Rohkeasti Ruffian

Minulla on ollut tarkoitus tehdä Ruffian-kynnet jo pitkään. Ainakin vuoden. Olen kuitenkin sitkeästi lykännyt tätä projektia, koska ainakin minusta Ruffian-manikyyri on varsin haastava toteuttaa hienosti. Ruffian on siis ikään kuin käänteinen ranskalainen manikyyri tyyli, jossa lakataan yhden värin päälle toisella niin, että päällimmäinen lakka ei ylety kynnen tyveen asti, vaan alempi lakka jää näkyviin kauniina kaarena.

Ruffiania ei pidä sekoittaa puolikuumanikyyriin, jossa alempi väri nimensä mukaisesti näkyy puolikuun muotoisena pyöreä sivu kynnen kärkeä kohti. Siltä varalta, että tätä blogia lukee joku ihan aloittelija, väkersin jopa omin pikku kätösin tämän hienon havainnollistavan kuvan, olkaa hyvä (yrittäkää olla kiinnittämättä huomiota siihen, että kuvan kynsien kulmat ovat niin terävät, että tosielämässä niillä saisi luultavasti puhkottua vähintään toisen silmänsä):

ruffian

Ja nyt kun katson tuota kuvaa, niin Ruffianin muoto toki näyttää selvästi enemmän kuunsirpiltä kuin tuon mukamas puolikuun muoto ikinä. Mutta näin ne kuitenkin menevät, trust me! Olenko muuten ainoa, jonka mielestä tuo puolikuukynsi näyttää pitemmältä kuin Ruffian? Mielenkiintoinen optinen illuusio! Tämä kannattaa pitää mielessä, jos haluaa saada lyhyet kynnet vaikuttamaan pidemmiltä ja pohtii, tekisikö puolikuumanikyyrin vai Ruffianin. ;)

Minkä takia Ruffian-kynnet ovat sitten mielestäni niin haastavat? No ensinnäkin: kuka hullu saa vapaalla kädellä tehtyä kauniit ja tasaiset kaaret värien rajakohtaan? Ja jos ei tee vapaalla kädellä, millä sitten? Tippitarroilla voisi ehkä yrittää, mutta niiden kanssa on aina vaarana alemman lakkakerroksen turmeleminen.

Toinen haaste on värien valinta. Mielestäni teknisesti onnistunutkin Ruffian menee pilalle, jos värit on valittu huonosti. Tämä on ilman muuta makuasia, mutta omiin silmiini Ruffian ei näytä hyvältä, jos alempi lakka ei ole tarpeeksi voimakas sävy ja jos valituilla lakoilla ei ole tarpeeksi kontrastia keskenään. Jos alempi lakka on liian vaalea, esimerkiksi nude, näyttää Ruffian helposti siltä, kuin kynnet olisivat todella töpöt ja leijuisivat omituisesti ilmassa. Pahimmassa tapauksessa kynnet näyttävät kauempaa siltä, kuin niissä olisi näkyvissä todella karu kasvuraja.

Nämä tekijät mielessäni valitsin lopulta ensimmäisen Ruffianini väreiksi voimakkaan pinkin ja hyvin tumman ruskean: Essien Bachelorette Bashin ja Lady Godivan. Luotin siihen, että jos jollakin, niin ehkä Essien pyöreäpäisellä siveltimellä saisin aikaan edes jonkinlaisen Ruffianin. Lopputulos ei ollut täydellinen, mutta ei myöskään niin vino kuin kuvakulma antaa ymmärtää. Kuvassa kaaret ovat jotenkin ihan vinksin vonksin, mutta todellisuudessa ne olivat ihan kohtalaisen symmetriset ja siistit. Mitä pitempään näitä kynsiä katselin, sitä enemmän niistä tykkäsin. Tämä ei siis taatusti jää ainoaksi Ruffianikseni :)

essie-ruffian

  • Aluslakka: O.P.I. – Natural Nails Base Coat
  • Värilakat: Essie – Bachelorette Bash (x2), Essie – Lady Godiva
  • Päällyslakka: Seche Vite

Käytetyistä lakoista muutama sana: molemmat levittyvät erinomaisesti ja ovat ihanaa Essie-laatua. Peittävyyteen riittää ainakin lyhyehköillä kynsillä kaksi kohtalaista kerrosta. Bachelorette Bash saa kuitenkin vähän pyyhkeitä siitä, että aluslakasta huolimatta se jätti kynsieni pinnat hieman punertaviksi, kun poistin lakkaukset. Soo soo, tuhmeliini!

16 thoughts on “Rohkeasti Ruffian

  1. Googlailin joskus taannoisella viikolla aiheesta ja tulin itse siihen päätelmään, että ruffian on kuitenkin jonkun sortin moon manicure ja saanut alun perin (tai mistä näitä nyt tietää, kuka keksi mitä…) idean juuri kuunsirpistä, jolta sen siis kuuluisikin näyttää. Ei siis tosiaan käänteinen ranskis, joskin sekin on ihan looginen ajatus :). Törmäsitkö itse tällaisiin väittämiin?

