Kurkistus lakkavarastoon

Kauan se kesti mutta olemme vihdoin saaneet tänne blogiin näkyviin listauksen lakkavarastoistamme! Kumpikaan ei tosin jaksanut listata erikseen päällyslakkoja sun muita, vaan lista kattaa ainoastaan väri- ja efektilakat. Sivupalkista löytyy nyt linkki molempien aarrearkkuihin:

Papun lakat
Murmiksen lakat

Ja koska on puhetta lakkavarastosta, päätin esitellä varastoani hieman myös kuvien välityksellä. Useat kynsiharrastajat tuntuvat suosivan Helmer-laatikostoja, mutta vaikka asunnossamme on tilaa yli sata neliötä, ei meille yksinkertaisesti sovi Helmeriä minnekään. Siksipä kynsilakkani valtasivat ihan noin vain itselleen yhden vessan peilikaapeista. Ja sitten toisen. En tiedä, mitä teen sitten, kun toisestakin loppuu tila…

Yhtä kaikki, tältä näyttää vessan peilikaappien sisällä:

polishes
O.P.I:t ylähyllyllä, China Glazet alahyllyllä, keskellä loput China Glazet, Color Clubit, Sally Hansenit sekä muutama Orly, CND ja Essie. China Glazen Crackle-lakat ovat kokonaan eri kaapissa, joten ne puuttuvat tästä kuvasta.

polishes & stuff
Toisen kaapin ylähyllyllä on Nfu-Ohit, Zoyat ja Nubarit, keskihyllyllä alus- ja päällyslakat sekä muutama koristelulakka ja alimmalla hyllyllä muita tarvikkeita.

Leimailutarvikkeet, loput koristelulakat sekä joitain halpislakkoja on sitten yhdessä vessan alakaapeista, jota en viitsinyt kuvata. Kaappeihin onneksi mahtuu vielä jonkin verran lisää kynsijuttuja, sillä joku saattoi hieman taas ratketa, ja matkalla kotiin on nyt neljä uutta O.P.I:a…

Ostin muuten viime viikolla itselleni 3 kpl Kiss-koristelulakkoja (pinkki, vihreä, sininen), mutta en tykkää niistä yhtään. Jos haluaisit ne itsellesi, niin jätä kommentti tähän merkintään ja kysy meiltä jotain ”Kysy mitä vain ja me vastaamme” -merkintää varten… arvon ne lakat kysyjien kesken :) Aikaa esittää kysymyksiä on vielä tämä päivä (sunnuntai) sekä huominen (1.8.). Kysyä toki saa vaikkei niistä koristelulakoista olisikaan kiinnostunut, mutta kannattaa ehkä sitten mainita, jos ne eivät kiinnosta :)

– Papu –

Kesävihreää

Jos olisit vuosi sitten väittänyt minun oleilevan aivan tyytyväisenä vihreissä kynsissä ja vieläpä ihan julkisella paikalla, en olisi välttämättä uskonut. Vaan niin siinä kävi, että China Glazen kesäkokoelman lakka Cha cha cha löysi tiensä ostoskoriini ja kokelmaani. Ja kas, sehän näytti kesäkynsillä oikein mukavalta.
CG chachacha

Tarkoitus oli leimata näille jotain graafisia kuvioita päälle, mutta kun illalla lakkasin ja seuraavana päivänä jo oli ekat lohkeamat, niin enpä sitten viitsinyt. Jotenkin minusta tuntuu, että OPIt ja Essiet on pysyneet kynsillä pidempään lohkeilematta. Mutta en minä china glazeja silti hylkää…

-Murmis-

Yritys hyvä, mutta…

…inhosin näitä kynsiä. Mikään ei sujunut kuten olisin halunnut. Golden Rose -koristelulakat eivät totelleet yhtään ja kaiken kukkuraksi CesarsShopin pikakuivattaja tuhri koristelut. Jippii… No, kyllä näitä kauempaa jaksoi pari päivää katsoa, nyt ne ovat onneksi vain muisto enää.

O.P.I. Princesses Rule & DS Extravagance

O.P.I. Princesses Rule ja DS Extravagance, koristelussa Golden Rosen musta ja valkea koristelulakka sekä Art Club Perfectly Pastel.

