Parhaat lakat 2014

Vuosi on lopuillaan, joten on ehdottomasti taas aika vilkaista mennyttä lakkavuotta ja kasata yhteen vuoden 2014 lakkasuosikit. Luulen, että en tälläkään kertaa yritä laittaa lakkoja parhausjärjestykseen, koska se on lähes mahdoton urakka – tyydyn siis vain listaamaan suosikkini :) Yksinkertaisuuden vuoksi valtavirtamerkit ja indiemerkit ovat iloisesti sekaisin samalla listalla.

Tällaisen listan koostaminen on oikeastaan aika haastavaa. Kootaanko listalle sellaisia lakkoja, joita itse haluaisi käyttää jatkuvasti vai katsotaanko lakkoja vähän objektiivisemmin? Otetaanko mukaan lakka, joka on monella kriteerillä todella upea ja onnistunut, mutta ei juuri minun makuni mukainen? Kas siinä vasta pulma. Päädyin ottamaan listalle pääasiassa erinomaisia peruslakkoja, jotka ovat käytössä monipuolisia ja laadultaan virheettömiä, mutta otin mukaan muutaman sellaisen, jotka jostain syystä ovat aivan erityisen onnistuneita, joskaan eivät lakkoja, joita itse käyttäisin toistuvasti.

Valitettavasti en voinut liittää listan yhteyteen pullokuvia, koska en juuri nyt ole lakkavarastoni äärellä. Sirottelin siis sekaan omia lakkauksiani kyseisillä lakoilla :)

Essie Urban Jungle
1. Essie Urban Jungle. Ehdottomasti yksi vuoden parhaista lakkajulkaisuista millä tahansa mittarilla. Tyrmäävän kaunis sävy ja huikea laatu.

O.P.I. Don't Bossa Nova Me Around & Taupe-less Beach
2. O.P.I. Don’t Bossa Nova Me Around – lakka, jonka jo kevättalvella tiesin päätyvän tälle listalle.

Essie Fierce No Fear
3. Essie Fierce, No Fear. Paitsi epävalkoisten, tämä oli myös ruskeiden lakkojen vuosi. Fierce, No Fear oli yksi parhaimmista niin sävyltään kuin laadultaan.

O.P.I. Going My Way Or Norway & China Glaze Community
4. O.P.I. Going My Way Or Norway. Upea toffeenruskea Going My Way Or Norway oli toinen vuoden ruskeista suosikeista. Värisävy jakanee mielipiteitä, mutta minä rakastuin.

Essie Ruffles & Feathers
5. Essie Ruffles & Feathers. En ole erityisemmin vihreiden lakkojen ystävä, mutta Essien kesäkokoelman raikas ja kylmä vihreä Ruffles & Feathers oli aivan täydellisen upea kesäkynsien piristys.

O.P.I. Green On The Runway
6. O.P.I. Green On The Runway. Tätä vihreän ja ruskean sävyissä hehkuvaa duochromea en usko käyttäväni kovin usein, mutta se on niin hieno ja laadukas, että olisi rikos jättää se listalta pois. Aniharvoin tapaa näin nätisti käyttäytyvää duochromelakkaa: tämä kaunotar peittää vain kahdella kerroksella, mikä on duochromelle varsinainen ihme.

Picture Polish Sizzle & White Wedding
7. Picture Polish Sizzle. Pelkäsin Sizzlen olevan minulle liian kirkas, mutta olin onneksi väärässä. Se on ehdottomasti vuoden kaunein pinkki ja kilpailee kaikkien aikojen suosikkipinkkini paikasta Essien Tour De Financen kanssa. Ihana, ihana, IHANA Sizzle. Sen pitäisi löytyä jokaisen pinkistä pitävän kynsilakkaharrastajan hyllystä.

KBShimmer Life Rose On & Essie No More Film
8. KBShimmer Life Rose On. Tämä lakka ei ole ehkä mitenkään Erityinen, mutta se on kaunis, laadukas, sävyltään useimmille sopiva ja peittää lähes yhdellä kerroksella, joten se on turvalakkamateriaalia ja ansainnut paikkansa vuoden parhaimpien lakkojen listallani.

Picture Polish Dream & China Glaze Capacity To See Beyond
9. China Glaze Capacity To See Beyond. Kohutun ja kehutun The Giver -kokoelman paras lakka. Ihana, kirkas, pirteä turkoosiin taittava sininen, joka on myös laadultaan täysin moitteeton.