    Kynsistä tuli tosi nätit muutes! Ihan suotta jännäilit :). Mun silmään ruffianissa toimii monenlaiset värit, mutta nuden lakan jättäisin tosiaan laatikkoon, jos se pitäisi laittaa alle. Yyh.

    Ja kyllä, minustakin puolikuukynsi näyttää pidemmältä!

    • Kiitti! No ehämmää noin perusteellisesti aihetta tutkinut. Kunhan sudin menemään ;D Mutta joo, kyllähän tuo kuunsirpiltä tosiaan näyttää :D Tykkäsin kovasti näistä kynsistä, joten pitänee treenata lisää ruffianin tekoa :)

  2. Miulle ruffian on 10 kertaa helpompi tehdä vapaalla kädellä, kuin esimerkiksi tuo half moon. En tiiä.. mutta jotenki se on miusta sellainen nopea ja helppo lakkaus!

    Ja hienosti onnistui siultakin! Itse olisin ehkä vetänyt tumman lakan aijemmin ihan sivuille, enkä jättänyt aijempaa väriä noin pitkälle pituuteen. Muuten kyllä oikein hyvät(:

    • Kiitos! Jotenkin olen niin kädetön tekemään tämmöisiä, että tarvittiin iso kasa rohkeutta ja Essien pyöristetty suti että uskalsin :D Joo tuosta tummasta lakasta olet kyllä oikeassa, sen ois voinut vähän aiemmin vetää sivulle. No, ensi kerralla sitten! :D

  3. Ei ole totta, minäkin tein juuri ruffianit ja olin alkamassa postaamaan niitä, kunnes huomasin tämän:D pari päivää on mulla jo kynsillä ollut;)

  4. Puolikuu on tosiaan varsin oiva apu pidentämään lyhyempää kynttä ja silti saa tehtyä kivan lakkauksen :) Ei ehkä mun silmää miellyttävä väriyhdistelmä, mutta hienosti onnistunut :)

    • Kiitos! :) Tuo puolikuu pitää kyllä ottaa käyttöön ehdottomasti sitten kun kynnet on taas ihan nysät ja kiukuttaa :)

  5. Päivitysilmoitus: Ruffian style | Kynsille

    • Kiitos! :) Ja ihan mielettömän hyvin onnistunut Ruffian sulla, olen kade kun saat noin siistiä jälkeä vapaalla kädellä :D Tuo alimmainen väri ei kyllä mulla pääsisi Ruffianin pohjaväriksi, mutta sulla tuo kyllä toimii :)

  6. Mä tein sen virheen oman ruffianin kanssa, että valitsin hohtavan vaalean lakan alle, ja tumman päälle. Näytti just niiltä kuukauden kasvurajoilta :D Ehkä tästä syystä en ole uskaltanut tehdä enää toista. Puolen tunnin rajojen paikkaamisella ei varmaan ollut osaa innostuksen lopahtamiseen :P Sun ruffian näyttää oiken hyvältä, väritkin on hyvin valittu!

    Puolikuita olen tehnyt vissiin parikin, mutta mulla on yleensä niin pitkät kynnet, ja kun käytän niitä reiänvahvistimia, jää yleensä kärjelle liikaa tilaa. Voiskin kokeilla taas ruffiania, niin saisi näyttämään kynnet lyhyemmiltä, niin ei tarvis (ihan vielä) viilata :D

    • Kiitos! Ja kannattaa ehdottomasti kokeilla toistekin Ruffiania, sillä saa tosi kivoja kynsiä aikaan :) Mulla ei muutes jostain syystä tahdo ne reiänvahvistimet toimia ollenkaan puolikuussa! Niiden reunat ei tartu kunnolla kiinni, vaan kynsinauhat korkeampina ikään kuin nostavat sitä tarraa irti.. ja sitten sinne alle pääsee lakkaa. MURRRR. Tippitarroilla ehkä onnistuisi… pitääpä kokeilla joskus :)

  7. Minusta ruffian on ihan kivan näköinen, mutta itse ei ole hirveästi ollut kiinnostusta kokeilla. Enkä varmaan edes osaisi tehdä noin siistä rajaa siihen. Ja minusta ruffian jotenkin lyhentää kynsiä. Minäkin tykkään enemmän puolikuumanikyyrista. :)

    • Minäkin oikeastaan tykästyin tosissaan Ruffianiin vasta kun itse kokeilin sitä ja tuijottelin kynsiäni monta päivää :D Ja siistin rajan tekeminen on kyllä hankalaa kummassa tahansa, teki sitten puolikuuta tai Ruffiania – ainakin minusta :) Mutta molemmat on kyllä tosi kivoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s