HUOM! Muistutan vielä kysymyspostauksesta! Eli vielä on aikaa jättää meille kysymyksiä – joko kynsijutuista tai sitten jostakin muusta, aihe on vapaa. Kysy siis mitä haluat, Papu ja Murmis vastaavat! :)

– Papu –

Kaukaa kaunis

Kynsissä kulahtaneet hologrammilakat ja blogisisko Papu tulossa illalla kylään. Jotain piti keksiä ja nopeaa vielä, jotta toteutuksen ehtii tehdä esikon päiväunien aikana. Sillä eihän se nyt kävisi, että olisin ihan ilman lakkoja tai pahasti lohkeilleissa, kun Papu perheineen saapuu kylään ;).

Lakkalaatikossa odotti kokeilemista Essien Spring collectionin minicuben kolmas jäsen; Topless & Barefoot. Sitä siis kynsille, mutta Poshen nopeasti kuivuvaa aluslakkaa ensin. Essien päälle Poshen pikakuivattaa päällyslakkaa, jota olen laimennellut juoksevammaksi, kun se meinaa pulloonsa jo hyytyä.
Kovasti monet kehuvat Essien lakkojen levittyvyyttä, mutta tämän kanssa oli kyllä tuskaa saada tasainen pinta aikaan. Tosin luulen, että iso osa hankaluutta on minipullon minisivellin. Isommalla sudilla tulos olisi varmasti parempi ja helpommin saavutettavissa. Lakka sellaisenaan (kuvan unohdin tietty ottaa…) oli ihan kaunis, hiukan pinkkiin vivahtava beige. Sellaisenaan hiukan tylsä jopa. Niinpä päälle leimasin kuviot China Glazen Joylla Magno Nailsin laatalta A31.

Essie T&B ja CG Joy

Magnon iso leimasin oli tietty käytössä ja leimaillessani  mietin, että kylläpä sujuukin helposti ja mukavasti koko kynnen leimaaminen, kun on oikeat välineet käytössä. Annoin kuvioiden hetken kuivahtaa ja päälle sitten Sechen pikakuivattavaa päällyslakkaa. Olin varsin tyytyväinen lopputulokseen, joka näytti normaalilta katseluetäisyydeltä oikein hyvältä. Ja ei muuta kuin saman tien kuvat kynsistä, ettei vaan unohdu.

Alkaessani seuraavana päivänä laittamaan kuvia julkaisukuntoon, oli hämmennys suuri, kun lähikuvia tutkailin. Mitä ihme sotkua ja vajaita leimailukuvioita. Ja todentotta, tarkasti kunnon valossa katsottuna eivät kynnet olleetkaan enää kovin vau. Kyllä kamera vaan paljastaa kaikki virheet (klikkaamalla saat kuvan vielä isommaksi)…
Essie T&B ja CG Joy zoom
-Murmis-

ps. Joskus aiemmin pyysimme kysymään mieltänne kutkuttavia kysymyksiä kirjoittajista tai oikeastaan mistä vaan. Vielä on hetki aikaa laittaa lisää kysymyksiä tulemaan, ennenkuin julkaisemme postauksen vastauksistamme. Siis kysy pois!

O.P.I. DS Radiance

Tässä on nyt kuva töpökynsistä ja DS Radiancesta. Se on todella kaunis hopeanhohtoinen lakka, joka levittyy hyvin ja kuivuu kauniin tasaiseksi pinnaksi. Tämä lakka sopisi varmasti upeasti myös kesävarpaiden kynsiin :) Näitä kynsiä en koristellut lainkaan.

O.P.I. DS Illuminance

Nyt kynsillä on jo uusi ilme, joka tosin on melkein täysi susi. Koristeluista tuli rumat ja kirsikkana kakun päällä CesarsShopin pikakuivattaja sotki koristelut, vaikka ne olivat mielestäni ihan kunnolla kuivat. Byääähhh! No, katsotaan saisinko kynnet vielä kuvattua…

– Papu –

O.P.I.-aarteita

Pikainen ostospostaus, ennen kuin kuopus herää päiväuniltaan! Aiemmin esittelin kuvan, jossa näkyi violetilla kynsilakalla kuorrutettuja pulloja. Nyt kaunokaiset on puhdistettu perusteellisesti ja sain otettua paremman kuvan. Uusi O.P.I. DS Extravagance pääsi ehjänä perille, joten sekin on kuvassa mukana. Harmillisesti noiden DS-lakkojen korkkien hopeanvärinen pinta kärsi kynsilakanpoistoaineesta, mikä näkyy selvimmin kuvan sinisen lakan korkissa. :-/

Tässä ovat siis uudet O.P.I. Designer Series -lakkani ♥

O.P.I. DS polishes :)
Ylhäältä alas: Magic, Radiance, Extravagance, Jewel & Reflection

Ensimmäisenä kynsille pääsi Radiance, jonka arvelisin koostumuksensa puolesta soveltuvan hyvin myös leimailuun, mutta sitä en ole vielä ehtinyt testata. I’ll let you know! Kuvaa kynsistä ei valitettavasti vielä ole, sillä kamerasta on akku lopussa – ja laturi tietysti makuuhuoneessa, missä tyttönen nukkuu.