Essie Where's My Chauffeur / KBShimmer Laugh Myself Lily
10. KBShimmer Laugh Myself Lily. Koska vuoden parhaiden lakkojen listalla on syytä olla myös yksi crelly-glitterlakka. KBShimmerin vuosi ei ollut minusta ehkä vuoden 2013 veroinen, mutta mukaan mahtui ihan nappiin onnistuneita kaunottaria, ja Laugh Myself Lily on yksi niistä: suloinen, herkänkaunis sinertäväpohjainen glitterpläjäys.

Picture Polish Cyan - Pretty Serious Dimension X
11. Picture Polish Cyan
12. Pretty Serious Dimension X. Vuoden upein sininen ja vuoden paras kultasävy yhdessä kuvassa. Cyan on Sizzlen tavoin lakka, jonka soisin löytyvän jokaisen kynsiharrastajan valikoimasta. Se on uskomattoman kaunis ja Picture Polishille tyypillisesti myös koostumukseltaan hyvä. Pretty Seriousin Dimension X on puolestaan onnistunein kultainen tekstuurilakka, mitä olen käsiini tähän mennessä saanut.

Pahlish - Armor Falling Down
13. O.P.I. Love.Angel.Music.Baby. Tätä kultaista satiinilakkaa olen käyttänyt vuonna 2014 peräti KUUSI KERTAA, mikä saattaa olla oma ennätykseni – ja kertonee siitä, miten erinomaisesta lakasta on kyse. Jos sitä ei vielä löydy hyllystäsi, hanki se. Nyt.

O.P.I. My Dogsled Is A Hybrid
14. Essie Rock At The Top. Erinomainen kultainen perusglitter.

Cadillacquer Thank You, Essie Mochachino & Dollish Polish Better Not Waste
15. Dollish Polish Better Not Waste. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä: Wasting Lifestylen ja Better Nail Dayn yhteistyö Dollish Polishin kanssa. Todella suloinen glitterlakka, joka on ehdottomasti yksi vuoden kauneimmista glittertoppereista.

***

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi ei ollut minusta mitenkään erityisen mieleenpainuva tai poikkeuksellinen, mitä tulee kynsilakkoihin. Erityisen pettynyt olin O.P.I:n kokoelmiin, joita tuli kuin sieniä sateella, mutta jotka eivät olleet järin mielenkiintoisia saati onnistuneita. Useimmista hankin enintään pari lakkaa, jos sitäkään. Jopa Essie tuotti tänä vuonna pettymyksiä, sillä varsinkin talvikokoelma oli minusta varsinainen fiasko. Onneksi Essie kuitenkin vastaavasti julkaisi myös vuoden 2014 parhaimman kokoelman, sillä kesän Haute In The Heat -kokoelma oli mielestäni todella onnistunut ja huolella suunniteltu kokonaisuus. Kuudesta lakasta hyllyyni jäi viisi, ja luultavasti se kuudeskin olisi saanut paikan hyllyssäni, jos oranssi sopisi kynsilleni edes auttavasti :)

Oletteko laatineet omia listoja? Jos kyllä, löytyykö listoiltamme jotain samaa?

Onnellista uutta vuotta, rakkaat lukijat! Seuraavan kerran olen äänessä vasta vuonna 2015!

Ooooooooohh…

Muuta sanottavaa minulla ei juurikaan ole tästä lakasta:
pp-aurora

Picture Polish: Aurora

Upea upea lakka. Vaatii kyllä alleen jonkin tumman lakan mielellään tai sitten on varustauduttava kerrostamaan tätä vähintään kolme, mieluummin neljä tai viisi kerrosta. Mulla on kuvissa neljä kerrosta tätä ja kuten arvata saattaa, kuivuminen oli h_i_d_a_s_t_a. Mutta oli se vaan kaikkien kerrosten arvoista. Todelliset tuojottelukynnet ilman mitään koristeluja. Kaikkia multichromen sävyjä oli ihan mahdoton saada kuviin. Pääosin lakka näyttää violetilta ja turkoosilta kera shimmerin, mutta oikeassa valossa ja kulmassa saa esiin vihreää ja keltaista, pinkkiä, tummaa sinistä ja vaikka mitä.

pp-aurora2

pp-aurora_bottle

Tässä on paljon samaa kuin kokoelmani yhdessä helmessä, Sally Hansenin Turquoise Opalissa, mutta tässä on lisänä vielä tuota shimmeriä. Vai onko se glass fleckiä? no jotain hitulaa kumminkin, mikä säihkyy ja välkkyy kynsillä. Hankaluudestaan huolimatta saa paraatipaikan kokoelmastani.

