O.P.I. Sorry I’m Fizzy Today

Pääsipäs käymään niin, että nämä kynnet joutuivat odottamaan julkaisuvuoroaan aivan luvattoman kauan. Pikainen tutkimus osoittaa, että lakkasin nämä elokuun 14. päivänä. ”Hups.” Mahdanko edes muistaa, millaisia käyttämäni lakat olivat? Milloinkahan sitä oppisi olemaan niin fiksu, että tekisi heti lakkaamisen jälkeen vaikka vain ranskalaisilla viivoilla pienet muistiinpanot lakoista, jotta sitten lopulta blogia kirjoittaessaan muistaisi, mitä lakatessaan ajatteli? :D

O.P.I. Sorry I’m Fizzy Today on vaalea lämpimähkö pinkki, ehkä hitusen korallinen? Sen sävy muistutti minua välittömästi ihastuttavasta mutta kökkölaatuisesta Essie Love Every Minutesta, joka kuitenkin on jonkin verran vaaleampi. Sävyissä on kuitenkin siinä määrin yhtäläisyyttä, että päätin luopua Love Every Minutesta, mikäli Fizzy olisi koostumukseltaan selkeästi mukavampi.

Lakkasin kynsille kaksi reiluhkoa kerrosta Sorry I’m Fizzy Todayta, mutta totesin, että kolme ohutta olisi luultavasti ollut parempi ratkaisu, jotta lakkapinta olisi mahdollisimman kaunis ja tasainen. Nimettömään ja pikkusormeen lakkasin ILNP:n Where’s My Tiaraa, jonka – kuten Bunny Tailsin – piti olla kahden kerroksen lakka, mutta toisin kävi.. taas. Laitoin vain kaksi (paksuhkoa) kerrosta, koska olen itsepäinen, mutta lakkapinta ei sillä tavalla ollut mielestäni erityisen hyvä. Harkitsin jo Where’s My Tiaran myymistä, mutta toisaalta sävy on kuitenkin kaunis ja haluan antaa lakalle toisen mahdollisuuden nähdäkseni, toimisiko se hyvin kolmella ohuella kerroksella.

O.P.I. Sorry I'm Fizzy Today & ILNP Where's My Tiara

Koristelin kynnet LA Girlin glitterillä (taas) ja leimaamalla yhden kynnen Essien Fifth Avenuella, joka paitsi leimasi kivasti, oli myös ilahduttavasti lähes identtinen LA Girlin glitterin sävyn kanssa. Huzzah! Lopputuloksena oli kynnet, joista tykkäsin ihan possuna. Näissä olisin viihtynyt vaikka kaksi viikkoa, jos ne olisivat menossa mukana kestäneet niin kauan :)

O.P.I. Sorry I'm Fizzy Today & ILNP Where's My Tiara

  • Aluslakka: O.P.I. Original Nail Envy
  • Värilakat: O.P.I. Sorry I’m Fizzy Today (x2) ja ILNP Where’s My Tiara (x2)
  • Glitterlakka: LA Girl Splat (x1)
  • Leimauslakka: Essie Fifth Avenue
  • Leimauslaatta: MoYou Sailor Collection 06
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

Ja miten sen Love Every Minuten kanssa kävi? Se sai lähtöpassit. Sorry I’m Fizzy Today on koostumukseltaan parempi, vaikkakaan ei sitten ihan yhtä vaalea kaunotar.

15 thoughts on “O.P.I. Sorry I’m Fizzy Today

  1. Sievät <3 Odottelen toiveikkaana, josko oma Fizzyni saapuisi toisella yrittämällä ehjänä kotiin asti:)

    • Kiitos! Eiköhän se sieltä ehjänä saavu, on se kuitenkin siinä määrin harvinaista että lakka saapuu rikkinäisenä :)

  2. Ihanat kynnet. <3 Sulla on kyllä aina niin hienoja ja upeita lakkauksia, että sun kynsiä katselee aina mielissään, kun teet niin siistiä jälkeä joka kerta. :)

    • Voi kiitos! :) Perfektionismista on jossain määrin hyötyäkin, joskin se välillä yrittää ajaa mut hulluuteen :D

  3. Kauniit!
    Oon ihan rakastunu Fizzyyn, vaikka en sitä omistakaan. Ja aina kun oon päättäny unohtaa sen, se putkahtaa esille joko instagramissa tai bloglovinissa:D Onko tää jokin merkki, sillä tämä postaus on jo kolmas tänään kyseisestä lakasta?

    • Kiitos! Kyllä, tämä on selkeästi merkki korkeammalta taholta. Sun on ihan just nyt mentävä esim. eBayhin ja tilattava se. Ei ole muuta vaihtoehtoa ;)

    • Kiitti! :) Nämä onnistuivat kyllä just eikä melkein, tykkäsin ihan älyttömästi näistä :D

  4. On tuo Fizzy kyllä kaunis.. itsekin oli se pakko tilata cokis kokoelmasta. Kaikenkaikkiaan upean tasapainoiset kynnet (taas kerran), joten en ihmettele, että viihdyit niissä! ♡ Vielä ihastelen tuota leimausta, täydellisesti toimii värit ja lisäksi tykkään kun se ei sieltä pomppaa täysillä eteen, vaan erottuu juuri sopivasti. Ääh, en taas osaa ilmaista itseäni ;), mutta lyhyesti: Tykkään kovasti♡

    • Kaunis kiitos! :) Kyllähän se aikamoista viilausta välillä on miettiä noita värejä ja sitä, miten kaikki sopii sitten lopulta yhteen. Joskus sattuu harhalaukauksia ja lopputulos ei sitten olekaan ihan kauhean onnistunut, mutta vastapainoksi syntyy sitten myös näitä, jotka onnistuu juuri niin kuin toivoikin :)

  5. Ihana kokonaisuus! Fizzy on ihana, ehdottomasti yksi tämän vuoden omista lemppareistani. Ihastelin täällä tuota leimaa ja olin jo suurinpiirtein lähdössä sitä hankkimaan, mutta tajusin sitten selata omat MoYout läpi ja sieltähän kyseinen laatta jo löytyikin. Pitäiskö ehkä huolestua..

    • Kiitos :D Ja ei tartte vielä huolestua! Kyllä minäkin olen kerran vahingossa ollut ostamassa laattaa, jonka jo omistin ja jossa oli vielä muovitkin päällä. Hups. Eihän sitä voi kaikkea muistaa ;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s