Kynnet ovat nyt suoraan sanottuna todella surullinen näky. Kyllästyin siihen, että joka toinen kynsi oli paikattu ja paikkoja oli uusittava vähän väliä, ja leikkasin kynnet kokonaan lyhyiksi. Siis ihan lyhyiksi. Töpölyhyiksi. Valkeaa kärkeä jäi noin milli per sormi. Muutos entiseen oli niin valtava, etten meinannut edes osata kirjoittaa läppärin näppäimistöllä, kun kynnet eivät enää olleet tiellä :D Kodin askareissa nämä lyhyet kynnet ovat kyllä aivan verrattomat, mutta… huoh… ne eivät ole kauniit. Ehdin jo tottua pitkiin kynsiini, joten nyt on haikea mieli. Onneksi kynnet ovat kuitenkin uusiutuva luonnonvara, joten parin viikon kuluttua tilanne on jo vähän vähemmän lohduton.

– Papu –

Murmiksen kuulumisia

Nyt on pahasti viime aikoina taas käynyt niin, että blogisisko Papu on yksinään joutunut pitämään meidän blogiamme yllä. Suurensuuret pahoitteluni kaikille.  Selitykseni tilanteeseen ovat mitä moninaisimmat; pääsyyllinen lie kuitenkin Suomen kesä, joka tätä melko viimeisillään raskaana olevaan blogaajaa on hellinyt turhankin lämpimillä ilmoilla. Energiaa ei vain ole riittänyt kovin eleganttien ja koristeltujen kynsien väsäämiseen, vaikka lakat on päällä lähes koko ajan. Ihan vaan pelkkien swatchien postaaminen kun ei saa minua helposti houkuteltua koneen ääreen johtuen hiukan epäergonimisesta työpisteestä.

Muutamista simppeleistäkin kynsistä on kyllä tullut otettua kuvia, joten laitetaan ne tähän todistusaineistoksi edes jonkinlaisesta lakkailuinnosta:
Nice is Nice
CG Senorita Bonitanfuoh63

Essien Nice is Nice, ihana liila pastelli. China Glazen Senorita Bonita, ei hyvä kuva, mutta hiukan sentään mahtava  välke erottuu. Ja Nfu-Oh 63, joka päätyi kerran kokeiltuani Papulle, kun en sittenkään tykännyt väristä. Hänellä olikin jo parempia kuvia julkaistuna.

Näiden lisäksi kynsillä on ollut moneen kertaan Nfu-Oh:n 65:sta ja Make Up Storen Gretaa,  jotka molemmat olen postannut jo joskus aiemmin. Noiden alla on tietysti itseoikeutetusti ollut Nfu-Oh:n Aqua Basea. Se tai jonkun muun valmistajan vastaava tuote on kyllä ihan ehdoton hololakkojen alla. Kahdella kerroksella siisti ja tasainen jälki ja kesto on aivan muuta verrattuna ilman aluslakkaa tai tavallisen aluslakan päälle vedettyihin hololakkauksiin. Sellainen fiilis jäi kuitenkin, että ihan yhtä hyvin ei Greta kestänyt kuin Nufun oma holo, mutta voipi kyllä vaikuttaa, että Gretan ollessa kynsillä puuhasin esikoisen synttäreitä, joten ne joutuivat melkoiselle koetukselle.

Muutenkin kynnet ovat olleet koetuksella näin kesäaikaan. Etenkin kesäkuisella mökkisessiolla onnistuin katkomaan ja halkomaan useammankin jo melko ihanan pitkiksi ehtineistä kynsistäni. Niinpä viimeisen kuukauden aikana silkkiwrapit ja kynsiliima ovat tulleet tutuiksi. Juuri tänään laitoin paikat uusiksi ja raskain mielin lyhensin kynsiä jonkin verran. Kyllähän ne siitä taas kasvavat ja alkoivat kyllä  jo hiukan haitata eloa ja oloa. Ja kunhan tämä mahassani möyrivä tyyppi päättää ulkoistaa itsensä, en kyllä kovin pitkiä kynsiä ainakaan aluksi uskalla pitää.

