Suuri pikakuivattajatesti!

Parisuhdemarkkinoilla Papu ei ole ollut enää vuosikausiin, mutta pikakuivattajan suhteen on haku päällä. Sitä Oikeaa ei ole vielä löytynyt, vaikka moneen on tutustuttu. Koska pikakuivattavia päällyslakkoja notkuu hyllyssä jo monia, päätin hieman vertailla niitä – sekä omaksi ilokseni että saadakseni taas jotain mahdollisesti muitakin kiinnostavaa blogimateriaalia.

Ehdokkaat marssikoon esiin!

Top coat test /bottles
China Glaze Fast Forward, Poshe, O.P.I. RapiDry, Seche vite, Orly Sec’n Dry, CND Super Shiney + O.P.I. Drip Dry.

CND Super Shiney on ihan tavallinen päällyslakka, ei siis pikakuivattava, mutta sen parina on käytetty O.P.I:n Drip Dry -pikakuivattavia tippoja.

Päällyslakat ovat tietysti testin varsinaiset tähdet, mutta myös sivuosat tarvitsevat omat esittäjänsä. Siispä mukana on yksi kappale kynsikiekkoja, kahden eri valmistajan koristelulakkaa (joista toinen – Nubarin musta – näkyy jääneen kuvassa piiloon, pahus!), Wet’n’Wild Wild Shinen punainen creme sekä ajastin.

Top coat test /stuff

Järjestelyt:

OSA 1. Lakkasin kiekolle ensin kuudelle ”kynnelle” kaksi kerrosta punaista lakkaa. Sen jälkeen laitoin jokaiseen kynteen eri päällyslakkaa (ja CND:n kaveriksi kaksi Drip Dry -tippaa). Tämän jälkeen säännöllisin väliajoin painoin lakkaa omalla kynnelläni nähdäkseni, kuinka hyvin se oli kuivunut.

OSA 2. Testatakseni lakkojen mahdollista sotkevuutta lakkasin toisen kuuden sarjan, taas kaksi kerrosta punaista lakkaa. Tähän kului muutama minuutti. Sen jälkeen odotin kaksi minuuttia ja maalasin jokaiseen kynteen viivoja ensin mustalla ja sen jälkeen hopeisella koristelulakalla. Jätin kiekon kuivumaan viideksitoista minuutiksi ja levitin sen jälkeen jokaiselle kynnelle eri päällyslakkaa.

TULOKSET JA HAVAINNOT:

1. Kuivuminen

Testatessani lakkojen kuivatuskykyä havaitsin loppujen lopuksi aika vähän eroja eri pikakuivattajien välillä, mutta jotain sentään:
– 90 sekunnin jälkeen Orlyn Sec’n Dry tuntui kynnellä tökkäistessäni vielä vähän märemmältä kuin muut, vaikka kaikkiin sai tökättyä ruman kolon hyvin helposti.
– 3 minuutin kohdalla sama havainto: Orly vaikutti huonommalta kuin muut. Tässä vaiheessa positiivinen yllättäjä oli CND:n Super Shiney + O.P.I. Drip Dry, joka tuntui kuivuneen vähän muita paremmin.
– 3 minuutista eteenpäin lakoissa ei juuri voinut havaita eroja, kunnes…
– 10 minuutin kohdalla Seche vite kirmasi kärkisijalle. Kolon sai siihenkin tökättyä, helposti, mutta lakka tuntui jähmeämmältä.

Top coat test /dents

Seche vite tuntui ainakin tällaisessa amatööritestissä kuivattavan lakan vähän muita vaihtoehtoja paremmin, mutta vielä 20 minuutin jälkeen kaikkiin vertailun lakkoihin sai jäämään kynnenjäljen. CND + Drip Dry -yhdistelmä puolestaan oli kuivattanut lakkaa jotenkin vähän kurttuiseksi, mikä näytti oudolta. Yhtä kaikki, CND:tä lukuunottamatta mikä tahansa noista viidestä pikakuivattajasta olisi ihan yhtä toimiva vaihtoehto lakkauksen kuivattamiseen. Jos valitsisin pelkän hajun perusteella, jäisivät China Glazen Fast Forward ja Seche Vite rannalle ruikuttamaan.

