Ihana Imperial

Picture Polishin Imperial ehti olla haaveissani varmaan pari kuukautta, ennen kuin osuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Suosituimmat Picture Polishit tuntuvat olevan vähän kiven alla, ellei silmä kovana kyttää Harlow’n restock-aikatauluja. Imperial oli kyllä metsästyksen arvoinenkin, sillä henkäisin ihastuksesta heti, kun pullo kuoriutui kuplamuoveistaan.

Imperialissa on voimakkaan purppurainen pohja, jossa on ilmeisesti vähän neonpigmenttiä seassa, koska väri on hyvin rikas eikä lakka kuivuttuaan ole niin kiiltävä kuin tavallinen shimmerlakka olisi. Siinä on seassa Picture Polisheille yleistä pientä holokimallusta sekä isompia glittereitä, jotka ainakin minun silmiini näyttivät olevan väriltään lähinnä ruusukultaa. Imperial on juuri sellaista violetin sävyä, joka on todella vaikea saada valokuvassa oikean sävyiseksi. Jouduin muokkaamaan kuvia todella raskaalla kädellä, ennen kuin väri oli suunnilleen kohdallaan.

Picture Polish Imperial

Lakkasin Imperialia kolme ohuehkoa kerrosta ja se levittyi varsin hyvin. En muista, että lakan kanssa olisi muutenkaan ollut mitään ongelmia. Koristeiksi leimailin ruusut, jotka livenä olivat aika tarkkaan samanvärisiä kuin Imperialin glitterit, mutta saattavat kuvassa näyttää hieman kummalliselta johtuen siitä tolkuttomasta värienmuokkauksesta, jota kuvat saivat osakseen :D

Picture Polish Imperial

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakat: Picture Polish Imperial (x3)
  • Leimauslakka: China Glaze Poetic
  • Leimauslaatta: Infinity 73
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

P.S: Picture Polishit ovat alkaneet lisääntyä kokoelmassani kuin, no, kanit. Ensin niitä oli vain pari, nyt niitä on kolmetoista. KOLMETOISTA! :O Tämä rakkaus käy kalliiksi…

14 thoughts on “Ihana Imperial

    • Se on aivan ihastuttava – useimmat swatch-kuvat on jotenkin väärän värisiä.. :-/

  1. Kyllä on hieno! Mä en oo vielä ihan niin hirveesti Picture Polisheista seonnut vaikka on mulla useampi pullo kyllä. Nihkeä saatavuus vähän ärsyttää, restockit tuntuu tulevan aika hitaasti.

    • Joo, saatavuus on vähän niin ja näin tosiaan. Minäkin olen pannut merkille, että restockit on Harlow’lla aika harvassa. Siksipä olen ostellut jotain juttuja Pretty Polishilta, kun siellä ei jatkuvasti tarjoilla pelkkää out of stockia :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s