Harvinaista vihreää

Lienette huomanneet, että vihreää väriä ei tässä blogissa esiinny kovin usein. Kesän aikana olen esitellyt yhdet vihreät kynnet, mutta sitä edelliset taitavat olla noin vuoden takaa. Nyt olen kuitenkin ostanut kokoelmaani yhden vihreäsävyisen lakan lisää, joten omistan niitä jo… kaksi! Kyseessä on O.P.I. Green On The Runway, joka swatcheissa näytti niin kertakaikkisen hienolta, että se oli pakko hankkia vähintään kokeeksi.

Duochromet ovat hieman pahamaineisia huonon peittävyytensä vuoksi. Ääriesimerkki lienee jumalaisen upea Sally Hansenin Turquoise Opal, joka vaatii neljä kerrosta peittääkseen kelvollisesti – eikä sitten meinaa kuivua ikinä. OPI on kuitenkin onnistunut tekemään näyttävän duochromen, joka levittyy juuri niin hyvin, kuin OPI-lakalta voi odottaa, ja peittää kahdella vaivattomalla kerroksella. Green On The Runwaylla oli ilo lakata, ja vihreydestään huolimatta (asennevammaa havaittavissa, ehkä? ;) ) lakka on huikaisevan kaunis.

Vaikka mielestäni sain otettua varsin onnistuneet kuvat, on Green On The Runway siitä huolimatta vielä paljon kauniimpi livenä. Trust me! :)

O.P.I. Green On The Runway

Leimailin kahteen kynteen kullanhohtoiset kiemurakuviot ja muut kynnet koristelin kullansävyisillä niiteillä. Kyllä kelpasi näiden kynsien kanssa lähteä Murmiksen kanssa seuraavana päivänä salaattilounaalle kahvilaan! Olen kaiken kaikkiaan varsin onnellinen siitä, että ostin Green On The Runwayn, vaikka se värinsä vuoksi ensin arveluttikin.

O.P.I. Green On The Runway

Värivaihtelua ei ihan kaikessa komeudessaan ole helppoa vangita kuviin, mutta kyllä näistä kuvista varmaan jonkinlaisen käsityksen saa.

O.P.I. Green On The Runway

  • Aluslakka: O.P.I. Original Nail Envy
  • Värilakka: O.P.I. Green On The Runway (x2)
  • Leimauslakka: Barry M Gold Foil
  • Leimauslaatta: LilyAnna 03
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

Kauniit kynnet, kurjat kuvat

Aika harvoin osuu kuvattavaksi sellaisia kynsiä, joista nyt ei kerta kaikkiaan saa onnistunutta kuvaa. Millään. Mitenkään. Missään. Tämänkertaiset kynnet ovat juuri sellaiset. Kuvasin niitä normaalipaikassani, ikkunan alla, olohuoneessa, kylpyhuoneessa, vessassa, keittiössä – tusinassa eri valaistuksessa ja eri asetuksilla, mutta ei. Ei. Kuvat ovat vain kalpea aavistus siitä, millaiset kynnet olivat oikeasti.

Essencen Over The Rainbow on ihan huikaisevan kaunis lakka. Se on ehkä ihanin ikinä kokeilemani duo/multichrome (jos ei lasketa Sally Hansenin Turquoise Opalia, joka on ehdottomasti kaunein mutta käytettävyydeltään ihan hirveä): se hehkuu turkoosina, sinisenä ja upeana violettina, levittyy ilman minkäänlaisia ongelmia ja peittää ainakin lyhyet kynnet kahdella kerroksella.

Pullosta onnistuin saamaan edes jonkinlaisen kuvan, jossa myös lakan violetti sävy näyttäytyy:

Essence Over The Rainbow (173)

Koristelin kynnet leimaamalla niihin ihania kiehkurakuvioita Color Clubin Harp On It -hololla, joten voitte kuvitella, että livenä nämä kynnet olivat ihanat. Siis aivan älyttömän nätit. Mutta kun sekä multichrome-efekti että holoefekti kieltäytyvät tulemasta kunnolla kuvaan, niin… huokaus.

