Parhaat lakat 2014

Vuosi on lopuillaan, joten on ehdottomasti taas aika vilkaista mennyttä lakkavuotta ja kasata yhteen vuoden 2014 lakkasuosikit. Luulen, että en tälläkään kertaa yritä laittaa lakkoja parhausjärjestykseen, koska se on lähes mahdoton urakka – tyydyn siis vain listaamaan suosikkini :) Yksinkertaisuuden vuoksi valtavirtamerkit ja indiemerkit ovat iloisesti sekaisin samalla listalla.

Tällaisen listan koostaminen on oikeastaan aika haastavaa. Kootaanko listalle sellaisia lakkoja, joita itse haluaisi käyttää jatkuvasti vai katsotaanko lakkoja vähän objektiivisemmin? Otetaanko mukaan lakka, joka on monella kriteerillä todella upea ja onnistunut, mutta ei juuri minun makuni mukainen? Kas siinä vasta pulma. Päädyin ottamaan listalle pääasiassa erinomaisia peruslakkoja, jotka ovat käytössä monipuolisia ja laadultaan virheettömiä, mutta otin mukaan muutaman sellaisen, jotka jostain syystä ovat aivan erityisen onnistuneita, joskaan eivät lakkoja, joita itse käyttäisin toistuvasti.

Valitettavasti en voinut liittää listan yhteyteen pullokuvia, koska en juuri nyt ole lakkavarastoni äärellä. Sirottelin siis sekaan omia lakkauksiani kyseisillä lakoilla :)

Essie Urban Jungle
1. Essie Urban Jungle. Ehdottomasti yksi vuoden parhaista lakkajulkaisuista millä tahansa mittarilla. Tyrmäävän kaunis sävy ja huikea laatu.

O.P.I. Don't Bossa Nova Me Around & Taupe-less Beach
2. O.P.I. Don’t Bossa Nova Me Around – lakka, jonka jo kevättalvella tiesin päätyvän tälle listalle.

Essie Fierce No Fear
3. Essie Fierce, No Fear. Paitsi epävalkoisten, tämä oli myös ruskeiden lakkojen vuosi. Fierce, No Fear oli yksi parhaimmista niin sävyltään kuin laadultaan.

O.P.I. Going My Way Or Norway & China Glaze Community
4. O.P.I. Going My Way Or Norway. Upea toffeenruskea Going My Way Or Norway oli toinen vuoden ruskeista suosikeista. Värisävy jakanee mielipiteitä, mutta minä rakastuin.

Essie Ruffles & Feathers
5. Essie Ruffles & Feathers. En ole erityisemmin vihreiden lakkojen ystävä, mutta Essien kesäkokoelman raikas ja kylmä vihreä Ruffles & Feathers oli aivan täydellisen upea kesäkynsien piristys.

O.P.I. Green On The Runway
6. O.P.I. Green On The Runway. Tätä vihreän ja ruskean sävyissä hehkuvaa duochromea en usko käyttäväni kovin usein, mutta se on niin hieno ja laadukas, että olisi rikos jättää se listalta pois. Aniharvoin tapaa näin nätisti käyttäytyvää duochromelakkaa: tämä kaunotar peittää vain kahdella kerroksella, mikä on duochromelle varsinainen ihme.

Picture Polish Sizzle & White Wedding
7. Picture Polish Sizzle. Pelkäsin Sizzlen olevan minulle liian kirkas, mutta olin onneksi väärässä. Se on ehdottomasti vuoden kaunein pinkki ja kilpailee kaikkien aikojen suosikkipinkkini paikasta Essien Tour De Financen kanssa. Ihana, ihana, IHANA Sizzle. Sen pitäisi löytyä jokaisen pinkistä pitävän kynsilakkaharrastajan hyllystä.

KBShimmer Life Rose On & Essie No More Film
8. KBShimmer Life Rose On. Tämä lakka ei ole ehkä mitenkään Erityinen, mutta se on kaunis, laadukas, sävyltään useimmille sopiva ja peittää lähes yhdellä kerroksella, joten se on turvalakkamateriaalia ja ansainnut paikkansa vuoden parhaimpien lakkojen listallani.

