O.P.I. Thanks a Windmillion

Nämä kynnet jo pikaisesti vilahtivat edellisessä merkinnässäni, joten tässäpä niistä hieman tarkempi esittely!

O.P.I:n Hollanti-kokoelman lakka Thanks a Windmillion ehti keikkua jonkin aikaa wishlistilläni ja tulla ohitetuksi useammassakin tilauksessa, ennen kuin sitten törmäsin siihen Facebookissa ja nappasin hopusti omakseni. Se on värisävyltään melko lähellä jo uuteen kotiin muuttanutta Mermaid Tearsia, mutta vähemmän vihertävä ja muutenkin hailakampi, joten ajattelin sen ehkä sopivan minulle – varsinkin, kun ei kokoelmassani ollut ennestään mitään sen kaltaista.

Thanks a Windmillion on koostumukseltaan ja levittyvyydeltään taattua O.P.I.-laatua. Kaksi kerrosta peitti hyvin, mutta lakkauksen kestoa pidentääkseni olen laittanut kuvan kynsille kolme kerrosta. Mitään sen kummempia koristeluja en jaksanut väsyneenä tehdä, joten sipaisin kynsille kerroksen Up Colorsin ihanaa flakielakkaa Banho De Mar. Kuvassa se ei näy erityisen hyvin, mutta kehun kuitenkin erikseen, että se oli aivan ihana eikä myöskään aiheuttanut kuivumisvauhdillaan harmaita hiuksia kuten Nfu-Ohit.

O.P.I. Thanks a Windmillion

  • Aluslakka: Essie Grow Stronger
  • Värilakka: O.P.I. Thanks a Windmillion x3
  • Flakie: Up Colors Banho De Mar
  • Päällyslakka: Seche Vite

Onko muilla kokemuksia Up Colorsin lakoista? :)

4 thoughts on “O.P.I. Thanks a Windmillion

  1. Thanks a Windmillion on tosi nätti. Itselläni on Mermaid’s Tears, joten jätin tämän väliin. Oi, hippulakat<3 Itse en ole huomannut Nfu Ohien kanssa mitään ongelmia. toisaalta olen melkein koko päivän tumput suorina kynsien lakkauksen jälkeen:D

    • Nufut toimii ihan kivasti pikakuivattajan kanssa, jos niitä käyttää jonkin toisen värin päällä ja vain yhden kerroksen.. mutta auta armias, jos kerroksia on useampia :/ Se lakkapinta pysyy ruttauspehmeänä PITKÄÄN.

  2. Tosi nätti väriyhdistelmä! :) Minultakin löytyy Mermaid Tears ja tykkään siitä kovasti, joten tälle ei oikeastaan ole tarvetta! Itselläni ei ole kokemuksia kummastakaan, ei Nufuista ei Up Colorsista! Olen miettinyt Nufujen tilaamista pitkään, mutta tämän jälkeen voisin alkaa katselemaan noita toisia, jos tosiaan kuivumisajassa on merkittävää eroa! :)

    • Kiitos :) Tämä Windmillion sopii mulle jotenkin vähän paremmin kuin Mermaid Tears, mutta sen verran samankaltaisia ne kyllä tosiaan ovat, ettei kumpaakin tarvitse (ellei sitten satu olemaan ihan hulluna tällaisiin sävyihin).

      Noissa NfuOheissa voi tietysti olla vaihtelua sen kuivumisajan suhteen – jotkut on ehkä hitaampia kuin toiset, mutta ainakin mun kokemukseni on, että ne on aika hitaita kuivumaan ja pysyvät semmoisina ruttauspehmeinä pitempään kuin normaalilakat. Upeitahan ne kyllä ovat, ei sillä! ♥ Musta noissa Up Colorsin lakoissa oli kuitenkin se kiva puoli, että siellä on semmoisia selvästi monivärisiäkin flakielakkoja, Nfu Ohilla ei taida olla yhtään kunnolla kirjavaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s