Syksyn ensimmäiset

Koska on syksy, voi alkaa tehdä syyskynsiä – JEE! Mitä kynsilakkoihin tulee, syksy on ehdottomasti minun vuodenaikani. Rakastan syyskokoelmien murrettuja värejä, joskin tänä vuonna useimmat kokoelmat olivat sen verran ankeita, että en kovin montaa syysuutuutta ole hankkinut.

O.P.I. San Francisco -kokoelmasta ensimmäisenä huomioni kiinnittivät shimmerlakat I Knead Sour-Dough ja Muir Muir On The Wall, jotka sitten päädyin myös tilaamaan. Ne sopivat väreiltään kivasti yhteen, joten pääsivät kynsillekin yhtä aikaa.

I Knead Sour-Dough on koostumukseltaan perus-OPI-laatua, mutta kaipasi kolmannen kerroksen kunnon peittävyyteen. Muir Muir On The Wall puolestaan on kaljuuntuva p*skiainen, joka saa jäädä hyllyyn ärsyttävyydestään huolimatta vain siksi, että on niin älyttömän hieno lakka. MMOTW on syytä levittää hyvin, hyvin kevyellä kädellä ja kieli keskellä suuta, koska jokaisella korjaavalla vedolla lakka kaapiutuu siveltimen mukaan ja tuloksena on kalju raita. Kerroksia on pakko laittaa kolme, jotta pinnasta tulee kaunis ja tasaisen peittävä. Kauneudeltaan lakka on kuitenkin sitä tasoa, että sen kaljuuntumisen haluaa yrittää antaa anteeksi.

Koristelin kynnet Chez Delaneyn siirtokuvilla, jotka eivät todellakaan olleet mikään nappivalinta – niiden punaiset kiehkurat eivät nimittäin erottuneet kovin hyvin kynsien pohjaväristä. Meh. Muutenkin nuo siirtokuvat saivat savun nousemaan korvista, sillä ne oli vaikea saada kynsille kauniisti. Ne oli suunniteltu juuri tietyn kokoisille ja mallisille kynsille, mikä on aina todella raivostuttava ominaisuus siirtokuvissa.

Minusta parhaimmat siirtokuvat ovat sellaisia, joihin ei ole suunniteltu montaa kiintopistettä kynsien reunoihin (tajuaako joku, mitä ajan takaa? :D), koska mitä useampi reunakosketus kuvioon on suunniteltu, sitä vaikeampi se on saada sopimaan millekään muulle kynsimuodolle kuin sille, jota varten se alun perin suunniteltiin. Ärrinmurrin.

MUTTA: tykkäsin lopputuloksesta kaikesta huolimatta. Kivat syksyiset kynnet, jotka olivat mielestäni jotenkin pelkistetyn tyylikkäät.

O.P.I. I Knead Sour-Dough & Muir Muir On The Wall

  • Aluslakka: Trind Nail Repair
  • Värilakat: O.P.I. I Knead Sour-Dough, Muir Muir On The Wall (nimetön)
  • Päällyslakka: Glisten & Glow HK Girl Top Coat

13 thoughts on “Syksyn ensimmäiset

  1. Ah, hillityt ja tyylikkäät, ehdottomasti. Värivalinnat ihan nappiin <3

    Muiria en ole vielä kynsille asti saanut mutta kiekolla huomasin jo, että ei ole mikään unelmakäytöksinen lakka. Silti en taida omastanikaan luopua, sen verran kaunis on väri.

    • Kiitos! Enkä minäkään ole Muirista ihan heti luopumassa, on se sen verran ihana ♥

  2. Apua, nyt vähän jännittää kun kirpalta just nappasin sen Muirin :D saa nähdä kuinka kovasti sen kanssa menee hermo….tää lakkaus on ihanan harmoninen <3

    • Kiitos! Sun kannattaa ottaa ihan heti alusta asti Muirin kanssa sellainen ”Ja MULLE et kyllä kuule rupee..!” -asenne niin hyvin se lakkaus sujuu. Lisäksi sulla on niin paljon pienemmät kynnet kuin mulla, että tarvitset selvästi vähemmän siveltimenvetoja -> selvästi vähemmän tilaisuuksia kaljuuntua. :)

    • Kiitos! Luulen että osasyyllinen on toi Trind Nail Repair, koska sinä aikana kun olen käyttänyt sitä aluslakkana, olen törmännyt huolestuttavan moneen lakkaan, joka ei ole levittynyt niin hyvin kuin oisin suonut. Pitää kokeilla ensi kerralla eri aluslakkaa Muirille.

      • Itse huomasin että geelilakkauksen päälle lakattu lakka menee rannuille ja kaljuuntuu. Vaikkapa Sechen Treatment Whitening on tämän hetken aluslakoista sellainen että lakka tarraa siihen hyvin kiinni. Jännä juttu, itse en ole tajunnut vertailla noita mutta tuon Sechen vaan huomasin vahingossa.

  3. Tyylikäs, ihana syksylakkaus <3. Harmi tosiaan, etteivät nuo kiehkurat erotu hyvin.
    Hei mulla ois toive sun kuviin liittyen. Voisitkohan laittaa makrokuvaa lakoista mukaan postauksiin? Sulla on niin hyvät kuvat, niin ois kiva ihastella lakkojen kimalluksia ja hippusia kynsillä ihan läheltä :).

    • Kiitos! :) Ja kyl, voisin yrittää napsia niitä makrojakin. Tällä hetkellä kynsillä olevasta Zoyan Sunshinestakin on tulossa lähikuvaa myös, vaikka kuvasin ennen kuin jätit tämän kommentin :D

    • Kiitos! Joo, nämä ovat riittävän hillityt että menisivät juhlakynsistäkin :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s