Draamakuningatar

Aina joskus eBayssa surffaillessani törmään vanhempiin O.P.I.-lakkoihin, joista en ole aiemmin edes kuullut. Silloin, jos myyntikuvan perusteella värisävy kiinnostaa, rupean aina googlailemaan tarkemmin. Tällä tavalla löysin joitakin kuukausia sitten lakan You’re Such a Kabuki Queen. Harkitsin sen ostamista jonkin aikaa, koska vanhempana ja jo harvinaisempana lakkana sen hintakin oli tietysti perus-OPIa korkeampi, mutta koska se oli saanut hyviä arvosteluja ja näytti kuvissa todella kauniilta, sorruin lopulta (kuka ei odottanut tätä – käsi ylös?).

Kun pullo kotiutui, olin hetken hieman nyreissäni, koska You’re Such a Kabuki Queen näytti aika samankaltaiselta kuin samoihin aikoihin saapunut China Glazen Passion For Petals. Kokeilin Kabuki Queenia tikulle ja totesin sen hyvin levittyväksi, joten Passion For Petals sai lähteä (jos on kaksi samankaltaista lakkaa ja toinen on China Glaze ja toinen on OPI, saa China Glaze lähes poikkeuksetta häädön kapean siveltimensä vuoksi…).

Koin ihanan yllätyksen alkaessani lakata kynsiäni Kabuki Queenilla. Jotenkin minulle oli tikkuswatchia tehdessäni jäänyt huomaamatta, ettei kyse ollutkaan cremestä vaan crellystä (creme + jelly = crelly)! Tämä koralliin taittava pinkki ihanuus liukui kynsille kuin itsestään ja näytti todella mehukkaan kiiltävältä. Kaksi kerrosta riitti minulle, joskin kynnenkärjet kuulsivat hieman lakan läpi tällä kerrosmäärällä.

Saanko esitellä: You’re Such A Kabuki Queen!

O.P.I. You're Such A Kabuki Queen

  • Aluslakka: Butter London Nail Foundation
  • Värilakka: O.P.I. You’re Such A Kabuki Queen (x2)
  • Päällyslakka: Seche Vite

Koristelut ovat tällä(kin) kertaa todella yksinkertaiset. Valitsin siirtokuvaboksistani kauniit mustat kiehkurat ja niitä kynsille laittaessani taas kerran ihmettelin, miksi eBayn halvat siirtokuvat saavat osakseen niin paljon moitteita. Nämä nimittäin toimivat kuin unelma: irtosivat taustastaan helposti ja asettuivat kynnelle nätisti ruttaantumatta ilman sen kummempaa ähertämistä. Lopputulos oli pelkistetyn kaunis, eivätkä koristelut päässeet viemään liikaa huomiota ihanalta lakalta.

O.P.I. You're Such A Kabuki Queen

Meillä eletään tällä hetkellä siinä mielessä muutosten aikaa, että kuopus on siirtynyt nukkumaan pinnasängystä lastensänkyyn. Tämä muuttunut tilanne vaikuttaa juuri nyt merkittävästi vapaa-aikaani, sillä siinä missä lapsi oli ennen mahdollista kantaa pinnasänkyyn ja jättää sinne nukkumaan, joudun nyt käyttämään osan iltapäivästäni ja osan illastani sängystään karkailevan ja ympäri asuntoa hihkuen juoksevan kaksivuotiaan jahtaamiseen.

Pahimmillaan lapsen nukutustaistelut ovat parin viime viikon aikana nielaisseet vuorokaudesta melkein kaksi ja puoli tuntia – ja ne kaksi ja puoli tuntia ovat poissa omasta ajastani, jota muuten käyttäisin muun muassa kynsieni laittamiseen. Senpä takia kynsilläni näkyy nyt pääasiassa hyvin helppoja ja nopeita koristeluja: decaleja, glitterlakkaa, liukuvärjäyksiä. Mistään aikaavievästä ei voi juuri nyt haaveillakaan, joten marmoroinnit sun muut jätän odottamaan sitä, että rakas raivostuttava lapseni on tottunut uuteen sänkyynsä. :) Kärsivällisyyttä, armaat lukijat!

8 thoughts on “Draamakuningatar

  1. Et liioitellut yhtään, tämä lakkahan on tosiaan aivan valtavan kaunis! Oikein tollanen squishy :D Mulla on sitäpaitsi joku ihmeellinen punaisten kynsien ihannointikausi, joten tää lakka meni kyllä suoraan himotuslistalle..

  2. Ihanan kiiltävän näköinen. Mehukas on tosiaankin hyvin kuvaava sana :). Minuakin on alkaneet punaiset lakat kiinnostaneet ja oon alkanut pukeutua siniseen :O. Maailman kirjat sekaisin :D.

    • Ohhoh, nyt on kyllä kieltämättä jokin universumissa nyrjähtänyt hieman :D Tämä on tosiaan ihanan kiiltävä ja jellymäinen olematta silti jelly, se oli rakkautta ensi lakkauksella :)

  3. Voi miten herkullinen väri! Tulee suorastaan jano sitä katsellessa. Kannattaa olla varovainen, kun tutkii OPIn vanhoja lakkoja. Erityisesti, jos sitten rakastuu niihin mitä ei oikein ole saatavilla. OPI -fanina ”I’m not Really a Waitress and Hundreds of other names people can’t stop talking about ” on ollut sekä aarre, että vaarallinen kirja. Sieltä löytyy liian paljon kaikkea mielenkiintoista.

    • Huh, en kyllä varmaan edes uskaltaisi moiseen kirjaan tutustua, se kävisi varmaan turmiolliseksi pankkitilille. OPIn vanhemmissa lakoissa on kyllä todellisia helmiä, mutta monet ovat sitten jo sellaisissa hinnoissa (tai täysin saamattomissa), että haaveeksi jäävät.

  4. Kaunis lakka, kerrassaan herkullinen.
    Mulla on aika läjä vaikka mitä siirtokuvia, myös niitä ebaysta ostettuja. Osa toimii kuin unelma, osan kanssa on vaikeuksia. Pääsääntöisesti ovat kyllä olleet hyvälaatuisia, erityisesti hintaansa nähden. Koskaan ei vaan voi olla ihan varma mitä saa, samalla kuuden arkin xl-arkillakin saattaa olla vaihtelua.

    Muistan yhä, miten pian 16v täyttävä esikoinen oppi kiipeämään pinnasängystä. LUULIN, että tyttö oli päiväunilla ja multa jäi ainakin kolme lyöntiä väliin, kun likka kipittikin vastaan olkkarissa:D

    • Me ei varmaan vieläkään oltais luovuttu pinnasängystä, ellei oltais muutaman kerran ehditty todistaa, miten lapsi yrittää kammeta jalkaansa yläreunan yli. Nyt rupeaa onneksi vähitellen jo helpottamaan, 50 karkausreissun sijasta illalla saattaa olla enää vain vajaa kymmenen… :)

      Nyt kun mietin niin on mullakin ehkä pari kertaa ollut jotain vähän hankalampia kuvioita noissa siirtokuvissa, mutta en muista kuin yhden ainoan kerran, että ois mennyt siirtokuva sillä tavalla ryttyyn kynnellä, etten ole saanut enää korjattua. Mulle on osunut siis pääasiassa tosi hyviä kuvia :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s