Ensimmäinen Pahlish

Lakkasin ensimmäistä kertaa Pahlishin lakalla. Minulla ei ollut merkistä mitään aiempaa kokemusta, joten oli ihan kivaa päästä tutustumaan taas yhteen uuteen indiemerkkiin. Lakka on nimeltään Armor Falling Down ja se on tummanvioletti lakka täynnä kullanhohtoista shimmeriä.

Vaikka en pidä ohuilla siveltimillä lakkaamisesta, ei ainakaan tämä Pahlishin lakka tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Se levittyi ongelmitta ja peitti kynnet kahdella helpolla kerroksella. Oikeastaan Armor Falling Downin ainoa vika on se, ettei se erityisemmin ihastuttanut minua kynsillä. Tähän vuodenaikaan kynsiä tulee katsottua pääasiassa keinovalossa, ja valitettavasti ainakin meillä asunnossa lakka kadottaa violettiutensa ja näyttää lähinnä ruskeahkolta. Kaunis se on silti, mutta ei vain sytytä, joten se matkustaa pian uuteen kotiin.

Koristelin kynsiä varsin maltillisesti: leimasin keskisormiin Pueen73-laatalta ruusun ja lakkasin nimettömät O.P.I. Love.Angel.Music.Babylla. Muihin kynsiin laitoin pikkuiset kultaiset niitit. Lopputuloksena on siis tummahko mutta varsin harmoninen ja nätti skittlette, vaikka itse kehunkin :)

Pahlish - Armor Falling Down

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka (tumma): Pahlish – Armor Falling Down (x2)
  • Värilakka (kulta): O.P.I. – Love.Angel.Music.Baby (x2)
  • Leimauslakka: Barry M Gold Foil
  • Leimauslaatta: PUEEN-73
  • Päällyslakka: Seche Vite

6 thoughts on “Ensimmäinen Pahlish

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s