Swimsuit… saved it!

Monet lukijat muistanevat taannoisen OPI Swimsuit… Nailed It -katastrofin, jonka jälkeen kärsin smurffisormista monta päivää. Vastoin silloista mielitekoani en kuitenkaan heittänyt kyseisellä lakalla vesilintua, vaan jätin sen kaappiin häpeämään ja odottamaan rangaistustaan.

Oli hyvä idea säästää lakka, sillä nyt se on löytänyt elämäntehtävänsä. Useimmille teistä tämä on luultavasti uusi tieto, mutta olen sen joskus kommenteissa jollekulle maininnut: työskentelen korujen parissa. Jotain uutta kokeillakseni päätin testata, miten onnistuisi kahden intohimoni – korujen ja kynsilakan – yhdistäminen. Jossain suomalaisessa kynsiblogissa olen nähnyt yksivärisiä kynsilakkasormuksia, mutta itse en ole kiinnostunut sellaisten tekemisestä, vaan halusin kokeilla uniikkien riipusten tekoa.

Ja tässä on Swimsuit… Nailed It uudessa tehtävässään muutaman ystävänsä kera:

riipus01

riipus04

Toki olen pakottanut itseni käyttämään myös muita lakkoja – tässä seuraavassa on käytetty mm. OPI Plugged-In Plumia ja China Glazen Hauntingia:

riipus03

Mukavaa, kiehtovaa ja haastavaa hommaa! Tekniikassa on vielä hiomista, mutta ihan kivoja noista riipuksista on tullut, ja moni on jo löytänyt uuden kodin.

Ainoa miinus on tietysti se, että riipuksiin kuluu lakkaa! Rohkenen kuitenkin arvella, että normaalilla kynsienlakkauksella ei kovin äkkiä saa tyhjennettyä yli sataa kynsilakkapulloa, joten ehkäpä niistä riittää vähän muuhunkin käyttöön…

– Papu –

P.S: Papun ylimääräiset -sivulla iso kasa water decaleja. Häpeän tunnustaa, mutta hamstrasin niitä vielä lisää, mutta karsin sentään yli kolmanneksen myytäväksi eteenpäin (mm. ällösöpöjä rusetteja sun muita, joita en osaisi omiin kynsiini kuvitella). Nyt on tultava loppu hamstraukselle!

13 thoughts on “Swimsuit… saved it!

  1. Mahtavia! Voi, osaisipa itsekin. Koruja vääntelen helmistä, mutta tuollaista ei ole koskaan tullut edes blogeissa eteen. :o

  2. Kiitos :) En minäkään ole suomalaisissa blogeissa nähnyt muuta kuin niitä sormuksia ja niitäkin vain yhdessä, Meikkileikkejä-blogissa niitä oli joskus lakkauskilpailun palkintona, mutta en tiedä oliko ne itse tehtyjä vai jostain ostettuja :) Amerikkalaiset tekevät vaikka minkälaisia koruja kynsilakasta. Kaikkea ihanaa ihmiset keksivätkin :D

  3. Ihania nuo turkoosisävyiset, kuin tähtisumu ja iltaöinen kesätaivas!

    PS. Kiitos vinkistä, kävin varaamassa ”jotain pientä”. :)

    • Kiitos! Ja kiitos! Mua oikeasti jo vähitellen hävettää mun water decal -varastoni, en uskalla edes laskea enää moneenko manikyyriin niitä jo on…

  4. Olen myyty, Papu! :) Aivan ihania koruja. Linkitäpäs uudelleen se verkkokauppa, josta korujasi saa käydä vaklaamassa lisää :).

    • Kiitos :) Ja kun kerran kysyit, niin täällähän se. En laittanut itse merkintään linkkiä kun ajattelin, että se on vähän.. no, tacky. Kun lähinnä halusin esitellä noita riipuksia enkä mainostaa firmaani :D

      • Kiitos! Kävin jo kurkkimassa ja taidan palata jossain kohtaa asiaan :). Tahtoo kynsilakkakorun <3.

  5. Mie ihastelin näitä jo sun toisessa blogissa, mutta enpä ois tiennyt yhdistää suhun. Nää on niiiiiiin upeita.

    • Kiitos! Ja katos vaan, taidat olla ensimmäinen lukija, joka lukee molempia blogeja :D Tai kaveripiiri tietysti tietää molemmat, mutta muuten en ole erikseen kummassakaan toista maininnut :)

  6. Oooh kuinka ihania! Kaikki ovat aivan upeita, mutta tuo keskimmäinen vei oikein jalat alta. (: Olet äärettömän taitava!

  7. Päivitysilmoitus: Piti sitten minunkin | Jos edes kynnet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s