Rubiininpunaiset avokkaat

Syksyn aikana joka kerta, kun kävin Kicksissä, hypistelin China Glazen Ruby Pumps -pulloa ja harkitsin sen ostamista. Ja joka kerta päätin, että en viitsi maksaa siitä kymppiä, vaikka se upea onkin, koska sen saisi niin paljon halvemmalla netistä.

Joulun alla tilasin Nailetc:stä muutamia lakkoja lahjaksi, ja koska olisi tietysti tyhmää tilata vain pari lakkaa ja maksaa niistä kovat postikulut, sujahti tilaukseen myös jotain kivaa minulle itselleni: esimerkiksi tuo ihana Ruby Pumps. Kuitenkin paketin kotiuduttua löysin laatikosta kolme kynsilakkaa ja lappusen, jossa pahoitellen ilmoitettiin kolmen muun lakan olevan yllättäen ”out of stock”. Byäääh! Ei tullut Ruby Pumpsia!

Viikko sitten menin Kicksille ostamaan tammikuun kanta-asiakastarjouksessa olevaa hajuvettä, ja taas kerran jalkani veivät minut China Glaze -hyllylle. Ruby Pumpsin kohdalla oli vain tyhjää. Byäääh!

Kun sitten kiersin hyllyn toiselle puolelle hypistelemään O.P.I.-lakkoja, mitä silmäni näkivätkään? Yksinäinen Ruby Pumps seisoskeli OPIen joukossa, aivan orpona! Koin tämän suoranaiseksi johdatukseksi ja sieppasin sen kiireesti ahneisiin hyppysiini. Ja sitä piti päästä pian kokeilemaan kynsilläkin. Oi, mikä kaunotar (ja mikä kaamea kuvattava – oikeaa sävyä on miltei mahdoton saada kuvaan…)!

China Glaze Ruby Pumps

Tuunasin alkuperäistä lakkausta seuraavana päivänä leimailemalla. Voitin eBay-huutokaupassa uusia kuvalaattoja, jotka olivat selkeästi fauxeja, mutta jotka vasta myöhemmässä tarkastelussa paljastuivat Chez Delaney -laatoiksi. Olin kauhean tyytyväinen, kun tajusin säästäneeni selvää rahaa huutamalla nuo laatat eBaysta sen sijaan, että olisin tilannut ne suoraan Chez Delaneylta. Koko kynnen kokoisten kuvioiden leimailu ei vielä suju kauhean hyvin, mutta jos en harjoittele, en taatusti opikaan…

Ruby Pumps with stamping

Ja vielä se hajuvesi, silvuplee: Lanvin Éclat d’Arpège :) Tämä on ihanin hajuvesi, mitä olen koskaan omistanut, ja kiljahdin riemusta kun näin, että Kicksin alennusmyynnissä se on -30% tammikuun 25. päivään asti! Ostin sitä joskus joulukuussa 2003 Oulun Stockmannilta, enkä ole myöhemmin enää nähnyt sitä Stockmannin tai Sokoksen valikoimissa. Nyt minulla on taas täpötäysi pullo ♥

lanvin

Kicks Clubin jäsenille tuo hajuvesi maksaa alle 30e, joten kannattaa käydä tutustumassa :)

– Papu –

4 thoughts on “Rubiininpunaiset avokkaat

  1. Ompa nätit konadoinnit! :) Tosi hienosti sopii Ruby Pumpsin kanssa tuollainen musta kokokynnen kuvio. :)

  2. Oi, kiitos linkistä, Jenni! (Ja pahoittelut kun vasta nyt ehdin vastailemaan.) Kiva että tuota hajuvettä saapi muualtakin eikä ole edes kallista!

    Kiitos, Sonne! Tuo Ruby Pumps on kyllä niin uskomattoman kaunis lakka että oli melkein sääli laittaa leimoja päälle :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s