Moniväristä tekstuurein

Mustassa laatikossa oli niin monta testaamatonta tekstuurilakkaa, että päätin tehdä niistä monivärisen lakkauksen – ei ihan skittleä sentään, sillä käytin vain kolmea väriä, mutta kuitenkin. Valitsin tikkujen perusteella Golden Rosen Holdiay-lakat 54 ja 55 sekä IsaDoran Purple Crushin.

Omistan tällä hetkellä viittä eri merkkiä tekstuurilakkoja, ja kokeiltuani kaikkia merkkejä joudun kyllä toteamaan, että hinta ei näissä lakoissa kerro koko totuutta – ei sitten alkuunkaan. Siinä missä Zoyan Pixie Dust -lakoista saa edullisimmillaankin pulittaa noin 13 euroa pullo ja IsaDoran naurettavan pienistä pulloista 8,90e, maksoivat Golden Rosen Holiday-lakat Kampin Beauty Brands Co. -liikkeen avajaistarjouksessa 1,67e eivätkä ne häviä laadussa tai kauneudessa yhtään noille kalliimmille merkeille!

Tähän mennessä olen kokeillut kolmea eri Holiday-lakkaa, ja ne kaikki ovat olleet erinomaisen kauniita, levittyvyydeltään hyviä ja ennen kaikkea niiden tekstuuripinnan aikaansaaminen ei vaadi mitään temppuilua: lakkaa ei tarvitse jatkuvasti ravistella eikä kerrosten paksuuden kanssa tarvitse olla kieli keskellä suuta. Zoyan Chyna – joka on ollut tähänastisista tekstuurilakoistani hankalin – vaatii säännöllistä ravistelua, tai kiiltämätön hiekkapinta jää haaveeksi, mutta Golden Rosella voi lakata ihan rauhassa paksuhkojakin kerroksia ilman pullon ravistelua välissä, ja tekstuuripinta on silti upea.

Myös IsaDoran Purple Crush oli helppo lakka: kaksi reipasta ja kaikin puolin mainiosti levittyvää kerrosta, ja kohta oli ihastuttavan kimalteleva tekstuuripinta kynnellä. Ainoan (ison) moitteen IsaDora saa älyttömästä hinnastaan, sillä melkein 9 euroa 6 ml:n pullosta on ihan karsea hinta. Jopa O.P.I. Designer Series -lakat ovat Suomessa halvempia! *savu nousee korvista*

No mutta joka tapauksessa, tällaiset ovat kynnet:

Skittle with texture polishes
Ja vielä epätarkkana auringossa, jotta vähän kimalteluakin erottuisi:
Skittle with texture polishes (sunlight, out of focus on purpose)

  • Aluslakka: O.P.I. Natural Nails Base Coat
  • Värilakat: IsaDora Purple Crush (etusormi ja pikkusormi), Golden Rose Holiday 54 (keskisormi) ja Golden Rose Holiday 55 (nimetön)
Advertisements

15 thoughts on “Moniväristä tekstuurein

  1. Kaunis pinta ja nätit värit <3. Kertoisitko tarkemmin avajaista, ts missä ko tarjous?

    • Hupsis! Piti tietysti mainitsemani liikkeen nimikin, mutta jotenkin nyt lipesi. Nuo on siis ostettu Helsingin Kampin Beauty Brands Co. -liikkeestä, joka avattiin vastikään. :)

  2. Oon niin monesta blogista kuullut hyvää ja nähnyt ihania kuvia, että munkin oli pakko kotiuttaa kuusi eri holidayta beautycosmeticilta. Ja minä en edes pidä tekstuurilakoista. Niin ne vaan blogit tekee tehtävänsä.

    • Näin se menee :) Mutta olen nyt kokeillut kynsille kolmea, ja niiden perusteella uskaltaisin väittää, että et tule katumaan. :)

    • Kyl! Ja munkaan ei pitänyt tykätä tekstuurilakoista. Voi Zoya minkä teit. Takinkäännöksen jälkeen ei ole ollut paluuta… :D

  3. Oi onpa nätti tuo IsaDora! Voi olla että pitää sortua ostamaan, hinnasta huolimatta…

    • Ja IsaDoralla on muitakin upeita värisävyjä :E Muistelisin joskus kirjoittaneeni tekstuurilakoista, että ei niitä kovin montaa viitsi hankkia, koska ne ovat kuitenkin sen verran erikoisia eikä niitä varmaan tule käytettyä kovin usein. Ho-hum…

  4. Voi kun toi Isadoran tekstuurilakka näyttää hyvältä! Liian hyvältä! En millään halusi sortua tuohon hintaan… Yritän niin uskotella itselleni, että mulla on ihan tarpeeks kaikkia tekstuurilakkoja jo.

    • On sulla. Paitsi ettei sulla ole ja tiedät sen. Tähän hulluuteen ei ole lääkettä ;D

    • Nimenomaan! :D Miten sitä ensin kuvittelikin, ettei mua kiinnosta tekstuurilakat.. :O

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s