Rakkauslakkoja kaksin kappalein

Taas kerran yhdet kynnet ovat jääneet jonoon odottamaan julkaisuvuoroaan aivan kohtuuttoman pitkäksi ajaksi. Luulen, että minulla oli nämä kynnet joskus marraskuun puolivälissä. Hups. Koska kynsien kärjet ovat pyöreähköt, on tämä kuitenkin sentään Teneriffan-matkan jälkeen tehty lakkaus…

Picture Polishin Cyan on kerännyt kehuja melkein jokaiselta, joka siitä on blogannut, eikä suotta. Cyan on yksi kauneimmista sinisistä lakoista ikinä. Kaunis, ihana, heleä, pirteä, suloinen Cyan! Se on myös koostumukseltaan mainio, joskaan en uskalla enää takuuvarmasti sanoa, käytinkö kaksi vai kolme kerrosta lakkaa. Luulisin, että laitoin vain kaksi kerrosta.

Samoihin aikoihin Cyanin kanssa ostin myös Picture Polish Fool’s Goldin, joka näytti swatcheissa hengästyttävän kauniilta. Kyllä se kaunis oli livenäkin, mutta kuva kertonee, miksi en enää omista sitä (Fool’s Gold keskisormessa, Cyan muissa):

Picture Polish Cyan & Fool's Gold and Pretty Serious Dimension X

Fool’s Goldin glittereitä lukuunottamatta lakat ovat hyvin samanlaiset. Niissä näkyy kuvassa pieni sävyero, mutta livenä se ei ollut edes noin selkeä. Totesin, että ei ole mitään järkeä omistaa molempia (moni on varmaan tästä kanssani eri mieltä), joten Fool’s Gold sai lähteä.

Picture Polish Cyan & Fool's Gold and Pretty Serious Dimension X

Nimettömässä käytin Pretty Seriousin Dimension X -tekstuurilakkaa, joka on ainakin minun mielestäni The kultainen hiekkalakka: se ei ole ainoastaan upea vaan siinä on myöskin loistava ja peittävä koostumus. Nimettömän kuviot tein Miami Handjobsin tetrisvinyyleillä. Kun käytössä oli näin mainiot ainekset, myös lopputulos oli tosi mieluisa (vaikka ihan ainahan homma ei mene niin…) ja muistaakseni katselin näitä kynsiä melkein viikon.

Picture Polish Cyan & Fool's Gold and Pretty Serious Dimension X

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakat: Picture Polish Cyan (x2) ja Picture Polish Fool’s Gold (x1, alla Cyan)
  • Hiekkalakka: Pretty Serious Dimension X
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

13 thoughts on “Rakkauslakkoja kaksin kappalein

  1. Oi, Cyan, vihdoin ja viimein sain tilattua sen itselleni, toivottavasti se saapuu myös pian! Todella kaunis lakkaus, tykkään! :) Niin ja kiitos myös vertailusta, vähän tuota Fool’s Goldia oon myös himoinnut, mutta nyt voin kyllä huoletta jättää sen tilaamatta.

    • Kiitos :) Joo, kyllä ne ovat hyvin lähellä toisiaan. TOSIN, pakko on huomauttaa, että mun kynsilläni Fool’s Gold on kerrostettu Cyanin päälle, ja voi siis olla, että se pohjaväri vähän vääristää vertailua, mutta tiirasin kyllä niitä pullojakin vierekkäin monessa eri valaistuksessa, ja kyllä se lakkapohja on todella samankaltainen. Fool’s Gold taittaa hivenen enemmän turkoosiin. Hardcore-kynsiharrastaja varmasti voi omistaa molemmat, mulla ei todellakaan ole tarvetta kahdelle niin samanlaiselle lakalle. :)

  2. Oo, kauniit! Tämän myötä on ehkä pakko lähteä omalle lakkalaatikolle tutkimaan, onko Fool’s Gold ja Cyan tosiaan noin lähellä toisiaan. Äkkiseltään olisin väittänyt, että sävyeri olisi suurempi kuin näissä kuvissa, mutta luultavasti kuvittelen vaan. No tällaisten sävyjen suurkäyttäjänä saatan silti säilyttää kummatkin!

    • Kiitos :) Kuten tuossa ylempänä jo yhdessä vastauksessa mainitsin, kuvan kynsillä Fool’s Gold on lakattu Cyanin päälle, mikä voi ehkä hitusen vääristää värisävyä, mutta vertailin kyllä myös tikkuja ja itse pulloja hyvän tovin eikä niissä kyllä erityisen selkeää eroa ole. Jopa se lakan koostumus pikkuisine holohippuineen on ainakin mun silmiini identtinen.

      • Joo, sama katselin ihan ihmeissäni, että se pohja tosiaan näytti ihan samalta tikulla :O Pöh, ihan tyhmää!

  3. No on sitten hyvä etten tuota Fool’s Goldiakin tilannut itselleni, pärjään varmasti Cyanillakin oikein mainiosti! :) Ihan superkauniit kynnet taas!

    • Onnistuin vielä löytämään Fool’s Goldin tikun, joten postaan vielä erikseen vähän perusteellisemman vertailun :) Kiitos!

  4. Minä myös oisin kuvitellut näiden kahden värieron olevan suurempi! Itelläni on Fool’s Gold ja just tänään tiirailin Cyania sillä silmällä netistä että pitäiskö. Eli ei kait sitten, nyyh. Eli voinkin sijoittaa rahani johonkin muuhun lakkaan :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s