INM Out the Door

INM Out the Door -pikakuivattaja tuntuisi rynnineen jo suomalaisbloggaajienkin suosioon, ja kuten ehkä olette blogimerkinnöistäni huomannut, olen minäkin sitä käyttänyt jo jonkin aikaa. Siksipä onkin aiheellista pistää se testiin Seche Viteä vastaan! Lakkasin kiekolle kaksi kerrosta O.P.I. Skull & Glossbonesia, annoin kuivua ehkä kaksi minuuttia ja levitin pikakuivattajat päälle. Onnistuin heti alkuunsa tupeksimaan INM:n kanssa niin, että sivellin veti lakkaa mukanaan ja sotki pintaa (mikä näkyy koristelukuvassa alempana), mutta vika taisi olla kyllä lakkaajassa, koska en muista, että minulle olisi aiemmin käynyt INM:n kanssa noin.

Kuten aina, tökin lakkausta sormella säännöllisin väliajoin:

1 minuutin jälkeen: Molemmista tarttuu lakkaa sormenpäähän, kun kosken varovasti
2 min: Lakkaa tarttuu edelleen sormeen
3 min: Lakkaan jää selkeä sormenjälki, mutta INM:stä sitä ei enää tartu. Seche on hitusen märempi.
5-7 min: INM aavistuksen paremmin kuivunut kuin Seche.
7-14 min: ei juurikaan eroja havaittavissa

15 minuutin kieppeillä Seche alkoi kiriä johtoon. INM:ään sai edelleen tökkimällä melkoiset kuopat, mutta Seche Viteen enää pienet jäljet. Vielä 25 minuutin jälkeenkin sain INM:ään tökättyä jäljet, Secheen ei enää juuri jäänyt mitään. INM Out the Door kuivuu siis aluksi hieman nopeammin, mutta jäi ainakin tässä testissä myöhemmin jälkeen. Kuvassa näkyy jälkiä, jotka tökin 15-16 minuutin kohdalla, Seche on vasemmalla:

Seche Vite vs. INM Out the Door

Kuten aiemmissakin päällyslakkatesteissä, piti myös tällä kertaa testata, sotkeeko lakka koristeluja. Tein viivoja kolmella eri koristelulakalla, jotka olivat:

Punainen: Nail Art by Nubar, Fuchsia frost
Valkea: Color Club / Art Club, White
Violetti: Nubar Nail Art Pen, Royal Amethyst

Annoin koristelujen kuivua kuusi minuuttia ennen kuin laitoin pikakuivattajan päälle. Otin lakkaa siveltimeen reilusti, jotta voisin levittää sen koristelujen päälle koskien niihin mahdollisimman vähän. Vältin viimeiseen asti turhia siveltimenvetoja. Kuten kuvat kertovat, molemmat lakat selvisivät puhtain paperein – paitsi että Secheä livahti sen verran paksusti, että se otti ja kupli pikkuisen, ja kuvassa sen pinta näyttää muutenkin vähän kummalliselta, kun lakka ei ole vielä kunnolla kuivunut.

test-seche-nailart
test-inm-nailart

Tämän pikaisen vertailun perusteella nuo lakat ovat siis suurin piirtein samalla viivalla, Seche kuivattaa hieman nopeammin mutta kumpikin on varsin hyvä lakka eikä kumpikaan sotke koristeluja.

Olen kuitenkin ehtinyt käyttää INM Out the Dooria jo puoli pulloa, joten voisin kertoa hieman tarkemmankin arvion kyseisestä lakasta – plussia ja miinuksia:

Plussat:

  • hyvä sivellin, joka ”avautuu” lakkaa levittäessä hienosti, joten lakkaaminen on helppoa
  • miellyttävä koostumus
  • ei haise läheskään niin pahalle kuin Seche Vite
  • kuivuu nopeasti
  • ei sotke koristeluja
  • ei juurikaan kutista lakkausta (mutta ei kyllä mulla Sechekään ole kutistanut varmaan vuoteen ainoatakaan lakkausta)

Miinukset:

  • etiketti kiertää koko pullon ympäri -> pullosta ei näe, paljonko lakkaa on jäljellä (ellei irrota etikettiä osittain ja leikkaa siitä kappaletta pois kuten minä tein)
  • ei tasoitu itsestään yhtä hyvin kuin Seche vaan siveltimenjälkiä jää helpommin
  • double-dipping-vaiheen hyytelöefekti. Ai mikä? Lue eteenpäin, tätä on vaikea ilmaista lyhyesti :D

Suurin ongelma minulla INM:n kanssa on tuo miinuslistan viimeinen kohta. Siinä vaiheessa, kun lakkapullo alkaa olla puolivälissä, siveltimeen ei enää saa lakkaa niin reilusti yhdellä dippauksella, että saisin koko kynnen lakattua kerralla. On siis pakko kesken kynnen ottaa lisää lakkaa – ja sillä aikaa se aluksi laitettu lakanperhana ottaa ja hyytelöityy, niin että kun sitten lisään lakkaa, ei enää ole mahdollista tasoittaa pintaa kauniiksi vaan siveltimenvedot jättävät rumat jäljet. Arggghhh! Voi olla, että olen ainoa, jolle näin käy, mutta koen tuon niin ärsyttäväksi asiaksi, että taidan pitäytyä edelleen Sechen käyttäjänä.

Millaisia kokemuksia teillä muilla on INM:stä?

Mainokset