Minä yritin parhaani.

Essence Over The Rainbow (173)

Ja sitten yritin hieman lisää.

Essence Over The Rainbow (173)

Ja vielä vähän lisää.

Essence Over The Rainbow (173)

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: Essence Over The Rainbow 173 (x2)
  • Leimauslakka: Color Club Harp On It
  • Leimauslaatta: Dashica Big SdP A
  • Päällyslakka: Seche Vite

Rakastin näitä kynsiä. Jos pidät duochromeista ja multichromeista, tarvitset Over The Rainbow’n. Kipeästi. Nyt heti. Tosin joku muukin on tainnut huomata tämän lakan ihanuuden, koska ainakin tällä hetkellä lakka on lopussa Kosmetik4lessillä. Suosittelen kuitenkin nappaamaan sen sieltä heti, kun sitä tulee lisää. ♥

Pikaista simppeliä

…mutta sitäkin kauniimpaa!

Crazy Polish Lady, josta jo taannoin muutaman sanasen kirjoitin, julkaisi äskettäin uuden kynsilakkakokoelman nimeltä Seasons Falling. Yksi lakoista – First Snow – valloitti sydämeni heti ensi kuvasta, joten tilasin sen hopusti itselleni. Koska olisi ollut hupsua tilata vain yksi lakka, piti sille tietysti ottaa matkaseuraksi toinen…

Tällaiset lakat Portugalista sitten saapui:

First Snow by Crazy Polish Lady

First Snow: harmaansinertävä pohja ja kultaista hologlitteriä

Falling Leaves by Crazy Polish Lady

Falling Leaves: Duochrome-topper, joka vaihtaa väriä violetista viininpunaisen kautta kupariin ja kimaltelee ihanien hologlitterhippujensa ansiosta todella kauniisti.

Molemmat lakat ovat ehtineet jo kynsillekin. Falling Leaves on tällä hetkellä varpaankynsissä O.P.I. Crepes Suzi-etten päällä, ja sormenkynnet saivat ylleen ensin kaksi kerrosta Essien Maximillian Strasse Her -lakkaa ja sen päälle kerroksen First Snow’ta. Molemmat lakat levittyvät moitteettomasti ja First Snow’n glitter oli erinomaisen vaivatonta saada kynnelle tasaisesti. First Snow kuivuu melko rouheaksi pinnaksi, joten koostumukseltaan paksu päällyslakka on tarpeen, mikäli kynsistä haluaa sileän kiiltävät. Itse laitoin reilun kerroksen Secheä ja hyvä tuli :) ♥

Essie Maximillian Strasse Her & Crazy Polish Lady First Snow

  • Aluslakka: O.P.I. Natural Nails Base Coat
  • Värilakka: Essie – Maximillian Strasse Her (x2)
  • Glitterlakka: Crazy Polish Lady – First Snow
  • Päällyslakka: Seche Vite

Translation: I HAD to order a couple of polishes from Crazy Polish Lady’s new Seasons Falling collection. First Snow totally stole my heart the moment I saw it and boy, it really didn’t disappoint. Excellent formula, excellent glitter payoff… and what a gorgeous polish it is! I didn’t want too much glitter on my nails so I’ve layered it over Essie Maximillian Strasse Her here. I absolutely love these nails! I also bought Falling Leaves and I’m currently wearing it on my toenails. I can wholeheartedly recommend both polishes.

Yksi monista

Harmaan, sinertävänvihreän ja violetin sävyjä toistavia duochromelakkoja on noin satayksi. Minullakin niitä on ollut useita, viimeisimpänä varmaankin Color Clubin Port-Folio, joka oli todella upea lakka mutta koostumukseltaan vähän ankea, joten sen olen jo myynyt eteenpäin.

Essencen Chic Reloaded kuuluu tähän samaan sarjaan: se ei ole värimaailmaltaan millään tavoin uniikki, mutta kohtaamistani tämän sävyisistä duochromelakoista se on kyllä paras. Siinä on erinomainen levittyvyys ja peittävyys (kaksi kerrosta riittää mainiosti, vaikka duochromet ovat usein aika läpikuultavia) ja valmiit kynnet olivat ainakin minulla jotenkin ihanan hehkuvat. Kun lisäksi otetaan huomioon Essence-lakkojen hinta, voin kyllä täydestä sydämestäni suositella Chic Reloadedia kaikkien tällaisten lakkojen ystäville.