2. Sotkevuus

Jos kuivumisen suhteen oli ihan sama, minkä viidestä vaihtoehdosta valitsi, nyt erottuvat jyvät akanoista. Kun viidentoista minuutin kuivattelun jälkeen levitin pikakuivattajaa koristelujen päälle, tuloksena oli
– 2 hyvää
– 3 kelvotonta
– 1 siedettävä

Aloitan kelvottomista ja arvelisin kuvien puhuvan puolestaan:

ORLY SEC’N DRY
Top coat test /Orly

O.P.I. RAPIDRY (voi O.P.I. minkä teit…)
Top coat test /OPI

CHINA GLAZE FAST FORWARD
Top coat test /ChG

Kaikki kolme tuhrivat koristelut, Orly kaikkein pahimmin ja China Glaze vähiten, mikä oli aiemman kokemuksen perusteella yllättävää.

CND Super Shiney + Drip Dry -yhdistelmä tuhri myös koristeluja, mutta pahnanpohjimmaisia vähemmän:

Top coat test /CND+DD

Kaikkein kauneimman tuloksen antoivat kuitenkin Poshe ja Seche Vite, joista kumpikin saa puhtaat paperit:

SECHE VITE:
Top coat test /Seche

POSHE:
Top coat test /Poshe

Koristelulakkoja käyttävän ei siis tästä porukasta kannata käyttää mitään muuta kuin Poshea tai Seche Viteä, ainakaan tämän testin perusteella. Sama pätee luultavasti myös dotting toolin käyttöön, vesimarmorointiin ja leimailuun. Tavallisen yksivärisen lakkauksen kanssa ei ole niin tarkkaa (tosin sillekään en valitsisi Fast Forwardia, joka voi pahimmillaan vetää lakkaan kaljun kohdan…).

Olen itse vähän pettynyt, koska en edes periaatteesta haluaisi palata käyttämään Poshea. Inhoan sitä, miten pullosta menee yli puolet haaskuun kun lakka liisteröityy, vaikka sitä käyttäisi kuinka nopeasti. Seche Vite ei jankkiinnu mielestäni yhtä pahasti, mutta se taas sitten haisee ihan hirveälle. En kuitenkaan haluaisi myöskään tuhria vaivalla tehtyjä koristeluja käyttämällä niiden kannalta huonoa päällyslakkaa. :/

Tarkoitus on kokeilla vielä ainakin CesarsShopin pikakuivattajaa, jonka nimeen vannotaan Sonnelassa, sekä monen kehumaa Sally Hansen Insta-Drita. Saapa nähdä, miten ne toimivat!

Mikä on sinun suosikkisi? Toimiiko se tuhrimatta koristeluja?

kyselee
– Papu –

21 thoughts on “Suuri pikakuivattajatesti!

  1. Itselläni on Mavala ja olen ollut tyytyväinen kahden käyttökerran jälkeen. Ikinä en ole aikaisemmin koittanut kuivattavia lakkoja, joten ei ole vertailukohtia. Koristelun jälkeen laitoin viimeksi ihan normia jotain halpaa väritöntä lakkaa ensin ja mustat raidat pysyivät siisteinä. Tämän pälle laitoin vasta kuivattajaa.

    • Joo, moni muukin on käyttänyt Mavadry:ta vai mikä se on, itse en ole siihen vielä törmännyt. Muistelisin kuitenkin kuulleeni moitteita hinnasta – että on kallis määrään nähden? En muista tarkkaan, voin olla erehtynytkin. Pitäisi varmaan siihenkin tutustua :)

  2. voi mikä mahtava postaus! Tähän on nähty paljon vaivaa, mutta kannatti, tää on mahtava!! Itse käytän mavalaa, ja olen huomannut että se on parempi kuin juuri orlyt jne. Vaikka mavalan kynsilakat ei ole mieleeni muuten, niin pikakuivattaja kyllä. PItää vielä kumminki testata tuo cesars… Mavalankin pkssa se ongelma, että lakka jämähtää pulloon vaikka kuinka pullon sulkisi huolella. Uskaltaisikohan sitä jotenkin laimentaa…menee varmaan sit se idea pilalle.

    • Ahaa, jo toinen Mavalan pikakuivattajan käyttäjä. Mun tarttee varmaan kans testata sitä. :) Taitaa vähän kaikki noi pikakuivattajat olla jämähtävää tyyppiä… :/ Cesarsin pikakuivattaja mulle on jo matkalla, toivottavasti se on hyvä!

