovat a) kahvin keittäminen ja b) kynsien lakkaaminen. Äsken ehdin peräti laittaa pohjalakan kahteen kynteen, kun sitteristä alkoi jo kuulua vinku ja valitus.)

Jotta ei tämäkään merkintä koostuisi pelkästä voivottelusta, tarjoilen lopuksi kuvia joskus vähän ennen pikkuneidin syntymää kotiutuneista Orlyn minilakoista (jotka – kauhistuksen kananhäkki! – maksavat Stockalla melkein 9 euroa pullo. SISSUS MITÄ RIISTOA!):

Orly miniatures 3

Orly miniatures 2

Orly miniatures 1

– Papu – (joka toivottavasti vielä joskus ehtii jopa lakata kyntensä…)

P.S: Mutta katsokaapa ensimmäisessä kuvassa näkyvää keskisormea! Laserkäsittelyn jäljiltä jäänyt ammottava verinen kuoppa on kadonnut, eläköön!!! Jäljellä on yhä pienehkö kuoppa, hentoa punotusta ja rutikuivat kynsinauhat, mutta se omg-how-ugly patti on poissa ♥

P.S. II: Paitsi suuri surkeus, minua on kohdannut myös Valtaisa Onni uuden kameran muodossa. Joulupukki toi minulle tuliterän Canon Powershot G12:n, joka on HUIKEAN hyvä. Nuo kaksi kynsikuvaa otettiin illalla keinovalossa ilman salamaa tai jalustaa, ihan vaan käsivaralla räpsäisten. Ooof!

Mainokset

4 thoughts on “Suuri surkeus

  1. Otan osaa kynsien suhteen. Mutta onpa hyvä kamera, onnittelut! Pitää itsekin katsastaa pian kamera vaihtoon, kun tämä talven pimeys vie kaiken ilon lakkauskuvausharrastuksesta… Löysin vasta bloginne ja liityn lukijoiden joukkoon.

    Kynsien kuntoon: onkohan vaikutusta myös sillä, että käsiä tulisi vauvan synnyttyä pestyä enemmän (vaipanvaihtoa jne.)? Itselläni on onneksi kynnet pysyneet synnytysten jälkeenkin kunnossa – kuopuksen kohdalla kyllä hampaiden kunto huononi huomattavasti :/

    • Joo voi olla tosiaan että näitä käsiä tulee liotettua vedessä yms. paljon entistä enemmän, mutta en muista, että kynteni olisivat koskaan aiemmin olleet tällaiset, vaikka ovat usein olleet kovilla. Mutta ehkä tämä tästä, kun tankkaan vitamiineja ja kalsiumia, ja nyt ostin myös Trindin Nail Repairin – jospa siitä olisi apua :)

  2. Voi surkeus sun kynsien kanssa! :(
    Itsellä kävi ihan päin vastoin, ennen oli kynnet kamalassa kuosissa mut raskaus ja imetys teki niistä ihan uskomattoman vahvat ja kestävät, ei oo koskaan ennen olleet tällaiset.
    Jospa joku kynnenvahvistaja auttais? Just googlailin Trindin Nail Repairia, ja monet tuntuvat kehuvan sitä. Tosin toisilla ei oo auttanut ollenkaan.
    Itse ostin just Anttilan alesta puoleen hintaan ko. tuotteen. :)

    • Joo, useiden kehujen jälkeen päädyin valitsemaan juuri tuon Trindin, toivottavasti se parantaa tilannetta edes vähän. Raskausaikana tuntui kynnet voivat paljon paremmin (ja hiuksetkin), mutta nyt on molemmat aika säälittävät :/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s