Mutta sokerina tämän sepustuksen pohjalla on muutamia viikkoja sitten väsäämäni juhlalakkaus, joka viimein innoitti minut kasaamaan tämän blogauksen. Koska mekko oli sama kuin aiemmin kesällä häissä käytetty, oli värimaailma jo palloleimaushässäkästä tuttu kombo Opin Alpine Snowta, Essien Azurea ja China Glazen Audreyta. Tällä kertaa lisäsin soppaan vielä China Glazen Agent lavenderia ja valitsin pitkästä aikaa toteutustavaksi vesimarmoroinnin.

Ensimmäinen yritys meni aivan pieleen; alle levitetty OPI ei ollut ehtinyt kuivua kunnolla, teipit meni sinne tänne ja ruttasivat lakkoja joko jo ennen dippausta tai sen jälkeen ja kaiken kukkuraksi onnistuin sohlaamaan juuri dipattuja kuvioita ihan urakalla. Tulos 8/10 kynttä piloilla jonkinlaisilla lommoilla tai rutuilla ja ei niin iloinen mieli. Kuviot onnistuivat kyllä hyvin ja sekös aika paljon hatutti, kin menivät sitten muutoin piloille. No en luovuttanut. Putsasin kynnet ja lakkasin OPIlla esikoisen päiväunien vielä jatkuessa ja päätin tehdä illalla hänen mentyään nukkumaan uuden marmorointiyrityksen.

Ja jippii, onnistuin olemaan tuhrimatta ihan kaikkia kynsiä, mutta kuviot eivät olleet ihan niin onnistuneita kuin ekalla kerralla. Niinpä päädyin blogisisko Papun esimerkin innoittaman täydentämään kynsiä hiukan dotting toolilla.
WaterMarbling0711_2
Kaikki olivat uniikkeja ja mikään ei ollut toisen kanssa samanlainen. Näihin laitoin päälle Sechen pikakuivattavaa päällyslakkaa, jota olen viime aikoina testaillut. Ilmeisesti näissä marmoroinneissa oli lakkaa lopulta aika paksusti, sillä jo muutaman päivän kuluttua oli lohkeamia kynsissä. Harmi, etteivät kestäneet sen kauempaa suuren vaivan näiden kanssa nähtyäni.

Jos joku on tänne asti jaksanut lukea, niin kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sitkeydestä ;). En uskalla luvata jatkossakaan kovin tiuhaa tai tasaista julkaisutahtia, sillä elämä lie lähikuukausina aika hektistä. Mutta saammepa nähdä.

-Murmis-

O.P.I. Cuckoo for this Color

Lomailu on tehnyt tästä blogista hiljaisen, pahoitteluni siitä. Tässä välissä, noiden holokynsien jälkeen siis, minulla oli ranskalainen manikyyri, joka ei elänyt tarpeeksi pitkään päästäkseen kuviin. Jostain syystä nimittäin sekä värilakka että päällyslakka alkoivat kuoriutua, ja ensimmäistä kertaa ikinä kävi niin, että päällyslakka lähti parista kynnestä isoina riekaleina värilakan päältä irti. Se oli Seche Viteä, joka ei kyllä yleensä ole tuolla tavalla oikutellut!

Kynnelle-blogin Nunnukae oli havainnut blogin sivupalkista, että haavelistallani on O.P.I. Cuckoo for this Color. Sattui niin sopivasti, että hänellä tuo kyseinen lakka oli täysin tyhjänpanttina, kun ei ollutkaan ollut mieluisa, ja Nunnukae kysyi kiinnostusta vaihtokauppoihin. Jeee! Siispä Zoyan Valerie lähti Nunnukaen suuntaan (samasta kokoelmasta oleva sisarlakka Charla oli niin karmea poistettava kynsiltä, etten enää halunnut samaa taistelua Valerien kanssa siitäkään huolimatta, että se on ainakin netistä löytyvissä kuvissa aivan upea) ja Cuckoo for this Color löysi tiensä minun innokaisiin hyppysiini.

