Kaikki mikä kimaltaa

Kaikki mikä kimaltaa, ei ole kultaa.. mutta suurin osa siitä on jotakin kiinnostavaa. Kuten glitteriä.

Nythän on niin, että minä en edes pidä glitteristä. Tai niin ainakin kuvittelin. Nähtävästi kuitenkin tämä harrastus etenee sillä tavalla salakavalasti, että asiat, joista et ennen pitänyt, alkavatkin kiinnostaa, jotta koko ajan olisi jotain, mitä on ihan pakko saada. Muistattehan sen aiemman ”Minä en erityisemmin pidä cremeistä” -aivopieruni? Jep jep. Ei mennyt aikaakaan, kun cremejä alkoi puskea sisään ovista ja ikkunoista. Pelkään pahoin, että seuraavaksi on glitterlakkojen vuoro.

Nyt en niinkään himoitse värilakkoja, joissa on glitteriä, vaan sellaisia päällyslakkamaisia, joilla voi kuorruttaa peruslakkauksen. Jotain sellaista, kuin esimerkiksi Charming Nails -blogissa vastikään nähty Deborah Lippmanin Glitter in the Air, paitsi että minä kaipaan kirkaspohjaisia lakkoja ja GitA:ssa on sinertävä pohja.

Katsokaapa vaikka näitä ihanuuksia… kuvat eivät ole omiani vaan Flickristä löydettyjä, ja pienet kuvat vievät alkuperäisen kuvan sivulle, joten toivottavasti kukaan ei lähetä minulle lepakonraatoja ja kananpäitä. Kuvat kannattaa klikata suuremmiksi!

China Glaze Snowglobe

Gosh Black Passion & China Glaze Snowglobe
(Kuva: nihrida @ Flickr)

***

China Glaze Techno

Nikki (Ana Hickmann) + Techno (China Glaze)
(Kuva: @a_plena @ Flickr)

***

O.P.I. Servin’ Up Sparkle

OPI Servin' Up Sparkle
(Kuva: Nail Polish Anthology @ Flickr)

***

O.P.I. I Juggle… Men

OPI: I Juggle...Men
(Kuva: Nail Polish Anthology @ Flickr)

***

Deborah Lippmann: Happy Birthday

Happy Birthday - Deborah Lippmann
(Kuva: Flavinháááh @ Flickr)

***

Revlon: Galaxy

10_08_23 Revlon Galaxy over China Glaze Rodeo Fanatic
(Kuva: Operation Polish @ Flickr)

*Huokaus* Minä sitä paitsi vihaan sydämeni pohjasta glitterin poistamista kynsiltä. Siinä menee ikä ja (mielen)terveys. Silti muutama noista edellä esitetyistä lakoista on jo matkalla luokseni, joten viikon päästä luultavasti itken täällä blogissa sitä, miten lakkojen poistoon kului neljä tuntia, kun glitter ei meinnannut millään irrottaa otettaan kynsistäni…

Sitä odotellessa.

– Papu –

P.S: Kerrankin kynsilläni on manikyyri, josta tykkään ihan älyttömästi! Ei erityisen omaperäinen, mutta mielestäni todella hyvin onnistunut. :) Sen näette sitten seuraavassa merkinnässä.

Mainokset

10 thoughts on “Kaikki mikä kimaltaa

  1. Hei, kirjoitit ongelmastasi poistaa glitterit.. Joissain blogeissa näin sellaisen konstin jossa pumpulituppoja kostutettiin lakan poistoaineeseen ja käärittiin kynnen ympärille ja foliota päälle, itselläni ainakin se toimii : )

    • Juu, tuosta keinosta olen kuullutkin, en vaan ole vielä ikinä testannut (varmaankin siksi, että myin ainoan glitterlakkani pois koska sen poistaminen oli tuskaa)… mutta jahka uudet glitteraarteeni kotiutuvat, kokeilen! :)

  2. Aaa, glittereihin on juurikin semmonen viha-rakkaus-suhde. Mutta tuo foliomenetelmä tosiaanki toimii glitterlakkojen kanssa kun häkä! :) Suosittelen.

    • Hehee, arvelinkin etten ole ainoa, jolla on tämmöiset tunteet glitteriä kohtaan. Mutta oih sitä kimallusta… voiko jollekin niin kauniille kantaa kaunaa? ;D

  3. Ite poistan glitterit joko xtran kynsilakanpoistoaineella tai dependin sinisellä, koska kumpikin ovat nopeita poistamaan ne lakat. Aina ei edes foliohauduttelua tarvita :) Kunhan jonkin aikaa painaa vanua kynttä vasten.

    Nuo kaikki glitterjutut on ihanimpia just käyttää muiden lakkojen päällä. Tuo Happy Birthday on kyllä ihan samanoloinen kuin NYXin Carnival, josta ite postasinkin kuvaa, kun olin sen tilannut vasta.

    • Tuota NYXiä en ole nähnytkään… eipäs kun olen tainnut nähdäkin, varmaan juurikin sun blogissasi, mutta en muistanut :) En sitten sortunut tuohon Happy Birthdayhin kun se oli niin kallis, vaan ostin eBaysta sen dupen, Ultan Pinata Yada-Yadan :) Se ei ole vielä kotiutunut. Ja juu, kerrostamiseen minäkin noita glitterlakkoja himoitsen ♥

  4. Oon kärsiny jokseenkin samasta ongelmasta. ”Ei oo muuten sitte yhtään mun juttu tuo mattalakka” – meniköhän päivääkään kun se mattaava päällyslakka sitten kotiutui. Samoin on käynyt niin glittereiden, pinkin värin, ja melkein kaikkien värillisten lakkojen kanssa.. :D Ei passaa näköjään sanua ennää mistään, ettei tykkää, koska pää kääntää sen pakkomielteeksi sekunneissa.

    • Hei, mattaava päällyslakka ei ole YHTÄÄN mun juttuni! Oikeesti! Ja katotaanpa vaan niin parin kuukauden päästä esittelen täällä matattuja kynsiäni… *roll eyes* Tällaista tämä on, pitää olla varovainen sanoissaan ;) Mukavaa että en ole ainoa jolle näin käy :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s