Picture Polish Dream & China Glaze Capacity To See Beyond
9. China Glaze Capacity To See Beyond. Kohutun ja kehutun The Giver -kokoelman paras lakka. Ihana, kirkas, pirteä turkoosiin taittava sininen, joka on myös laadultaan täysin moitteeton.

Essie Where's My Chauffeur / KBShimmer Laugh Myself Lily
10. KBShimmer Laugh Myself Lily. Koska vuoden parhaiden lakkojen listalla on syytä olla myös yksi crelly-glitterlakka. KBShimmerin vuosi ei ollut minusta ehkä vuoden 2013 veroinen, mutta mukaan mahtui ihan nappiin onnistuneita kaunottaria, ja Laugh Myself Lily on yksi niistä: suloinen, herkänkaunis sinertäväpohjainen glitterpläjäys.

Picture Polish Cyan - Pretty Serious Dimension X
11. Picture Polish Cyan
12. Pretty Serious Dimension X. Vuoden upein sininen ja vuoden paras kultasävy yhdessä kuvassa. Cyan on Sizzlen tavoin lakka, jonka soisin löytyvän jokaisen kynsiharrastajan valikoimasta. Se on uskomattoman kaunis ja Picture Polishille tyypillisesti myös koostumukseltaan hyvä. Pretty Seriousin Dimension X on puolestaan onnistunein kultainen tekstuurilakka, mitä olen käsiini tähän mennessä saanut.

Pahlish - Armor Falling Down
13. O.P.I. Love.Angel.Music.Baby. Tätä kultaista satiinilakkaa olen käyttänyt vuonna 2014 peräti KUUSI KERTAA, mikä saattaa olla oma ennätykseni – ja kertonee siitä, miten erinomaisesta lakasta on kyse. Jos sitä ei vielä löydy hyllystäsi, hanki se. Nyt.

O.P.I. My Dogsled Is A Hybrid
14. Essie Rock At The Top. Erinomainen kultainen perusglitter.

Cadillacquer Thank You, Essie Mochachino & Dollish Polish Better Not Waste
15. Dollish Polish Better Not Waste. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä: Wasting Lifestylen ja Better Nail Dayn yhteistyö Dollish Polishin kanssa. Todella suloinen glitterlakka, joka on ehdottomasti yksi vuoden kauneimmista glittertoppereista.

***

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi ei ollut minusta mitenkään erityisen mieleenpainuva tai poikkeuksellinen, mitä tulee kynsilakkoihin. Erityisen pettynyt olin O.P.I:n kokoelmiin, joita tuli kuin sieniä sateella, mutta jotka eivät olleet järin mielenkiintoisia saati onnistuneita. Useimmista hankin enintään pari lakkaa, jos sitäkään. Jopa Essie tuotti tänä vuonna pettymyksiä, sillä varsinkin talvikokoelma oli minusta varsinainen fiasko. Onneksi Essie kuitenkin vastaavasti julkaisi myös vuoden 2014 parhaimman kokoelman, sillä kesän Haute In The Heat -kokoelma oli mielestäni todella onnistunut ja huolella suunniteltu kokonaisuus. Kuudesta lakasta hyllyyni jäi viisi, ja luultavasti se kuudeskin olisi saanut paikan hyllyssäni, jos oranssi sopisi kynsilleni edes auttavasti :)

Oletteko laatineet omia listoja? Jos kyllä, löytyykö listoiltamme jotain samaa?

Onnellista uutta vuotta, rakkaat lukijat! Seuraavan kerran olen äänessä vasta vuonna 2015!

Mainokset

Grapely Admired kestotestissä

Kävipä sitten niin, että kinkkuähkyssä kynsien lakkaaminen ei lainkaan jaksanut kiinnostaa, joten päätin katsoa, kauanko voin sinnitellä vahingossa joulukynsikseni päätyneissä O.P.I. Grapely Admired -kynsissäni. Viidentenä vai kuudentena päivänä korjasin keittiötöissä tulleen pikkiriikkisen lohkeaman ja sipaisin kärkikulumat peittoon. Päälle laitoin uuden kerroksen HK Girliä tuomaan lisää kiiltoa ja suojaamaan lakkausta.

Ja tässä on tilanne päivältä 12, kännykällä räpsäistynä mutta kuitenkin:

O.P.I. Grapely Admired (day 12!!!)