CftC ei kieltämättä kynsillä ollut ihan niin upea kuin pullossa, mutta minusta todella kaunis silti, joten olen erinomaisen tyytyväinen vaihtokauppaani. Kyseessä on siis tumman smaragdinvihreän värinen lakka, jossa on sininen shimmer. Jos se sininen shimmer olisi vähän paremmin erottuva, olisi lakka vielä upeampaa. Kesäkynsiin CftC oli siinä määrin tumma, että katsoin tarpeelliseksi raikastaa kynsiä hopeisilla koristeluilla (Art Club Solid Silver). Ihan simppelit kynnet, mutta tykkään kovasti itse ♥

O.P.I. Cuckoo for this color

Kuvan kynsillä on GOSH Fix Base Coat, kaksi kerrosta CftC:tä ja päällyslakkana on nyt sitten vihdoin sitä CesarsShopin pikakuivattajaa. Ensimmäisen kokeilun perusteella tykkään kovasti: tuo pikakuivattaja on ohutta ja levittyy minusta tosi kivasti, se ei sotkenut koristeluja (paria kynttä lukuunottamatta, ja niissä se oli oma vikani, kun tekemissäni täplissä oli niin paksusti lakkaa ettei se ollutkaan ehtinyt kunnolla kuivaksi…ja niissäkin koristelu tuhriintui ihan minimaalisen vähän) ja kuivui nopeasti. Myös kiilto oli kuivumisen jälkeen hyvä. Ainoa miinus ainakin ensikokemuksen jälkeen on lakan haju. Se muistuttaa China Glazen Fast Forwardia, mutta ei onneksi ole ihan yhtä paha. Tai oikeastaan toisen miinuksen annan läpinäkymättömästä pullosta, mutta sen kanssa kykenee kyllä elämään. Jos CesarsShopin pikakuivattaja toimii jatkossakin yhtä hyvin kuin tällä kerralla, siirryn ilman muuta sen vakiokäyttäjäksi.

– Papu –

Oh, Nfu-Oh..!

Nyt on tarjolla vain pikaisesti kuvia yksinkertaisesta lakkauksesta, joka kuitenkin on lakan kauneuden ansiosta varsin näyttävä. Blogisisko Murmis oli tilannut itselleen Nfu-Oh 63:n, jota olen himoinnut jo pitkään, ja tuumasi, ettei se sitten ollutkaan hänen värinsä. Voi ”harmi”! :D Nyt tuo ihana ihana lakka on osa minun kokoelmaani, iiiiihh! ♥ Ja tällainen se on auringonpaisteessa:

Nfu-Oh 63 (1)

Nfu-Oh 63 (2)

Hololakat ovat yleensä pahamaineisen vaikeita levittää ja huonoja kestoltaan, mutta neljässä päivässä en ole saanut lakkaukseen ensimmäistäkään lohkeamaa, eikä kärjissäkään ole juuri kulumisen jälkiä. Veikkaan, että se on pitkälti aluslakan ansiota – ostinpa minäkin myös Nordic Nails –blogissa hyväksi havaitun GOSH Fix Base Coatin. Toimii!

– Papu –

China Glaze Millennium

Jokainen kynsiharrastaja tietää, mistä tunnistaa onnistuneet kynnet: siitä, että vähän väliä huomaa tuijottavansa niitä ihastuneesti. Joskus sellaiset kynnet syntyvät ihan vahingossa, vaikka manikyyristä ensin näyttäisi tulevan täysi susi.

Joku amerikkalainen kynsibloggaaja (en muista kuka, mutta ei sillä ole tässä yhteydessä merkitystäkään sinänsä ;) taannoin kyseli lukijoiltaan, mikä on näiden luottolakka – siis se kynsilakka, joka valitaan kaapista silloin, kun pitää saada nopeasti ja vähällä vaivalla aikaan kauniit kynnet. Kyseisen bloggaajan oma valinta oli China Glazen Millennium, koska sillä saa niin älyttömän upeat kynnet ihan noin vain ja se kuivuukin nopeasti.

Noh, Papu on vajaa vuoden kestäneen kynsilakkahulluutensa aikana törmännyt vain muutamaan kynsilakkaan, joiden koostumus on lähes kestämättömän hankala, ja yksi niistä on juurikin tuo China Glazen Millennium. Kaunis lakka se on ilman muuta, mutta voi hyvä tavaton miten vaikea sitä on saada kynsille. Lakkaamisen on onnistuttava parilla täydellisellä siveltimen vedolla, tai siitä ei tule mitään. Jos joudut vetämään siveltimellä kaksi kertaa samasta kohdasta, saat aikaan vain kaljun läiskän. Ja vaikka kuinka yrittäisit olla nopea ja huolellinen, kynnellä näkyy lakan kuivuessa aivan auttamattomasti rumat siveltimenjäljet. Millennium ei tasoitu YHTÄÄN itsekseen, toisin kuin useimmat muut lakat.

