Tuplaliukuväri

Jo pitkään on tehnyt mieli testata tuplaliukuvärjäystä, jossa käytetään teippiä tai kynsivinyylejä. Kun sitten vielä törmäsin Instagramissa tähän videoon, päätin pistää toimeksi. Mustasta laatikosta poimin O.P.I. I São Paulo Over Theren ja sille kaveriksi jo aiemmin hyväksi havaitun O.P.I. Don’t Bossa Nova Me Aroundin.

Lykkäsin pitkään I São Paulo Over Theren ostamista, koska pelkäsin sen olevan lähes-dupe O.P.I. You Don’t Know Jacquesille. Netissä olevista kuvista oli jotenkin kauhean vaikea hahmottaa, miten lähellä sävyt ehkä olisivat toisiaan. Onneksi sitten Sissin kanssa pääsin vertailemaan lakkoja tikulla ja totesin, että ei pelkoa – hyvin voi omistaa molemmat:

O.P.I. I São Paulo Over There vs. You Don't Know Jacques

I São Paulo Over There oli koostumukseltaan ihan yhtä tuskaton kuin aiemmatkin Brazil-kokoelman neutraalit värit – ehkä vähäsen paksumpi kuin mitä välittäisin, mutta silti varsin mainio creme. Lakkasin sillä molemmista käsistä kolme kynttä ja Bossa Novalla ne kaksi muuta, ja sen jälkeen tartuin meikkisieneen.

Noh, liukuvärjäyksen jumalat olivat kääntäneet räkätautiselle Papulle selkänsä, enkä meinannut saada aikaan siistiä jälkeä millään. Lisäksi onnistuin sienen kanssa tuhertaessani sotkemaan vaaleaa lakkaa kahteen sellaiseenkin kynteen, joihin sitä ei ollut tarkoitus laittaa…

O.P.I. I São Paulo Over There

Turhautuminen iski jo ensimmäisen liukuvärjäyksen aikana, mutta joka leikkiin ryhtyy ja niin edelleen, joten urheasti tein kynnet valmiiksi, vaikka tiedänkin, että niiden elinkaari jää lyhyeksi. Kupliva päällyslakka viimeisteli muutenkin raivostuttavan lakkauskokemuksen, mutta lopputulos on silti ihan kiva, varsinkin, jos ei katso kauhean tarkkaan. :)

O.P.I. I São Paulo Over There

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: O.P.I. I São Paulo Over There (x2)
  • Värilakka II: O.P.I. Don’t Bossa Nova Me Around (x2)
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

18 thoughts on “Tuplaliukuväri

  1. Voi, mää tykkään näistä kynsistä. Ihanan rauhoittava värimaailma ja liuku. Suklaanmaku kielellä näitä kattelin ja hyräilin tyytyväisenä ku sulta oli tullu uus postaus… T: aamun lumimyräkän shokeeraama fani

  2. Wow, mä en ole aijemmin edes törmännyt tällaiseen liukuväritekniikkaan. Näyttää hyvältä! Ihanat värit näissä :o)

    • Kiitos :) Luulin, että tämä ois porukalle jo ihan tuttu juttu, mutta ei vissiin Suomessa ole ihan kauhean yleinen vielä :) Helppoa, joskin vähän työlästä.

  3. Onpas kiva manikyyri ja juu, aivan hyvin voi omistaa noi molemmat lakat, ovat iiiiiihan erilaiset! Köh, köh!

    Mun aivoni ei mitenkään pystyneet tajuamaan miten toi siksak-liukuväri on tehty ja kun katsoin sen videon niin ne ei pysyneet ihan kärryillä ensikatselulla, kun se menee niin hirveää kyytiä. Pariinkin kertaan piti se harittaa lävitse ja silti jäi vähän pöllämystynyt olo. :-D Mutta hirmu kiva idea!

    • No hyvä että muutkin ovat sitä mieltä että todellakin voi omistaa molemmat :D Ei toi liukuvärjäys ole mitenkään monimutkainen, siinähän on siis vain kaksi päinvastaista liukuvärjäystä päällekkäin :D

    • Kiitos! En kyllä merkintää kirjoittaessani arvannut, että vielä näin kesäkuussakin tulisi lumisade :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s