Kärkikulumaa on tullut lisää, mutta se oli odotettavissa. Kasvuraja alkaa olla jo melkoinen, mutta muuten kynnet ovat kestäneet hienosti menossa mukana. Edes It’s Frosty Outside ei ole lohkeillut nimettömistä. Toisen käden keskisormessa on kärjen sivussa pieni lohkeama, mutta muuten kynnet ovat ihan siistit edelleen. Olen varsin vaikuttunut, sillä minullahan IsaDoran vastaava lakka ei kestänyt kynsillä alkuunkaan.

Vielä kun onnistuisin lakkaamaan Infinite Shine -lakoilla kokonaan ilman kuplia… :D

Tulkoon joulu!

Tämä kynsihöperö sai hartaimmin toivomansa joululahjan etukäteen, kun heräsi tänä aamuna talven ihmemaahan. Toissapäiväinen mustanharmaa pimeys on vaihtunut ihanaan talviseen maisemaan, lumisiin puihin ja VALOON. Parhautta!

Tarkoitus oli tehdä tänään esiteltävien kynsien lisäksi vielä ne varsinaiset joulukynnet, mutta nämä taisivat nyt sitten jäädä joulukynsiksi, koska kiire ja touhu. Viimeksi näytin kuplaiset Infinite Shine -kynnet, mutta tällä kertaa on esiteltävänä paremmin onnistuneet saman sarjan lakoilla tehdyt kynnet.

Grapely Admired ei ole sävynä erityisen jouluinen, mutta jospa viittaamme tuolle faktalle kintaalla. Kuvissani lakka taittaa ehkä liikaakin violettiin, sillä se on minusta lähes berry sävyltään – selkeästi punapohjainen lila. Se levittyy täydellisen moitteettomasti ja peitti minulla kynnet siististi kahdella kerroksella.

O.P.I. Grapely Admired & It's Frosty Outside

Tällä kertaa annoin kerrosten kuivua pitempään ennen seuraavan laittamista ja odotin tovin, ennen kuin laitoin päällyslakan, jonka pyrin levittämään mahdollisimman nopeasti ja ohuesti. Tavoitteena oli tietysti saada aikaan kuplaton manikyyri, toisin kuin edeltäjänsä. Huomattavasti parempi lopputuloksesta tulikin, mutta ei edelleenkään ihan kuplaton. Nyt kuplat ovat kuitenkin varsin vähäiset ja huomaamattomat, joten kynsistä tuli kauniit ja esittelykelpoiset.

O.P.I. Grapely Admired & It's Frosty Outside

Aksenttikynnet lakkasin ihanalla O.P.I. It’s Frosty Outsidella, joka on ihan täydellinen hopeinen tekstuurilakka: levittyy kuin unelma, peittää kahdella kerroksella ja kuivuu upean kimaltelevaksi rouheiseksi hiekkapinnaksi. Rakastan! Muut kynnet koristelin jouluisilla siirtokuvilla, joita olen käyttänyt joulukynsissä aiemminkin.

O.P.I. Grapely Admired & It's Frosty Outside

  • Aluslakka: O.P.I. Infinite Shine – Primer
  • Värilakat: O.P.I. Infinite Shine – Grapely Admired (x2)
  • Päällyslakka: O.P.I. Infinite Shine – Gloss
  • Koristeiden päällä: Glisten & Glow HK Girl Top Coat

Tämä lakkaus on kynsilläni nyt kuudetta päivää ja olen tehnyt käsilläni kaikenlaisia jouluvalmisteluja, käynyt saunassa jne., mutta hienoista kärkikulumaa lukuunottamatta kynnet ovat vielä ihan priimat. Infinite Shine -lakkojen keston suhteen voin siis esittää varovaisen ”Jee!” -hihkaisun.

Näiden kynsien myötä toivottelen kaikille lukijoille tunnelmallista ja ihanaa joulua sekä varmuuden vuoksi jo nyt myös hyvää uutta vuotta – en nimittäin uskalla luvata ehtiväni bloggaamaan uudestaan ennen vuodenvaihdetta :D

Nauttikaa joulusta, ystävät!

