Hanami

Kukapa ei rakastaisi kirsikankukkia? Ja koska on kevät ja kirsikankukkien aika, ja koska satuin juuri saamaan sopivan MoYoun leimauslaatan, sain päähäni tehdä kirsikankukkakynnet. Päätin kuitenkin maalata vain yhteen kynteen per käsi, sillä käsitykseni omista maalaustaidoistani on varsin realistinen.

Lakkasin kynnet Essien suloisella Go Ginzalla, joka on niin vaaleaksi lakaksi koostumukseltaan erinomainen. Keskisormiin leimasin japanilaista kirjoitusta MoYoun Suki-kokoelman laatasta 05 aivan ihanalla Dashican Shimmer Brown -leimauslakalla. (Olen tykästynyt noihin Dashican leimauslakkoihin, sillä ne ovat edullisia ja toimivat loistavasti (paitsi kultainen, jonka pigmentti ei ole riittävän voimakas)). Nimettömien kirsikkapuut maalasin samalla ruskealla käyttäen pientä sivellintä. Kirsikankukat tein dotting toolilla Gina Tricot’n valkealla ja YSL:n Rose Scabiosalla.

Toisen käden kirsikkapuu onnistui aivan yli odotusten, ja mikä omituisinta, sen maalasin nimenomaan huonommalla kädelläni eli oikealla. Vahvemmalla kädelläni sain aikaan lähinnä sutta ja sekundaa (no, kyllä sen puuksi tunnisti :D), joten esittelen vain sen onnistuneen käden ;) Näistä kynsistä tuli ihanat, mutta tuo Go Ginza on hirmuisen vaikea saada kuvattua kunnolla, joten kuviin en ole lainkaan tyytyväinen. Nyyh.

Cherry Blossom nails, Essie Go Ginza :)

Kuvasta ei tahdo erottua puun yksityiskohdat kunnolla, joten tässä on vielä nimettömästä tummempi lähikuva:

Cherry Blossom nails, Essie Go Ginza :)

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: Essie Go Ginza (x2)
  • Kukat: Gina Tricot White & YSL Rose Scabiosa
  • Leimauslakka (ja puun runko): Dashica Shimmer Brown
  • Leimauslaatta: MoYou Suki Collection 05
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

30 thoughts on “Hanami

  1. Aivan mahtavat kynnet!! Mites tuo Ginza näyttää ihanalta vaaleanpunaiselta…oon kuvitellut etten tarttee sitä… ;)
    Muutenkin viimeaikaiset lakkaukset on olleet todella kauniita (pääsiäinen netin ulottumattomissa, niin luin monta postausta kerralla. :))

    • Kiitos! :) Go Ginza ON ihana. Tosin se on kyllä ennemmin hyvin vaalea lila kuin vaaleanpunainen, mikä ei ehkä kuvasta käy ilmi :)

  2. Todella kauniit kynnet! <3 Ginza on ihana ja puu superhieno. Vitsit, sä kyllä osaat. Täyskymppi.

    • No niinpä! Ei ne mullakaan yleensä onnistu, vaikka muka ovat helppoja :D Onneksi tällä kertaa edes toinen onnistui :) Kiitos!

    • Kiitos! Ja nam, kyllä maistuis kieltämättä mullekin. Varsinkin Geisha Dark!

  3. Tuo Go Ginza on täydellinen vaaleanpunainen! Aika hienot kirsikankukat!

    • Kiitti! :) Ja kieltämättä se oli tällaisiin kynsiin juuri sopiva pohjaväri. :)

  4. Siis Ginza on vaalea lila!!! Ei saa sanoa vaaleanpunaiseksi tai alan epäillä omaa värinäköä. Kadehtittavan ihanat kynnet, voi kun osaisi :) IHANAT!!!!!!

    • Niin on. Hyvin vaalea punertava lila. Ja riittävän selkeästi lila että sen tikku on mun violettien viuhkassa eikä punaisten ja vaaleanpunaisten viuhkassa :) Kaunis kiitos, kiva että tykkäsit! :)

    • Kiitos! :D Ei nää kyllä NIIN hienot sentään ole, vaikka kivasti onnistuivatkin :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s