Sattumaa, härskiä kopiointia vai ok halvempi vaihtoehto?

Viime viikon Nyt-liitteessä oli testattu halpismeikkejä. Jääköön nyt sanomatta, mitä mieltä olen siitä testistä, mutta on totta, että joskus halpameikeistä voi tehdä melkoisia löytöjä. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa lakkapiirejä viime aikoina innostanut Gina Tricot’n valkoinen lakka.

Toinen juttu sitten on, miten joskus halvemman merkin tuote muistuttaa ulkonäöltään hämmentävän paljon jotakin kalliimpaa merkkiä. Ja onko se kalliimman merkin korkeampi hinta sitten perusteltua? Ja antaako moraalisi periksi hankkia selvän kopion? Muutaman tuotteen kohdalla olen jopa miettinyt, että mahtavatkohan tuotteet tulla jopa samalta tehtaalta. Omaan, ei kovin laajaan kokoelmaani, on päätynyt muutama tällainen tuote ja ajattelinpa teille tehdä niistä lyhyen vertailun näin meikkijuttupostauksieni kärkeen. Jutun linkit ovat sitten ihan vain lisäinformaatiota varten ja avuksi, jos joku tahtoo tässä esitellyn tuotteen hankkia. Eivät siis hyödynnä minua mitenkään.

Tässäpä koko tähän vertailuun innoittamani kaksikko. Olin Pretty.fistä tilannut Coastal Scentsin häivytyssiveltimen BR-250 (Prettyssä 6,99 euroa ja CS:n nettikaupassa 4,95 dollaria). Sitten päädyin joululahjaksi saamani Stockmannin lahjakortin osalla ostamaan MACin kehutun the häivytyssiveltimen MAC 217 (hinta oli joko 24 tai 26 euroa, hukkasin jo kuitin ;) ja Macin verkkokaupassa 24 dollaria), jonka moni ammattimaisempi meikkaaja nimeää ehdottomaksi suosikikseen. Samoin moni myös sanoo Sigman E25  -siveltimen (Sigma beautyssa 12 dollaria) olevan täysin vastaavan. Minulla on nyt siis hyppysissäni MAC ja CS. Arvatkaapa kumpi on kumpi:

mac-vs-coastal-scents

Siveltimien karvoissa en pysty havaitsemaan mitään eroa. Kummassakin on vaaleaa vuohenkarvaa, jotka tuntuvat niin käteen kuin luomellekin täysin identtisiltä. Siveltimien kärjen muoto on täysin identtinen. MACin metalliholkki (vasemmalla) on litistetty hieman enemmän, voisi siis kuvitella karvojen olevan siinä napakammin kiinni. Sivellintä puristamalla arvioisin myös, että MACissa on hiukan enemmän karvoja.

mac-vs-coastal-scents-whole

Muutenkin MACin sivellin on kädessä tukevampi ja napakampi, ehkä aavistuksen CS:in sivellintä painavampi. Sivellin on viimeistellymmän oloinen, vaikka en osaakaan tarkkaan sanoa miksi. Ehkä metalliholkin työstö ja himmeä mattapinta. Omissa meikkitestauksissani (en siis mitenkään väitä olevani pätevä meikkailija ja olen kaukana taitavasta) kumpikin häivyttää oikein hyvin. Sivellinten kestävyydestä en vielä osaa sanoa, niin uusia kumpikin ovat. Mutta onko perusteltua maksaa MACista kolminkertainen hinta? Jos on omalla rahalla liikkeellä eikä tee meikkauksia työkseen, uskoisin Coastal Scentsin siveltimellä pärjäävän oikein hyvin. Itse olisin ainakin säästänyt lahjakorttini johonkin muuhun, jos olisin tiennyt, kuinka lähellä siveltimet ovat toisiaan. Jos pitää Coastal Scentsiä liian halpana, niin Sigma on sitten noiden kahden väliltä ja kuvien perusteella ihan kaksonen.