Näitä kynsiä en edes koristellut, koska lakka itsessään oli niin ihastuttava. Kuvat eivät tee sille oikeutta, mutta ainakin olen yrittänyt ;)

Essence - Chic Reloaded
Essence - Chic Reloaded
Essence - Chic Reloaded
Essence - Chic Reloaded
Essence - Chic Reloaded
Essence - Chic Reloaded

  • Aluslakka: O.P.I. – Natural Nails Base Coat
  • Värilakka: Essence – Chic Reloaded (x2)
  • Päällyslakka: Essence Better Than Gel Nails Top Sealer

Harmaa ei hurmaa

Hohhoijaa. Arvatkaa ottaako pannuun, kun on kivat pääsiäiskynnet suunnitteilla, lakatkin valittuna valmiiksi ja sitten monta kynttä ottaa osumaa, sekä itse että esikko aloittaa kauhian räkätaudin niin etten jaksa edes vilkaista viilojen ja geelien suuntaan korjatakseni kynnet ja hups sitten pääsiäinen onkin ohi… No vähän. Onpa suunnitelmat valmiina ensi vuodeksi. Pääsisäinen on siis vietetty lakkoja vailla ja osittain katkenneissa geeleissä, supersievää. Mutta se hyvä puoli huollon odottelusta oli, että eilen posti ehti tuomaan ranskistipit. Jospa tänään jaksaisi väkertää niiden innoittamina uudet kynnet.

Muutama tovi sitten kynsille pääsi Catricen London’s Weather Forecast. Olin tilannut sen sieltä Beuty Cosmeticsista. Jotenkin silloin swatcheja tutkiessani oletin harmaan olevan vaaleampi ja oli minulla käsitys jostain shimmeristäkin. Todellisuus oli betoninharmaa creme. Tai oli siinä ehkä ihan aavistus kimaltavaa, mutta ei se kynsiltäni erottunut. Voi ankeus. Ei tämä nyt oikein hurmannut.

londons-weather-fc

No mitä silloin voi tehdä? Voisi tietysti koristella pirteillä väreillä. Tai voisi postaa lakat kokonaan ja vaihtaa miellyttävämpään. Mutta kello tikkasi taas jo lähempänä puolta yötä, joten suurellisiin virityksiin en jaksanut ryhtyä. Sitten muistin laivareissulta kotiuttamani Butter London Knackered -lakan. Sitä pari kerrosta betonin päälle, niin eiköhän kelpaa. Jo vain. Kimallusta: Check. Multicromea: Check.

knackered1

knackered2

Sori kuivat kynsinauhat. Butter Londonin Knackered pelasti kyllä tämän lakkauksen. Harmaa hohti läpi jonkin verran ja aiheutti sen, että Knackered näytti pääosin vihertävänharmaalta ja kimaltelevalta kuten ekassa kuvassa, mutta kyllä se värien kirjo sieltä erottui, etenkin luonnossa. Kameran kanssa sitä sai kaivaa jonkin verran. Nyt mietityttää, mitä lakkaisin Knackeredin alle seuraavalla kerralla. Nam.

Color Club Port-Folio

Kun näin ensimmäiset swatchit Color Clubin Port-Foliosta, en ollut kauhean vakuuttunut. Kuitenkin swatchaajat kehuivat lakkaa upeaksi ja moni mainitsi, ettei kokoelmasta löytynyt vielä mitään samankaltaista duochromea. Lopulta päätin sitten kuitenkin tilata lakan itselleni ajatellen, että siitä varmaan pääsisi kyllä tarvittaessa eroon.

Kyllä muuten kannatti. Port-Folio on nimittäin niitä onnettomia, joille kuvat eivät kerta kaikkiaan pysty tekemään oikeutta. Saatuani lakan kynsilleni surffasin urakalla netissä katsomassa muiden ottamia kuvia kyseisestä lakasta ja totesin, että ei, kuvat eivät kykene välittämään lakan kauneutta. Otin itsekin monta, monta kuvaa, mutta eivät nekään erityisen hyvin Port-Folion upeutta esittele.

