Ellen lumoissa

Kuvittelin julkaisseeni nämä kynnet jo ajat sitten, mutta kuvakansiotani selatessani törmäsin näihin kuviin ja aloinkin epäillä. Kävin blogin puolella tarkistamassa ja kappas vain – tämä lakkaus oli unohtunut kokonaan!

Sinänsä näissä kynsissä ei ole mitään ihmeellistä, sillä en edes koristellut niitä, mutta tämänkertainen lakka on niin upea, ettei se koristeluja kaipaa. Kyseessä on siis ensimmäinen Bariellen lakkani, Elle’s Spell, josta ehdin haaveilla piiiitkään, ennen kuin lopulta sain sen. Enkä olisi varmaan lopultakaan tajunnut itse, että TransDesignilta saa Bariellen lakkoja, ellei muistaakseni Verieana (bless you!) olisi siitä vinkannut.

Näistä kynsistä on jo niin kauan (2 kk), etten muista levittyvyydestä mitään erityistä huomautettavaa. Se kyllä myös tarkoittaa, että lakka on ollut vähintäänkin ihan mukava käyttää, koska huono levittyvyys jää minulle mieleen. Muistelisin, että lakkaa on kolme kerrosta, sillä tämmöiset jellytyyppiset lakat eivät ole yleensä kauhean peittäviä. Elle’s Spell ei yhtään häviä nufuille kauneudessa, mutta hakkaa ne 6-0 kuivumisvauhdissa. Tykkäsin!

Barielle Elle's Spell

Ja vielä makrokuva tästä ihanuudesta:

Barielle Elle's Spell macro

Löytyykö lukijoista onnellisia Elle’s Spellin omistajia? :)

6 thoughts on “Ellen lumoissa

  1. Kiva kun pystyin olemaan avuksi :) Ja olen myös erittäin onnellinen omistaja. Tämä on kyllä yksi ehdottomista lempparilakoista!

  2. Kappas, ostin taannoin kirppikseltä tuon ja olen heittänyt vain pikaisen testin kiekolle. Huomasin heikohkon peittävyyden, mutta tuo väri on vaan upea. Kerrostamalla saa kyllä aivan upean.

    • Tätä voi toki käyttää varmaan toisen punaisen päälläkin ihan hyvin, jos haluaa selvitä vähemmillä kerroksilla. Mutta en itse kyllä kokenut noita kolmea kerrosta ongelmallisiksi, kun tämä ei ONNEKSI ole sellainen vuorokauden kuivumisajan vaativa hirvitys kun Nufut useampana kerroksena :O

  3. Katselin sitä Transdesignilla, mutta luulin sitä CG:n Ruby Pumpsin dupeksi. Kiitti vinkistä.. joskin mulla on sellainen olo, että olen nähnyt tämän sun kynsillä jo aiemminkin jossain…

    • Niin oletkin, sillä postasin sen kuvan Facebookiin! Siksi kuvittelin bloganneeni jo nämä kynnet :D Ei ole Ruby Pumpsin dupe, ei itse asiassa edes kovin lähellä, kuten nyt jo tietenkin itsekin huomasit :) Ihana flakie! ♥

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s