Tuliaisia valtameren takaa

Puolisoni kävi viikon työmatkalla Yhdysvalloissa jokin aika sitten. Aiemmin työmatkoja ulkomaille oli paljonkin, nykyään varsin harvoin. En yleensä saa reissuilta mitään sen kummempia tuliaisia, vaan lentokentältä poimitut suklaat riittävät hyvin – minusta ei nimittäin ole kivaa lähettää aikaerosta väsynyttä ja paljon töitä tekevää miestä jahtaamaan jotain tiettyjä tuotteita ympäri kaupunkia. Tuliaisten suhteen tärkeintä on, että lapsille on jotain pientä kivaa. Äiti pärjää ilmankin.

Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin sikäli onnellinen, että sopiva ostospaikka oli lyhyen kävelymatkan päässä majapaikasta, ja tarkan osoitteen saatuaan rakas mieheni suostui mukisematta piipahtamaan paikallisessa kauneussalongissa. Ikionnellinen vaimo saikin kaiken tilaamansa ja vähän enemmänkin: mies kotiutui neljän O.P.I. Infinite Shine -värilakan sekä alus- ja päällyslakan kera. Jeeeeeeee! Olin toivonut sävyjä Girl Without Limits, To Infinity And Blue-yond ja Grapely Admired, mutta niiden lisäksi sain vielä tummanpunaisen Raisin’ The Barin, koska mies arveli sen sopivan minulle :D

Infinite Shine -lakat ovat O.P.I:n vastine geelilakan tyyppisille mutta ilman uunia kuivuville lakoille, joita on tullut useilta eri merkeiltä viime aikoina. Niiden pitäisi kestää kynsillä viikko kauniina. Sarjaan kuuluu oma aluslakkansa (Primer) ja oma päällyslakkansa. Ohjeet neuvovat lakkaamaan aina ensin kerroksen aluslakkaa, sitten kaksi kerrosta värilakkaa ja lopuksi päällyslakan. Kerrosten tulee olla ohuita.

Ensimmäiseksi kynsille pääsi tumma Raisin’ The Bar. Normaalissa huonevalossa lakka on hyvin tumma, nimensä mukaisesti ”raisin”, mutta kirkkaassa päivänvalossa se on hehkuvanpunainen. Kirkkausero on oikeasti aivan hätkähdyttävän suuri. Lakka levittyi erinomaisesti, mutta kaksi kerrosta ei tuntunut ihan täysin riittävältä. En kuitenkaan laittanut enempää (ja epätasaisuudetkin bongasin vasta myöhemmin paremmassa valaistuksessa).

O.P.I. Raisin' The Bar

En ole ihan varma siitä, mitä tein väärin, mutta jotakin meni pahasti pieleen. Kynnet olivat täynnä kuplia. Lakkaus sinänsä olisi ollut kaunis ja kiiltävä, mutta kuplia oli niin paljon ja ne näkyivät niin selvästi, että eipä niitä kynsiä oikein mikään pelastanut. :( Alla näette tilanteen kaikessa karuudessaan.. tai kuvissa ei edes erotu kuinka paljon kuplia oikeasti oli. Huoh.

O.P.I. Raisin' The Bar

  • Aluslakka: O.P.I. Infinite Shine – Primer
  • Värilakat: O.P.I. Infinite Shine – Raisin’ The Bar (x2)
  • Päällyslakka: O.P.I. Infinite Shine – Gloss

Mitään kestotestiä en näillä kynsillä ruvennut tekemään, koska kuplat ottivat kupoliin niin hirveästi. Lakkaus sai häädön kaksi päivää myöhemmin. Seuraava Infinite Shine -lakka on jo kynsillä, mutta siitä sitten lisää ensi kerralla :)

Pikainen hei

Se olisi perjantaipostauksen aika. Tänään tulee vain lyhyt tervehdys, sillä koitan täällä kovasti toipua vatsataudista, suunnitella joulun ruokalistaa (loistava yhdistelmä, yh) ja lähipäivien ostoksia. Lisäksi aikeena on tänään vielä viilata geelit pois kynsiltä. Olen nimittäin juuri nyt hiukkasen kyllästynyt rakennekynsiini. Omat kynnet kasvaa niin hirmuista vauhtia, että geelejä pitäisi olla huoltamassa melkein kahden viikon välein, etenkin, jos niiden päälle haluaisi lakkailla. Ei ole tässä elämäntilanteessa kyllä sellaiseen aikaa. Kynnet ovat tällä hetkellä myös ihan liian pitkät ja alkavat jo häiritä kaikenlaista tekemistä. Liitän kuvan kynsien tämänhetkisestä tilasta vaikkapa postauksen loppuun.