Koostumukseltaan Port-Folio oli varsin ok, duochromeksi etenkin. Se ei ollut läheskään niin läpikuultava kuin esimerkiksi Models Ownin duochromet, mutta vaati kolme kerrosta näyttääkseen edustavalta. Port-Folio kuivuu nopeasti, minkä vuoksi on lakatessa syytä olla tarkkana, ettei kynsille jää siveltimenjälkiä – se oli oikeastaan se ainoa huono puoli, mitä tästä lakasta bongasin.

Ozoticin glitterlakka Elytra 528 oli odottanut jo hyvän aikaa pääsyä kynsille, ja kun huomasin, että siinä on hyvin samankaltainen värivaihtelu kuin Port-Foliossa, se oli helppo valinta tuomaan jotain pientä extraa näihin kynsiin :) Kuvia tulee nyt melkoinen pläjäys, että saisitte edes jonkinlaisen käsityksen Port-Folion ihanuudesta:

Color Club Port-Folio & Ozotic Elytra 528

Color Club Port-Folio & Ozotic Elytra 528

Color Club Port-Folio & Ozotic Elytra 528

Color Club Port-Folio & Ozotic Elytra 528

Color Club Port-Folio & Ozotic Elytra 528

Color Club Port-Folio & Ozotic Elytra 528

  • Aluslakka: O.P.I. Natural Nails Base Coat
  • Värilakka: Color Club Port-Folio (x3)
  • Glitterlakka: Ozotic Elytra 528
  • Päällyslakka: Seche Vite

Lokakuisia ostoksia

Vaihteeksi pikainen ostospostaus! Tällä kertaa ostosten esittelyn lisäksi haluan iloissani esitellä myös itse kuvia, sillä olen vihdoinkin oppinut ottamaan mielestäni varsin hyviä pullokuvia sisätiloissa. Nämä tämän merkinnän kuvat on kaikki otettu sisällä kehnosti valaistussa huoneessa, mutta niitä on käsitelty jälkikäteen hyvin vähän (lähinnä vain terävöitetty ja lisätty hieman kontrastia). Olen todella tyytyväinen! Olin etukäteen vähän huolissani kuvien puolesta näin talven lähestyessä, mutta nyt näyttäisi vähän siltä, että ne ongelmat on ratkaistu suht hyvin.

Nämä O.P.I.-lakat vilahtivat jo eBay-merkinnässä, mutta laitetaan ne nyt uudelleen näkyviin nimien kera:

3010-opi
Pink Friday, Don’t Know… Beets Me!, Koala Bear-y, Fly

Väriä vaihtavat Ruby Wing -kynsilakat ovat myös houkutelleet minua, joten aikani pähkäiltyäni päätin ostaa kokeeksi muutaman houkuttelevimman sävyn. Suomessahan nämä Ruby Wingit ovat aika tuskaisan hintaisia (12,90e *GASP*), mutta eBayssa kappalehinta oli alle 7 dollaria. Lisäksi kuvassa on jo jonkin aikaa himoitsemani Color Club Port-Folio, joka on ehtinyt jo kynsillekin, mutta ei vielä blogiin asti.

3010-rubywing
Moonstone, Sweet Rose, Port-Folio

En antanut taannoisen Dandy Nails -kokemuksen lannistaa minua indielakkojen suhteen, vaan uskaltauduin tilaamaan Etsystä Lush Lacquerin lakkoja kokeeksi. Tilasin kaksi täysikokoista ja kaksi minilakkaa. Kuvassa pullot ovat väärin päin, koska niiden isot etiketit peittävät lakkojen kauneuden ja halusin, että itse lakat näkyisivät kunnolla.

lushlacquer2
Tropical Kisses, Snow Globe, Color Me Gray, Shattered

Nämä Lush Lacquerin lakat vaikuttavat ainakin kiekkoswatchauksen perusteella selvästi mukavammilta koostumukseltaan kuin se Dandy Nailsin mustavalkoinen Colorblind, mutta kynsille asti nämä eivät vielä ole ehtineet. Olin ehkä ihan aavistuksen pettynyt siihen, miten samankaltaisilta Snow Globe ja Color Me Gray näyttävät kiekolla pohjaväriä lukuunottamatta (sitä ei tuosta pullokuvasta huomaa), mutta todella kauniita ne ovat molemmat.