Näiden kierrettävien rajauskynien kohdalla aloin ekan kerran ihmetellä eri merkkien samankaltaisuutta. Ensin hankkimani on merkkiä Gosh ja se oli varsin sopuhintainen. Sitten sain lahjaksi MACin version. Goshista jäi kuvaa varten kääntämättä terää ulos, sorry.

mac-vs-gosh-meikkikynät

Hylsyt ovat pientä värieroa lukuunottamatta täysin identtiset. Goshin Let’s Twist Eye Liner 101 Aqua Line on valmistettu Saksassa ja sisältää 0,3g väriä. Sen on myös vedenkestävä. MACin Eye-liner Kajal Smoothblue on myös valmistettu Saksassa ja pitää sisällään 0,35g tuotetta. Tarkkoja hintatietoja mulla ei ole näistä antaa, mutta epäilemättä MACin kynä on varmasti ainakin tuplahintainen.

Kumpikin tuote toimii käytössä hyvin. Piirsin testiviivat käteeni ja siinä Gosh näytti levittyvän jopa kauniimmin ja tasaisemmin. Toki se on myös vedenkestävä, joten saattaa siksi toimia paremmin. Tässä tapauksessa sanoisin Goshin rajausvärin olevan varsin selvä kopio, etenkin jos kynistä on saatavilla näitä samankaltaisempia sävyjä. Mutta onko väärin olla kopio, kun ei väitäkään olevansa aito?

mac-vs-gosh-meikkikynät-test

Kynien parissa jatketaan. Olen joskus hankkinut Goshin rajauskynänkin. Tällä kertaa kimaltelevan Sparkling Lilacin. Vastassa sillä on kaksi Make Up Storen kynää, Violet Storm ja Ice Blue Metallic. Jälleen yhdennäköisyys on häkellyttävä, kuin saman perheen sisaruksia.

MUS-vs-gosh-whole
MUS-vs-gosh

Kaikkien kynien päässä on muovinen merkki väristä ja stanssattu numero. Make Up Storen kynissä on lisäksi mattapinnassa logoteksti kiiltävällä. Koska mulla ei ole tallessa MUSn kynien pakkauksia, en suoralta kädeltä osaa sanoa, onko nekin tehty Goshin kynän lailla Saksassa. Matkimiselta kynien ulkonäkö joka tapauksessa vaikuttaa.
MUS-vs-gosh-test

Piirtojäljessä Make Up Storen kynät hakkaavat Goshin mennen tullen. Niiden jälki liukuu niin kämmenselälle kuin luomelle helposti ja vaivattomasti, Goshin kynä taas on kuivahko ja kova eikä levity ollenkaan niin kauniisti. Gosh on saanut jäädä meikkipussiini ihan vaan noiden kimalteidensa ansiosta :).

Mitä tästä opimme? Jatkossa ainakin itse aion suhtautua kriittisemmin kalliiden merkkien tuotteisiin. Tunnettu brändi ei läheskään aina tuo tuotteeseen laatua ja toimivuutta hintaa vastaavassa suhteessa. Joissain jutuissa halpikset jää laadussa jalkoihin reilusti, mutta onko sekään hintaeron arvoista, sen joutuu jokainen omalla kohdallaan miettimään. Kannattaa mahdollisuuksian mukaan käydä hypistelemässä ja testaamassa ennen hankintaa. Sen ainakin itse opin näin kantapään kautta.

Oletteko itse löytäneet vastaavaa hämmästystä aiheuttaneita yllätyskaksosia? Tai muita edullisempien sarjojen hittituotteita? Minun meikkikokoelmani koostuu tällä hetkellä sekä sele-tuotteista että edullisien linjojen edustajista molemmista aika tasaisesti, mutta kaikki kokemukset ja vinkit olisivat kivoja. Säästäminenhän on aina kivaa :D.

Mainokset