Tour de Papula

Sissi esitteli jokin aika sitten kynsipisteensä materiaalivarastoineen. Luin postausta nenänpää kateudesta vihertäen, sillä niin hieno kynsienlaittopaikka näissä virtuaalitupareissa esiteltiin. Kaikelle oli oma paikkansa ja kaikki oli helposti saatavilla. Voi mikä kynsiharrastajan unelma!

Minulla ei ole kynsienlaittopistettä – ei siis mitään tarkoitukseen varattua nurkkausta, edes pientä. Asunnosta ei löydy järkevää tilaa edes Helmerille, uskokaa tai älkää. Emme asu sinänsä erityisen ahtaasti, mutta meillä on paljon kaikkea muuta. Paljon isolla p:llä. Minulla on muun muassa hillittömän iso työpöytäkompleksi, mutta siihen ei voi tehdä kynsipistettä, koska käsityöläisenä tarvitsen pöydän työlleni.

Onni onnettomuudessa on, että minulla on aviomies, joka suhtautuu tähän kynsihulluuteen suopeasti ja kannustavasti. Siksipä mies antoi aikoinaan luvan hankkia vessan seinälle täällä blogissakin nähdyn kynsilakkahyllyn ja jopa kiinnitti sen minulle. Sama mies on mukisematta antanut minun vallata kynsilakoillani vessan neljästä peilikaapista jo kaksi samoin kuin pöytätason alla olevista tavallisista kaapeista. Ajattelin nyt kerrankin esitellä runsain kuvin, miten olen kaiken kynsiroinani saanut tuohon tilaan säilöttyä.

Nail stuff tour.. :D

Ensimmäisessä kuvassa näkyy paitsi The Seinähylly, myös ne vessan peilikaapit, jotka olen itselleni sosialisoinut. Peiliovista heijastuu vessan ovi, joka siis sijaitsee tuon kynsilakkahyllyn vieressä. Seinähyllyssä on kuvanottohetkellä kaikki OPIt, LA Girlin glitterit ja kaikki Picture Polishin lakkani, sillä tällä hetkellä OPI-lakkoja ei ole tarpeeksi täyttämään koko hyllyä.

Nail stuff tour.. :D

Lähimpänä seinähyllyä olevassa kaapissa näyttää tältä. Siellä ovat kaikki Essiet sekä sekalainen joukko erilaisia indielakkoja, Essenceä yms.

Viereisessä kaapissa on sitten seuraavaa:

Nail stuff tour.. :D

Ylimmällä hyllyllä on KBShimmerit ja Dollish Polishit.

Nail stuff tour.. :D

Keskimmäisellä hyllyllä on hoitolakkoja, kynnenkovettajaa, kynsinauhaöljyt ja sen sellaiset.

Nail stuff tour.. :D

Alimmalla hyllyllä on kynsilakanpoistoaineet. Niiden lisäksi hyllyllä on nelilokeroinen purkki, jossa on eniten käyttämäni työkalut: pilkkutikut, tarpeellisimmat siveltimet, kynsinauhaleikkurit, vahakynä, appelsiinipuutikkuja, kynsinauhaöljykyniä…

Nail stuff tour.. :D

Vähän kauempaa otetussa yleiskuvassa näette sitten myös ne alakaapit. Sekä talouden lyhytkasvuisten asukkaiden potan. Haluan tässä yhteydessä myös huomauttaa, että tason päällä oleva lusikka ei ole suinkaan merkki siitä, että söisin vessassa, vaan sillä on annettu lapsille d-vitamiinia ja sen jälkeen unohdettu laittaa se takaisin kaappiin. Mutta kurkistetaanpa siihen pottaa lähimpänä olevaan kaappiin!

Nail stuff tour.. :D

Se on pakattu aika täyteen kamaa. Ylähyllyllä olevissa mustissa kansioissa – joista ei ole tarkempaa kuvaa – on kaikki siirtokuvani. Vain yksi kansioista on täynnä, yksi täysin tyhjä, joten älkää turhaan kauhistelko siirtokuvieni määrää ;)

Valkean korin sisältö näyttää tältä:

Nail stuff tour.. :D

Korin laidassa on pystyssä kaikki vinyyliarkkini, ja muuten korissa on meikkisieniä liukuvärjäykseen, lisää appelsiinipuutikkuja, silkkipaikkaa, purkinkansi vanulapun kera (kätevä esim. pilkkutikkua käyttäessä), pieniä irtoglitterpurkkeja ja nukkaamattomia (HAH!) puhdistuslappuja.

Kaapissa korin alla olevista pienistä salkuista toisessa on kaikki meikkini. Kyllä, kaikki meikkini mahtuvat tuollaiseen pieneen salkkuun. Ja niitäkään vähiä en juuri koskaan saa aikaiseksi käyttää. Toisessa salkussa, siinä Koiramäen asukkain koristellussa, on kynsikoristeita sekä käyttämättömät siistimissiveltimet:

Nail stuff tour.. :D

Alemmalla hyllyllä on vasemmassa laidassa pystyssä kaikki isoimmat leimauslaatat:

Nail stuff tour.. :D

Loput leimaustarvikkeet ovat kahdessa muovilaatikossa. Ensimmäisessä on sekalaisia leimauslakkoja, ylimääräisiä muovikortteja, Pueen-laatat ja sekalaisia stampereita.

Nail stuff tour.. :D

Toisessa muovilaatikossa on Dashican, Barry M:n ja China Glazen leimauslakat, paras stamperini sekä kaikki MoYoun, LilyAnnan ja Infinityn laatat. Toisessa epämääräisessä pystypinossa on sitten myös kaikki sekalaiset leimauslaattani.