Zoyaa olen tämän jo muutaman vuoden kestäneen innostukseni aikana omistanut varsin vähän, mutta nyt hankin kaksi uutta Ornate-kokoelman lakkaa. Ihastuin ikihyviksi nähtyäni kokoelman swatchit, sillä mustapohjainen Storm ja violetti Aurora näyttivät kerta kaikkiaan upeilta. Zoyat ovat kyllä masentavan kalliita ja hankalasti löydettäviä, mutta nuo kaksi oli saatava.

zoya-ornate
Aurora, Storm

Ja sitten vielä viimeisimpänä vaan ei todellakaan vähäisimpänä yksi kokoelmani kalleimmista lakoista: Essien Sag Harbor. Se kuuluu nyt jo VHTF-kategoriaan, eikä sitä ole eBayssakaan enää kuin yhdellä ainoalla myyjällä, jolle lakasta saakin sitten postikuluineen pulittaa vaatimattomat $57.98. Olen himoinnut tätä lakkaa siitä saakka, kun näin siitä ensimmäisen kerran swatchin Scrangiessa, mutta en uskonut sitä koskaan saavani, koska sen hinta on niin pöyristyttävä. Joku tolkku minullakin nimittäin vielä on (pienehkö, mutta silti)! Satuin kuitenkin hetken mielijohteesta etsimään sitä taas kerran eBaysta, jossa juuri sillä hetkellä sattui olemaan myynnissä yksi kappale hintaan $19.99. Ja voin vakuuttaa, että nappasin sen kärpän nopeudella. :)

Essie Sag Harbor

My prettyyyyyyyyy…! ♥

Vielä muutama lakka on matkalla kotiin, sen jälkeen voisi ihan oikeasti yrittää jonkinlaista ostolakkoa – vaikka vuoden loppuun asti. Rupeaako joku tukilakkoon? :)

Ihana, ihana syksy!

Kuulas, aurinkoinen tai puolipilvinen syyspäivä, lämpötila 8-10 astetta, hienoinen tuulenvire – se on ehkä nautittavin sää, minkä tiedän. Minä olen ehdottomasti syysihminen, vaikka pidän jokaisesta vuodenajasta (poislukien ainakin pääkaupunkiseudun vitsaus, viides vuodenaika: mustanharmaa ja rapainen marras). Syksyssä on kuitenkin jotain ihan erityistä, joka saa sydämen läpättämään hieman innokkaammin.

Kun näin Nunnulla ihania MiMaxilta ostettuja syksyisiä siirtokuvia, oli minunkin pakko sännätä tilaamaan niitä. Ja niiden ympärille oli toki sitten kehiteltävä kivat syksyiset kynnet. Lakaksi valikoitui Nubarin Gold Leaf, joka on ihana oivallisesti syksyyn sopiva duochrome. Sen väriliuku ei ole niin dramaattinen kuin joissakin muissa duochromelakoissa (ja se oli vaikea saada näkyviin valokuvissa), mutta katselukulmasta riippuen lakasta löytyy kultaista, pronssia, ruskeaa ja ruskehtavaa violettia. Erityisesti tuo violetti vivahde oli vaikea saada kuvaan, mutta tässä se taitaa näkyä sentään suhteellisen hyvin:

gold-feather03

Gold Leaf sai ylleen myös kerroksen Up Colorsin hippulakkaa Carnaval, joka pääpiirteittäin sopi mahtavasti syksyisiin kynsiin, mutta josta seuraavassa kuvassa näkyy (kynsien tyvien luona) hyvin ei-syksyisesti sinisiä hiutaleita, kiitos kuvakulman:

gold-feather01

Ja sitten vielä vähän lisää koristelua, eli ne mainitut siirtokuvat. Niiden asettelussa kynsille meni hieman aikaa, koska kuvat olivat pieniä ja niitä tuli useita per kynsi, mutta rakastin lopputulosta!

gold-feather04

  • Aluslakka: O.P.I. Nail Envy Original
  • Värilakka: Nubar Gold Leaf (x3)
  • Hippulakka: Up Colors Carnaval
  • Päällyslakka: Seche Vite

Näiden kynsien värimaailma oli minulle varsin epätyypillinen, ja mieskin kommentoi, että kynnet eivät ole oikein minun väriseni, mutta molemmat olimme yhtä mieltä siitä, että muuten kynnet olivat tosi onnistuneet. Kynsistä tuli oikeastaan juuri sellaiset kuin toivoinkin, ja ne olivat yhdet tämän vuoden suosikkikynsistäni.