Mutta asiaan, tällä kertaa esittelyssä Picture Polishin ultra violence. Se on aivan kertakaikkisen ihana violetti lakka. Violetissa crellypohjassa magentanvioletteja hexglittereitä ja loppu täynnä pienempää glitteriä. Auringossa säike oli uskomattoman kaunis. Tämä kuva on ikävä kyllä otettu keinovalossa.

ultrav

Tässä vielä lähikuva glittereistä suoraan pullossa kuvattuna. Nam nam.

ultrav3

Näistä ihanuuksista en voi itse ottaa kunniaa. Kynnet teki Helli Vanilla Beuty & Nailsista, kun en itse jaksanut ollenkaan huoltaa kynsiäni. Tykkäsin näistä tosi paljon, harmi vain, että ovat kasvaneet jo niin paljon pituutta, että joka tapauksessa pitäisi huoltaa. Mutta nyt siis aion koittaa olla hetken ilman rakennekynsiä kokonaan vaihteeksi. Aluksi aion lakata geelilakalla tueksi, mutta eiköhän sekin pian käy tarpeettomaksi.

Vanilla B&N

Ei tästä nyt niin lyhyt tarina kuitenkaan tullut. Mukavaa viikonloppua kaikille. Meinaattekos värkätä joulukynsiä? Minä ainakin aion. Ja aion yrittää postata ne ennen ensi perjantaita jo ;)

Harmaa laatikko

Yhtenä päivänä tutkin mustan laatikon sisältöä valitakseni kynsilleni seuraavaksi pääsevä(n/t) laka(n/t). Tajusin masentuneena, että yhdestätoista lakasta KUUSI oli erilaisia harmaita. Ulkonakin on harmaata ja mustaa, enkä tosiaankaan olisi juuri nyt halunnut kynsilleni samaa ankeutta. Jostain syystä olin kuitenkin päätynyt hamstraamaan erilaisia harmaita lakkoja ja koska niitä nyt oli siinä purkissa monta tarjolla, poimin päättäväisesti pari.

KBShimmerin My Life’s Porpoise on ihan perusharmaa creme – kaunis sävy sinänsä ja laadultaan erinomainen, mutta luulen, että pidän silti enemmän hieman vaaleammasta Kiko 329:stä, joten My Life’s Porpoise muuttanee uuteen kotiin, jahka joku sen ostaa. Kaksi kerrosta levittyi ongelmitta ja peitti hyvin.

Nimettömään ja pikkusormeen valitsin Powder Perfectin Secret Passagewayn, joka on keskiharmaa creme maustettuna kullan- ja pronssinsävyisillä glitterhitusilla. Tämäkin lakka levittyi ongelmitta ja peitti kahdella kerroksella, mutta kuivuessaan oli sen verran rouhea pinnaltaan, että laitoin lopulta toisen päällyslakkakerroksen. Secret Passageway on oikein nätti lakka, joka ansaitsee tulla esitellyksi myös lähikuvan kera (kuva on vähän rakeinen, koska ikkunantiivistys ja kuvauspisteen tilapäinen menetys…):

Powder Perfect Secret Passageway

Kun lakat sitten olivat jo kynsillä, totesin My Life’s Porpoisen olevan sävyltään jonkin verran viileämpi kuin Secret Passagewayn. Korjausyrityksenä leimasin My Life’s Porpoisen päälle kukat pronssinhohtoisella China Glazen Delightilla, ja kyllä se onneksi sitten vähän yhtenäistikin kynsien ilmettä :)

Kuvat ovat vähän eri sävyisiä, enkä ole edes varma siitä, kumpi sävyistä on lähempänä totuutta. Olin nimittäin jossain määrin hukassa ilman normaalia kuvauspistettäni (jonka onneksi olen jo saanut takaisin) ja tähän vuodenaikaan valoa on niin aneemisesti tarjolla, että hullukaan ei ota tolkkua pienistä sävyeroista.