Ostin Millenniumin aikoinaan puhtaasti leimailuun, mihin se soveltuukin upeasti. Jostain käsittämättömästä syystä sain kuitenkin viime perjantaina päähäni yrittää taas kerran lakata sitä ihan kynsillekin, vaikka aiemmat yritykset olivat päättyneet hiusten repimiseen päästä tukkoina (no okei, saatan hieman liioitella mutta…). Vaikka olen ohentanut lakkaa vähän, se on edelleen tuskaisan vaikea levittää kauniisti. Kynnet olivat kahden lakkakerroksen jälkeen korkeintaan juuri ja juuri siedettävän näköiset rumine siveltimenjälkineen. Kun sitten vedin päälle O.P.I. RapiDryta, lakka kupli parissa kynnessä ihan kunnolla, ja kynnet olivat entistä pahemman näköiset.

Mietin epätoivoisesti, voisiko manikyyrin vielä pelastaa jotenkin, sillä kello oli paljon enkä olisi millään enää ehtinyt tehdä kokonaan uutta lakkausta. Katseeni osui O.P.I. DS Coronationiin, jota vielä merkintä aiemmin kehtasin väittää vähän tylsemmäksi kuin muita DS-lakkoja, ja päätin kokeilla, pelastaisiko se kynteni. Kerros Coronationia epäonnistuneen Millennium-lakkauksen päälle, sitten vielä uusi päällyslakka (eikä TOSIAAN enää RapiDryta!), ja kas – lopputulos oli erinomaisen sievä.

China Glaze Millennium & O.P.I. DS Coronation (1)
varjossa kimallus ei erotu vaan kynnet ovat ainoastaan kauniin hopeiset…

China Glaze Millennium & O.P.I. DS Coronation (2)
…mutta auringonpaiste tuo esiin jumalaisen kauniin väriloiston… ♥

Coronation peitti juuri sopivasti kuplat ja siveltimenjäljet sekä toi lakkaukseen ihan älyttömän hienon holografisen kimalluksen, jota olen nyt maanisesti hihitellen ihastellut yli neljä vuorokautta. On siis pakko nyt todeta, että O.P.I. DS Coronation on kaikkea muuta kuin tylsä lakka, sen vain oli löydettävä täydellinen kumppani itselleen ♥ Ja Coronationin ansiosta tulen toistekin lakkaamaan kynteni Millenniumilla, niin kamala kuin sen koostumus onkin.

Lopuksi vielä jotakin hyvin, hyvin lohdutonta. Tältä näytti pakettini, jossa tulivat tilaamani viisi O.P.I. Designer Series -lakkaa:

IMAG0121

BYÄÄÄÄÄÄÄÄHHHHHHHHHHHHHH! Olen itse toisaalla ja olen nähnyt ainoastaan tämän aviomieheni ottaman kuvan, mutta jo kuvan perusteella oli selvää, että rikkinäinen pullo oli nimenomaan se ainoa lakka, jonka takia koko tilausta lähdin tekemään: DS Extravagance. :'( Rakas mieheni on kuulemma siivonnut sotkun ja puhdistanut neljä ehjää pulloa, joten ehdotan nyt kolminkertaista eläköön-huutoa Papun kiltin ja avuliaan puolison kunniaksi.

Eläköön! Eläköön! Eläköön!

Tilasin samalta myyjältä uuden Extravagancen (lakan rikkoontuminen oli vain huonoa onnea eikä myyjän syytä, koska lakat oli kuitenkin ihan hyvin pakattu) ja otin häneen yhteyttä pyytäen, että hän pakkaisi tämän uuden pullon extrahuolellisesti. Yön aikana olikin tullut vastausviesti, jossa myyjä pahoitteli kovasti tapahtunutta ja ilmoitti palauttavansa minulle uuden pullon postikulut hyvitykseksi rikkimenneestä lakasta. Kilttiä! ♥ Toivottavasti uusi Extravaganceni pääsee ehjänä kotiin.

– Papu –