Omituisen tavallinen

Vastailenpa minäkin tähän ”kerro viisi omituista asiaa itsestäsi” -meemiin, kun oikein erikseen nimeltä haastettiin. Vaan vaikeaa tämä on sillä:

  1. Olen niin tavallinen, että muutaman päivää mietittyäni, en ole juurikaan keksinyt teille kunnollisia omituisuuksia kerrottavaksi.
  2. Vasen jalkateräni on sentin verran oikeaa pidempi. Juu ei kyllä helpota kenkäshoppailua. Mutta jotenkin olen onnistunut hankkimaan suuuuuuren määrän kenkiä. Imelda is my middle name ;). (olenkohan kertonut tämän jossain vaiheessa ennenkin, jotenkin tuli sellainen tunne, kun pituuseron tähän kirjasin…)
  3. Kysyin mieheltäni, mikä minussa on omituista, kun en itse meinaa keksiä. Hänestä on omituista, että koitan keksiä omituisuuksia itsestäni, saati sitten kirjaan niitä tänne kaiken kansan nähtäville. (Hänestä on myös omituista, että jaksan värkätä kynsien kanssa harva se ilta, mutta senhän tiedämme oikeasti olevan aivan normaalia…)
  4. Tykkään leipoa pullaa, mutta en erityisemmin itse välitä syödä sitä. Muu perhe onneksi syö tuotokset hyvällä mielihalulla.
  5. Minun on tosi vaikea lopettaa kirjan lukemista kesken, vaikka se olisi mielestäni kuinka huono. Tämä on viime aikoina johtanut siihen, että minulla on meneillään jopa viisi kirjaa kerralla. Mutta silti minulla on yhä pyhä aikomus lukea kaikki loppuun. Sitten joskus viimeistään.

Ei ehkä omituisuus, mutta luonteenpiirre: Olen aikalailla kärsimätön. Siksi päädyin laittamaan taas geelit, kun kynnet olivat niin heikot, että kasvamisen sijaan repeilivät ja lohkeilivat ihan kammottavasti. En vaan kyennyt olemaan niin rumissa kynsissä enää hetkeäkään kauempaa ja niin liimasin kaikkiin kynsiin tipit ja väsäsin kynnet itselleni. Ja taas alkoivat kädet tuntua kauniimmilta ja enemmän omiltani. Ja mikä parasta, pääsin taas niitä kunnolla lakkaamaan, kun niissä nysissä ei lakatkaan näyttäneet näteiltä.

Lisätäänpä siis tähän koristukseksi Ystävänpäivän aikoihin minulla olleet lakkaukset. Ensin pari päivää OPIn Tomorrow Never Dies oli kynsillä yksinään ja sitten tein niihin Valentine-teemaan sopivahkon koristelun Color Clubin Space Casella ja Nailsiden ohjeilla. Tuli taas valittua sellaset lakat, joita oli lähimain mahdoton kuvata oikeansävyisinä. Minun kuvani on Tomorrow never diesin osalta liian sininen ja Space casen neonpinkkisyyttä ei taida kukaan saada vangittua oikein. Tuolla ylempänä on nimistä linkit paremmanvärisiin kuviin.

TND-with-space-case-heart-all
TND-with-space-case-heart

  • Base color: OPI Tomorrow Never Dies
  • Decoration colors: Joku nimetön valkoinen koristelukka ja Color Club Space Case
  • Top coat: Poshe Fast drying top coat

Nyt pitää taas koittaa tsempata näiden julkaisujen kanssa, sillä lakkojen hyvästä kestosta huolimatta alkaa kuvia kertyä varastoon…

Omituisia asioita

Sannu haastoi Murmiksen ja minut erikseen kertomaan kuusi (VIISI! Siis oikeasti se oli viisi, mutta ajatuskatko.) omituista asiaa itsestämme. Olen bongannut tämän haasteen monessa eri blogissa ja vihdoinkin se tuli myös meille :D On ollut todella riemastuttavaa lukea omituisia asioita muista kynsibloggaajista, sillä minusta ne kaikki pienet (tai vähän isommat) outoudet tuovat kovasti lisää persoonallisuutta bloggaajiin. Siispä –

Papun pienet omituisuudet:

  1. Minusta on täysin sietämätöntä, jos jostakin on osa kateissa. Iltaisin konttaan ympäri asuntoa etsimässä puuttuvaa nuppipalapelin palasta tai viimeistä laatikosta uupuvaa puista liikennemerkkiä. Lasken lasten muoviset sammakot ja varmistan, että ämpärissä on kolme sammakkoa jokaista väriä. Minua voi kiusata monta päivää, jos jokin ei löydykään. Joulun tienoilla etsin puolitoista viikkoa päivittäin Tricky Trucks -pelin kadoksissa olevaa pientä muovista palikkaa. Olen kajahtanut.
  2. Hamstraan suklaata. Omituista siitä tekee lähinnä se, että voin olla syömättä niitä suklaita ostettuani ne. Tälläkin hetkellä kaapissa on kymmenkunta suklaalevyä, joista osa on avaamattomia, osasta on syöty muutama palanen. Tunnen oloni turvalliseksi, kun kaapissa on suklaata pahan päivän varalle, mutta en välttämättä syö sitä kovin usein.
  3. Harrastan älytöntä mikro-optimointia, mutta suuret linjat ympärilläni ovat yhtä valtaisaa kaaosta. Asunnon halki ei voi kävellä harppomatta lelujen yli, kaikki pöytäpinnat notkuvat tavaraa, lajittelemattomat puhtaat vaatteet ovat valloittaneet koko vierashuoneen… mutta luotuani pari silmäystä Exceliin tiedän omistavani 39 kpl mustia 10 millimetrin pyöreitä onyxhelmiä, 56 kpl creamrose-sävyisiä 6 mm:n Swarovskin helmiä, 33 O.P.I.-kynsilakkaa… ja niin edelleen. Huokaus.
  4. Olkapäiden pitää olla peitetty, kun nukun. Vaikka kämpässä olisi 50 astetta lämmintä, en voi nukkua, jos olkapäät ovat paljaat. Peiton / lakana / tms. pitää ylettyä olkapäiden yli. Aina. Eikä tilannetta muuta mahdollinen pyjamakaan.
  5. En ole koskaan ollut krapulassa, vaikka mittarissa on pian 37 vuotta. En ole absolutisti ja olen nuorempana juossut ihan riittämiin baareissakin, mutta koskaan ei ole tullut krapulaa. Huono viinapää saa aikaan sen, ettei koskaan tule juotua niin paljon, että aamulla olisi krapula – viimeistään kolmannen siiderin / viinilasin / tms. jälkeen alkaa nukuttaa ja kömmin sänkyyn. Edullista ja terveellistä ;D

Haastan mukaan omituisuuksia kertomaan Wasting Lifestylen Emman, Game of Polishin tytöt ja Masterpiece Pinkin Amoenan.

Kuvituksena ystävänpäiväkynteni (can’t you tell? ;) ) eli China Glazen kevätkokoelman IHANA Fancy Pants. En yleensä innostu sinisistä kynsilakoista, mutta Fancy Pants on se sääntö joka vahvistaa poikkeuksen. Tosi kiva sävy, kaunis (mutta vähän piileskelevä) shimmer ja hyvä levittyvyys. Kaksi kerrosta peittää mainiosti. Tykkään!

China Glaze Fancy Pants

  • Aluslakka: Butter London Nail Foundation
  • Värilakka: China Glaze Fancy Pants (x2)
  • Päällyslakka: Seche Vite

10 kysymystä -haaste

Royaliste heitti meille tämän haasteen, joka on näkynyt jo monessa blogissa. Paljon kiitoksia hänelle :)

Tarkoitus on kiittää haastajaa, vastata kysymyksiin ja linkittää sitten kymmenen seuraavaa.

Papu:

1. Suosikkiväri: Kynsilakoissa violetti, muuten juuri nyt ehkä harmaa
2. Suosikkieläin: kesyhiiri; sydämessäni on ihan erityinen paikka noille pienille pallokorville, joita meillä oli pitkästi toistakymmentä, ennen kuin saimme lapsia.
3. Suosikkinumero: Ööö…4? En tiedä.
4. Suosikkijuoma: Kahvi, vesi
5. Facebook vs. Twitter: Facebook
6. Intohimoni: korut, kynnet, musiikki
7. Saada vai antaa lahja: Riippuu tilanteesta.
8. Suosikkikuvio: Ehh.. ei aavistustakaan
9. Suosikkiviikonpäivä: perjantai sen jälkeen, kun mies on tullut töistä ja voi ajatella, että edessä on kokonainen viikonloppu.
10. Suosikkikukka: Kirsikankukka

Murmis:

1. Suosikkiväri: Petrooli
2. Suosikkieläin: ihminen
3. Suosikkinumero: 2
4. Suosikkijuoma: appelsiinimehu
5. Facebook vs. Twitter: FB
6. Intohimoni: lukeminen
7. Saada vai antaa lahja: antaa
8. Suosikkikuvio: heksaedri ;)
9. Suosikkiviikonpäivä: sunnuntai
10. Suosikkikukka: pioni

Haaste lähtee eteenpäin seuraaville blogeille. Kymmentä emme keksineet millään, sillä tämä haaste on kiertänyt jo useimmat seuraamamme kynsiblogit. Emme loukkaannu, jos ette ota haastetta vastaan, sillä ymmärrämme hyvin, etteivät kaikki pidä näistä meemeistä :)

Manicure Madness
Asetonihuuruja
Sinikilpikonna
Turhamainen kynsiä myöten
Katse kohti kynsiä