Nail stuff tour.. :D

Muovilaatikoiden vieressä on pieni laatikko, joka sisältää varapulloja – lähinnä Gina Tricot’n valkoista mutta onpa siellä myös extrapullo Essien Tour de Financea, jonka pelastin Emmalta. Varapullojen takana on pakkausnaksuja, joita käytän erottelemaan varpaita varpaankynsiä lakatessani.

Nail stuff tour.. :D

Toisen vessan kaapin ylähylly on myös pitkälti kynsikamojen valtaama, ja se näyttää varsin kaoottiselta:

Nail stuff tour.. :D

Hyllyllä on lukuisia pulloja X-traa, kuten näkyy (hamstrasin vanhan reseptin pulloja!), sekä useita vanulappupakkauksia. Siellä on myös muovilaatikko, jossa on varapulloja päällyslakkaa, kynsilakanohenninta, Seche Restorea ja käsivoidetta.

Siinä oli kaikki kynsijutut, mitä vessastamme löytyy. Vessan ulkopuolella säilytetään tärkeistä kynsikamoista ainoastaan yhtä: tikkuja. Tikkuviuhkat ovat pienessä monitoimikorissa, joka yleensä lojuu työpöydälläni. Samaisella työpöydällä on myös pieni lasipurkkini, jossa majailevat kaikki ”musta laatikko” -tikut.

Nail stuff tour.. :D

Tällä tavalla asustavat minun kynsilakkani ja muut kynsitarvikkeeni. Ei ole hienoa pöytää tai Helmereitä, mutta kaikelle kamalle on silti jonkinnäköinen koti, mikä lienee pääasia :D

12 thoughts on “Tour de Papula

  1. Siistiä ja järjestelmällistä, mielenkiintoinen postaus:)
    Hanki muutama lasihylly lisää niin saat tuplattua peilikaapin säilytystilan;)

    • Ei oo tarpeeksi reikiä niille hyllyille sopivalla korkeudella ;) Ei kai niitä hullukaan uskalla jälkikäteen ruveta poraamaan tuonne :D

  2. Hyvin oot saanu vallattua wc:n kaapit :oD Samaa olin ehdottamssa ku Sissi. Kyllä ne reijät voi porata, jos nyt poraa osaa käsitellä…tyhjentää vaan kaiken pois ja mittaa tarkkaan et tulevat oikealle ja samalle korkeudelle niin johan tulee lisää tilaa :o)

    • Kattoo ny, jos uskaltais. Jostain tarttis ensin saada sopivat lasihyllyt (mistä?) :D

      • Lasit saa lasiliikkeestä tilaamalla mittojen mukaan ihan kohtuuhinnalla. Karkaistu toki hieman hinnakkaampaa kuin tavallinen ikkunalasi – kannattaa joka tapauksessa ottaa malli(t) mukaan niin saa mahdollisimman samannäköiset.

  3. Ahhah, voin niin kuvitella millaista tuhoa saisin aikaan kun yrittäisin valkata takarivistä yhden pullon :D mulla oli aiemmin kans vessan peilikaapissa kaikki, mutta sieltä oli lyhyen ihmisen kyllä vaikea löytää haluamaansa… Ja tila tietty loppui heti kesken kun siellä oli muutakin roinaa. Jäin kaipaamaan vielä kuvaa siitä työpisteestä koska en vain voi uskoa että sinne ei sais mitään kynsilakkakamaa mahtumaan :D

    • Noi hyllyvälit on sen verran isot, ettei mulla ole ollut ongelmia saada takarivistä lakkoja. Ylimmän hyllyn kanssa auttaa, kun katsoo sen lasihyllyn alapuolelta, että missä kohtaa se haluttu lakka sijaitsee :D

      Pitää yrittää kuvata toi työpöytäkin jossain vaiheessa, kun saan sen vähemmän kaoottiseen tilaan ;)

  4. Tosi kivasti ja kätevästi oot saanut kaiken mahtumaan. Tuollaisia muovilaatikoita vois ostaakin just leimaus, ym tarvikkeille. Ja ihanat nuo salkut!
    Miulla on vähän samalla tavalla tarvikkeet, kenkälaatikoissa ruokailutilassa olevassa hyllykössä.Tuskin koskaan mitään erillistä kaapistoa tulen hankkimaan vaikka ehkä mahtuisikin.. Hyvin pärjää. :)

    • Sehän on pääasia, että pärjää ja löytää tarvittavat jutut! :) Noi muovilaatikot on käteviä eivätkä maksakaan paljon, tykkään!

  5. Mulla ei ole mitään lakkauspistettä. Lakkaan sängyllä, sohvalla tai vessassa :D Helmereitä on kolme vaatehuoneessa jonne olen mahduttanut kaiken kynsikaman. Vessan kaapissa on kynsilakanpoistoaineet. Sulla on kyllä kaikki kadehtittavan siististi laiteltuina. Miksi vanha X-tra on parempaa kuin uusi? En ole huomannut mitään eroa käytössä tai sitten en ole osannut kiinnittää huomiota.

    • Minä lakkaan yleensä keittiön pöydän ääressä – se on ergonomialtaan paras paikka. Tulee kyllä usein lakattua myös sohvalla sohvapöydän ääressä, mutta se käy selkään ärsyttävästi kun joutuu istumaan kumarassa. Bonuksena se, että voi samalla katsoa telkkaria. :)

      X-tran uuteen koostumukseen on lisätty vettä, joten se on oletettavasti vähän laimeampaa kuin entinen versio. Totuuden nimessä on kyllä myönnettävä, että käytössä en huomannut juurikaan eroa, mutta tätä en tiennyt ennen kuin nakitin äidin hamstraamaan noita vanhoja pulloja pikkupaikan S-marketista :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s