    • Sallya on kehuttu paljon, siksipä se on tarkoitus vielä testata. Tosin täällä kommenteissa joku juuri moitti, että se jankkiintuu kans pahasti :/

  3. Mulla on muutama pikakuivattaja. Konadin oma on periaatteessa paras leimailuun, mutta klimppiytyy pulloon niin helposti (ja on siitä syystä jäänyt vähälle käytölle… miksihän edes ostin toisen pullon sitä?). Kuitenkin pikaisella kylmässä vedessä käytöllä ne leimailutkin jähmettyy, niin on sama, mitä siihen päälle laittaa.

    itellä on nyt ollut tuo OPI tai sitten Sallyn käytössä. Annan koristelujen kyllä kuivahtaa ihan kunnolla ennen pikakuivattajaa juuri sotkujen pelossa. Pikakuivattaja taas tekee silti sen, että se koristelu pysyy :)

    • Onko se Konadeille tarkoitettu päällyslakka pikakuivattava? Hmm. Sitä en hoksannut tässä testata ollenkaan, vaikka sekin mulla on. Siinä on tosin se vika, että se tuppaa kuplimaan :[ Noi mun koristelut oli kyllä kuivat ennen kuin laitoin päällyslakan, eli siinä kävi niin, että se päällyslakka kostutti sen alemman lakan uudelleen ja veti mukanaan. :(

  4. Kynsiharrastuksen alussa käytin Mavalaa sen halvan hinnan (ja hyvän saatavuuden) takia. Sittemmin olen siirtynyt kokonaan Secheen, koska jaksan tilata sitä jenkeistä (halpaa, halpaa…) asti. Lisäksi voisin kirjotella pitkät plussat Sechen nimeen. Oon tosin lukenut, että jotkut ihnoavat Seche Viteä. Taitaa olla ihan henk. kohtaista mikä pikakuiv. toimii. :D:D

    • Seche on mulla toiminut varsin hyvin, miinusta tulee oikeastaan vain hajusta ja siitä, että jossain vaiheessa se sivellin menee semmoiseksi paksuksi klöntiksi eikä ”avaudu” enää kunnolla lakkaa levittäessä. Mutta muuten se lakka on kyllä tosi toimivaa!

  5. Mä vaihtelen aina vähän fiiliksen mukaan, tällä hetkellä käytössä SV taas muutaman vuoden tauon jälkeen ja pakko myöntää, että olen ihan rakastunut siihen, miten ei tarvitse yhtään huolehtia, vaan voi huoletta koristelujen päälle laittaa.

    Cesarsin kuivattaja on hyvää myös, mutta vihaan miten sen pullosta ei näe kuinka paljon ainetta on jäljellä. Sally taas on hyvää, mutta pullo kuluu uskomattoman nopeasti ja loppu muuttuu supernopeasti vielä käyttökelvottomammaksi jankiksi kuin poshe

    • Vähän mietinkin pienessä mielessäni, että sulla on PAKKO olla Seche käytössä, kun sulla on niitä upeita abstraktikoristeluja, jotka ei koskaan ole yhtään suttuiset ♥

  6. Hyvä postaus, kiitos!

    Itse en aina edes käytä päällyslakkaa, yksi syy on se haju… niissähän on pahimmat myrkyt ja kovettimet :( Lakkakerroksia mulla tulee aluslakan päälle 2-3, joten pikakuivattavalle ei ole sinänsä tarvetta. Hyvälaatuiset lakat yleensä kuivuvat ilmavasti.

    Pikakuivattajista olen käyttänyt mm. Mavalaa, Poshea, O.P.I.n RapiDryta. Nyt on päällyslakkoina Orlyn Magnifique sekä Nubarin Diamont – jotka sinänsä ei ole pikakuivattavia mutta nopeita silti.

    • Mulla ei taitaisi yksikään lakkaus selvitä elossa kuivaksi asti ilman pikakuivattavaa lakkaa. Ei vaan ole tilaisuutta kuivattaa kynsiä rauhassa tarpeeksi pitkään, ja kun illalla lakkaa kynnet niissä on aamulla kauheat lakanankuvat, jos ei käytä pikakuivattavaa :/

  7. Ihana postaus!

    Itse olen päätynyt lopulta Posheen, koska se on paras kompromissi, minkä olen löytänyt. Kuivattaa tehokkaasti (esim. Mavadrylla saatoin saada monta tuntia aiemmin tehdystä lakkauksesta vielä lakanankuvat kynsiin aamuksi) ja ei haise kovin pahalle. (vrt Seche Vite, joka muuten olisi suosikki.) Olen pystynyt käyttämään pullosta suurimman osan käyttämättä lakanohentajia, joita pitää vaan laittaa reilusti sekaan. Ihan pullonpohja jää silti käyttämättä, mutta käyttömukavuus menee mulla tuon edelle kuitenkin.

