Sodanjulistus

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, sanovat. Ja ovat useimmiten oikeassa.

Täti kertoo nyt tarinan aluksi pari esimerkkiä vanhemmuuden kautta. Nämä tilanteet tunnistavat varmasti kaikki äidit, mutta nuoremmille lukijoille ne toimikoon ilmaisena varoituksena.

Pienet lapset nukkuvat usein huonosti. Jos olet onnekas, vauva/taapero herättää sinut vain pari kertaa yössä, mutta jos olet todella surkean epäonninen, herätyksiä voi tulla kolmattakymmentä. On kuitenkin yksi asia, mitä ei ikinä, IKINÄ saa sanoa ääneen: ”Meillä yöt sujuvat nyt / nykyään / taas ihan kivasti.” Tuolla lausahduksella, tai jollakin sen variaatiolla, varmistat sen, että seuraavina öinä jälkikasvu huutaa kitapurje lepattaen sinua milloin mistäkin syystä pinnasängyn ääreen kerran toisensa jälkeen. Testattu on, moneen kertaan. Ei petä koskaan.

Toinen mokoma on lause ”Meillä uhmaraivarit ovat vihdoin alkaneet väistyä”. Sanopas tuo jollekulle, tai edes kirjoita se sähköpostiin tai tekstiviestiin, ja kolmevuotias saa jo samana päivänä vähintään kolme varttia kestävän raivarin, jonka aikana huutaa räkä poskella ja naama punaisena maailman vääryyksiä, joista suurin on se, että olet laittanut hänen leivälleen voin väärälle puolelle.

Näistä asioista viisastuneena en ole täällä blogin puolella hiiskahtanut halaistua sanaa siitä, että kynteni ovat vihdoin taas pitkät ja vahvan tuntuiset, eikä niihin ole tullut liuskottumia tai halkeamia, koska se onni on syytä kätkeä ja antaa kuvien puhua puolestaan.

Tai oli syytä kätkeä.

Sillä tämä on sodanjulistus. Yhden kerran olisin vielä voinut antaa anteeksi, mutta toinen kerta oli liikaa. HK:n Herkkumaksamakkara, me emme ole enää ystäviä. Minä vihaan sinua*.

hk-onnettomuus

____
* Ainakin nyt, kun olen kylläinen eikä mieleni tee voileipää.

Advertisements

22 thoughts on “Sodanjulistus

    • En alkanut paikkaamaan, koska ennen paikkaamista tuo kynsi olisi pitänyt saada puhtaaksi, enkä usko tuon On Her Majesty’s Secret Servicen lähtevän ihan kauhean helposti irti :( Joten hyvästi, kynnet… Viilasin tuon raasun nyt kuntoon, illalla poistan lakat ja lyhentelen varmaan sitten loputkin kynnet. Jos tämä kynsiepäonni jatkuu tällaisena, taidan ihan vakavasti harkita geelejä.

  1. Mie meinasin kirjoittaa, että tuota ei taida enää kehdata teepusseilla paikata, kun on melkein läpipoikki? Mutta minä en tiedäkään mitään näistä jutuista. Ja ei tainnut tuo enää luiskahtaa veitsenkärkeen? Harmitus kuitenkin ja jatkossa mies taistelemaan maksamakkarasi kanssa, eiksjee?

    • Ihan samalla tavalla lipesi sormi veitseltä kuin viimeksikin, ja *RAKS*. Heti tiesi, että nyt taisi käydä köpelösti. :( Kyllä tuon ois saanut varmaan paikattua, jos olisi ollut joku helposti poistettava lakka kynsillä, mutta tämmöinen mikroglitterinen lakka vaatii jynssäämistä, yleensä, ja veikkaan, että siinä ois irronnut tuo pala.

      Mutta uusiutuva luonnonvara nämä kynnet tietysti ovat, ja vaikka tämä katkera paikka (TAAS) onkin, niin kyllä lyhyissäkin kynsissä on puolensa. *etsii hopeareunusta*

    • No ON! Joskus muinoin huvitti aina se, miten telkkariohjelmissa naisille oli aina kauhea tragedia, jos kynsi katkesi. Nyt sen tietää itsekin, miten kovasti se harmittaa, kun pitkään vaivalla kasvatettu ja hoidettu kynsi napsahtaa… :-/

  2. Ei kun vaan reklamaatiota HK:lle ;) Eikös ne yleensä aika hövelisti korvaa ja lähetä lohdukkeita jos jostain tuotteesta valittaa valmistajalle. Mut ihan vakavasti sanoen onhan tuo ärsyttävää kun siinä on sit muutkin kynnet lyhenneltävä saman mittaisiksi. Mutta elä hätäile, siun lakkauksia kelpaa katella lyhemmissäkin kynsissä :)

    • Jotenkin tuntuu, että tämmöisissä tapauksissa HK ei taitaisi kauheasti korvata… :D Mutta kiitokset rohkaisusta, kiva jos mun tuherruksia halutaan nähdä myös lyhyissä kynsissä :D

  3. Juu-u, todellakin tuttua kauraa. Tänään sen just tein: ”Meillä on mennyt niin hyvin, että melkein hävettää”. Voin vaan kuvitella, mitä seuraava viikko tuo tullessaan, tuo oli meinaan aika rohkeasti sanottu. Huomenna jokaipanalla silmätulehdus, welcome ristiäiset ;). Että kopkop vaan.

    Kirottu maksamakkara, kurja HK. Komppaan Jonnaa, ei kun reklaa menemään. Saat kolme uutta, ilmaista kynnenlyhennystä tilalle ;D.

    Ps. Tunnen kyllä sun tuskan. Se niissä geeleissä on hyvä, et tuollaista ei tapahdu. Eiku… ;)

  4. Voi kun harmi! :( Tuosta syystä (tosin geelit ei halkea, mutta sattuu pirusti) otankin veitsetä ihan vaan ronskin nyrkki otteen ja anna mennä. Siinä ei mittän tuki-sormia tarvitse :D

    • Joo, itsekin totesin, että nyt on pakko kehittää joku toisenlainen tekniikka sen maksamakkaran levittämiseen :D Jospa ei enää kolmatta kertaa tarvisi täällä blogissa sitten itkeä asiaa… :D

    • Jep, ja tällä kertaa meni vaikka en sanonutkaan mitään! Nouuuu!
      Kiitokset tunnustuksesta! Olen tosi huono muistamaan noita, kukaan ei varmaan ole huomannut…. :]

  5. Ahneella on tietynlainen loppu… :D no ei vaan, myötäelän surussasi. Ois voinut vähän vaatimattomammin lohjeta eikä noin karusti :(

    • En ees ollut ahne! Ihan vaan sievästi otin sitä maksamakkaraa… Ja se taisi olla eka kerta viikkokausiin, nyyh. No, nyt sitä kelpaa mutustella, kun on töpökynnet :P

  6. Päivitysilmoitus: kultaistabeigeä « Kynsille

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s