KBShimmer My Life's Porpoise & Powder Perfect Secret Passageway
KBShimmer My Life's Porpoise & Powder Perfect Secret Passageway

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakat: KBShimmer My Life’s Porpoise (x2), Powder Perfect Secret Passageway (x2)
  • Leimauslakka: China Glaze Delight
  • Leimauslaatta: MoYou London Pro XL 12
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

Kiv.. koirareen kiskomista

Siinä meinasi kuulkaa huumori olla koetuksella, kun aviomies lähti työmatkalle Kaliforniaan viikkoa ennen kuopuksen synttäreitä. Tai matka oli kyllä tiedossa jo pitkän aikaa sitten, mutta sitäpä en tiennyt etukäteen, että onnettomat sattumat aiheuttaisivat sen, ettei äitini pääsisikään suunniteltuun aikaan auttamaan minua lastenhoidossa ja synttärivalmisteluissa. Sekin oli ankeahko yllätys, että lapset sairastuivat juuri silloin eivätkä päässeet päiväkotiin, jolloin minä en voinut tehdä töitä saati synttärivalmisteluja. Ja entistä vähemmän nauratti, kun tajusin taloyhtiön ikkunantiivistysten osuvan juuri sille ajalle, kun aviomies on poissa.

Ennen ikkunantiivistystä asunnoissa oli määrä tyhjentää ikkunoiden edestä kaikki sellaiset huonekalut ja tavarat, jotka estävät ikkunan avaamisen täysin auki. Niin kuin esimerkiksi useamman metrin mittainen työpöytäkompleksi, jonka toisen päädyn korkea hylly on estänyt ikkunan avaamisen jo viisi vuotta. Siispä minä puhisten ja kiroillen tyhjensin puolet koko seinän mittaisesta työpöydästä (mikä vei kaikkineen kolmatta tuntia) ja sen päätyhyllyn ja sen jälkeen houkuttelin ystäväpariskunnan kylään saadakseni lihasvoimaa pöytälevyn ja hyllyn poisnostamiseen.

Kaikki tämä liittyy kynsiin sikäli, että kynsien kuvaamiseen tarkoitettu paikka valoineen sun muineen oli toki juurikin tuolla työpöydällä. Niinpä jouduin turvautumaan epämääräisiin korvikeviritelmiin niiden päivien ajan, kun työpöytää ei ollut. Siksipä tämänkertainen kuva on sen mukainen: otettu keittiön pöydän äärellä käyttäen valona isoa Innosol-kirkasvalolamppua. Värit ovat varmaan hieman pielessä, mutta parempaankaan en pystynyt.

Kaiken tämän valituksen ja vaikerruksen jälkeen ette varmaan ylläty kun totean, etteivät nämä kynnetkään erityisen hohdokkaat olleet :D O.P.I. My Dogsled Is a Hybrid oli kyllä varsin kaunis ja erinomaisen hyväkäytöksinen lakka – hieman paksuhko, mutta hyvin peittävä ja helppo levittää. Koristeluiksi tein elämäni ensimmäisen ”sivuttaisranskiksen” Essien uudella Rock At The Top -kultaglitterillä (jollaista olen kaivannut jo pitkään! Se on ihan yhtä huippu kuin hopeinen sisarensa Set In Stones). Eihän se oikein onnistunut, glitteriä tuli liian paksusti ja hippuset jäivät törröttämään päällyslakan alta paikka paikoin… mutta kyllä näitä pari päivää katsoi.

O.P.I. My Dogsled Is A Hybrid

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: O.P.I. My Dogsled Is a Hybrid (x2)
  • Glitterlakka: Essie Rock At The Top
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

P.S: Neljän viikon sisään seitsemät synttärit, kaksien synttäreiden valmistelut, mies viikon poissa ja toisen viikon kauhean jetlagin takia pihalla kuin pikkulintu, lapsilla kaksi kuumetautia ja nyt itsellä flunssa, erinäisiä jouluvalmisteluja ja joulukorttien väkerrys, miljoona hoidettavaa asiaa ja jatkuva väsymys. Olen raato. Tästä johtuu myös blogihiljaisuus – ei vain yksinkertaisesti riitä paukut. Lakkauksia on kyllä varastossa, kun ehtisin ja jaksaisin käsitellä kuvat ja kirjoittaa jotain. Kyltäätästäpian.

P.P.S: Kaliforniasta sain kyllä tuliaisia. Niistä lisää myöhemmin. ♥