    • Joo olen itsekin yrittänyt ohentaa paksuuntunutta Poshea ja tullut siihen tulokseen, että sillä ohenninpullon ohjeella käyttää 2-3 tippaa saa heittää kuikkaa. Sitä ohenninta on pakko laittaa REILUSTI, jos meinaa saada jotain eloa siihen pikakuivattajaan. Pitäisköhän mun antaa Poshelle vielä uusi mahdollisuus… hmm.

  8. Mielenkiintoista! Mä en oo edes koittanut mitään muuta kuin Sallya, enkä ole vaihtamassa! Ei se mulla ainakaan useamman kuukauden käytön jälkeen ole muuttanut koostumustaan mitenkään. Eikä sotkenut mun koristeltuja juhannuskynsiä ;)

    Sen sijaan mua kiinnostaisi aluslakat. Mulla on lakkaukset viime aikoina kestäneet ihan hirmu hyvin, kun oon käytänyt sekä aluslakkaa että päällä Sallya. Mun aluslakkana on joku vanha Maybelline, joka tekee kynnestä mattamaisen, melkein karhean ja tuntuu, että värilakka ottaa siihen kiinni tosi hyvin! Lohkeamia alkaa tulemaan vasta useamman päivän jälkeen. Mulla on nyt maanantaina torstai-iltana laittamani kynnet ja yhdessä kynnessä on pieni lohkeama.

    Teillä kun on kokemusta noista aluslakoistakin, niin kiinnostaisi tietää mitä aluslakkaa suosittelette ja tekeekö se tai joku muu aluslakka kynnestä sellaisen mattakarhean, kuten mun ikivanha mikälie lakka?

    • Aluslakat onkin sitten toinen kiinnostava aihe! Niitä on hankalampaa vertailla, koska lakkauksen kestävyyteen vaikuttaa niin moni asia: onko kynnet puhdistettu huolella ennen lakkausta, aluslakka, värilakka, päällyslakka.. ja se mitä kynsillä tehdään! Eli mulla ainakin on se ongelma, että kun lakkaus lohkeilee, en aina tiedä missä vika on. Tällä hetkellä mulla on käytössä O.P.I. Natural Basecoat, josta olen ainakin levittyvyyden ja kuivumisen perusteella tykännyt kovasti. Lakkauksetkin on kestäneet mielestäni suht hyvin paitsi tämänhetkinen, joka on repeillyt tosi mystisesti reilussa vuorokaudessa O_o

      Jos haluaisi vertailla aluslakkoja niin pitäisi luultavasti vertailla aina vain kahta keskenään, niin että lakkaa yhdellä yhden käden ja toisella toisen ja sitten katsoisi kumpaan käteen alkaa tulla nopeammin lohkeamia. Tätä voisi sitten tietysti jatkaa siten, että tekee useamman vertailun näin, ja voittajat sitten siirtyvät seuraavalle kierrokselle :)

      Ainakin Orlyn Bonder on kuulemma sellainen aluslakka, joka tekee kynteen vähän sellaisen kumimaisen pinnan, johon värilakka ainakin mainostekstien mukaan tarttuu tosi hyvin. Mulla on sitä tuolla, mutta en ole ehtinyt vielä kokeilla. Taidanpas kokeilla heti tänään (koska toissapäivänä lakatut kynnet on lohkeilleet jo nyt niin pahasti, grrrr!) ja laittaa toiseen käteen O.P.I:n aluslakan…. Raportoin tarkemmin kunhan jotain on selvinnyt ;)

    • Joo, Seche on aivan ehdoton koristelujen päällä. Sekin sotkee JOSKUS, mutta useimmiten ei. Parhaiten se on pärjännyt niistä mitä itse olen testannut (tämän jälkeenkin) :)

  9. Päivitysilmoitus: Lisää pikakuivattajavertailua | Jos edes kynnet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s