Ablecs15: My newest polish

Jo yhdeksäs viikko menossa ja Papu hengaa yhä haasteessa mukana! Saisko vähän suosionosoituksia tähän väliin, mielellään ihan seisaaltaan? My newest polish jos mikä on helppo teema, ja koska viimeisimmässä tilauksessani tuli vain kaksi lakkaa, ei vaihtoehtoja ollut sen enempää.

Essien vuoden 2015 Resort-kokoelmasta halusin vain yhden lakan: ihanan Stones n’ Rosesin, joka on värisävyltään ehkä vaalea persikkainen koralli. Tai jotain. Ehkä ’salmon’? Kaunis joka tapauksessa. Lakka levittyi leveällä sudilla erinomaisesti ja peitti kahdella reippaalla kerroksella ihan riittävän hyvin. Ehkä jos olisin aikonut käyttää lakkaa ihan sellaisenaan, ilman koristeluja, olisin laittanut kolme ohutta kerrosta, mutta koristelujen kanssa kaksi keskivertokerrosta oli hyvä.

stonesroses01

Koristelujen kanssa toistan itseäni, mutta haitanneeko tuo mittään: LA Girlin glitterlakkaa (en kyllästy niihin ikinä!) ja leimaukset pariin kynteen. Tällaiset kynnet taitavat olla minun turvalakkauksiani.

stonesroses03

Leimaukset tein Essien Fifth Avenuella, joka on juuri parahiksi samaa sävyä kuin nuo punaiset glitterit. Muistaakseni tätä samaa kombinaatiota käytin joskus aikaisemminkin, mutta ei kerrota kenellekään. Saahan sitä välillä kopioida itseäänkin eikä vain kavereita ;)

stonesroses02

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: Essie Stones n’ Roses (x2)
  • Glitterlakka: LA Girl Splat (x1)
  • Leimauslakka: Essie Fifth Avenue
  • Leimauslaatta: MoYou Pro XL Collection 06
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat
Mainokset

O.P.I. Sorry I’m Fizzy Today

Pääsipäs käymään niin, että nämä kynnet joutuivat odottamaan julkaisuvuoroaan aivan luvattoman kauan. Pikainen tutkimus osoittaa, että lakkasin nämä elokuun 14. päivänä. ”Hups.” Mahdanko edes muistaa, millaisia käyttämäni lakat olivat? Milloinkahan sitä oppisi olemaan niin fiksu, että tekisi heti lakkaamisen jälkeen vaikka vain ranskalaisilla viivoilla pienet muistiinpanot lakoista, jotta sitten lopulta blogia kirjoittaessaan muistaisi, mitä lakatessaan ajatteli? :D

O.P.I. Sorry I’m Fizzy Today on vaalea lämpimähkö pinkki, ehkä hitusen korallinen? Sen sävy muistutti minua välittömästi ihastuttavasta mutta kökkölaatuisesta Essie Love Every Minutesta, joka kuitenkin on jonkin verran vaaleampi. Sävyissä on kuitenkin siinä määrin yhtäläisyyttä, että päätin luopua Love Every Minutesta, mikäli Fizzy olisi koostumukseltaan selkeästi mukavampi.

Lakkasin kynsille kaksi reiluhkoa kerrosta Sorry I’m Fizzy Todayta, mutta totesin, että kolme ohutta olisi luultavasti ollut parempi ratkaisu, jotta lakkapinta olisi mahdollisimman kaunis ja tasainen. Nimettömään ja pikkusormeen lakkasin ILNP:n Where’s My Tiaraa, jonka – kuten Bunny Tailsin – piti olla kahden kerroksen lakka, mutta toisin kävi.. taas. Laitoin vain kaksi (paksuhkoa) kerrosta, koska olen itsepäinen, mutta lakkapinta ei sillä tavalla ollut mielestäni erityisen hyvä. Harkitsin jo Where’s My Tiaran myymistä, mutta toisaalta sävy on kuitenkin kaunis ja haluan antaa lakalle toisen mahdollisuuden nähdäkseni, toimisiko se hyvin kolmella ohuella kerroksella.

O.P.I. Sorry I'm Fizzy Today & ILNP Where's My Tiara

Koristelin kynnet LA Girlin glitterillä (taas) ja leimaamalla yhden kynnen Essien Fifth Avenuella, joka paitsi leimasi kivasti, oli myös ilahduttavasti lähes identtinen LA Girlin glitterin sävyn kanssa. Huzzah! Lopputuloksena oli kynnet, joista tykkäsin ihan possuna. Näissä olisin viihtynyt vaikka kaksi viikkoa, jos ne olisivat menossa mukana kestäneet niin kauan :)

O.P.I. Sorry I'm Fizzy Today & ILNP Where's My Tiara

  • Aluslakka: O.P.I. Original Nail Envy
  • Värilakat: O.P.I. Sorry I’m Fizzy Today (x2) ja ILNP Where’s My Tiara (x2)
  • Glitterlakka: LA Girl Splat (x1)
  • Leimauslakka: Essie Fifth Avenue
  • Leimauslaatta: MoYou Sailor Collection 06
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

Ja miten sen Love Every Minuten kanssa kävi? Se sai lähtöpassit. Sorry I’m Fizzy Today on koostumukseltaan parempi, vaikkakaan ei sitten ihan yhtä vaalea kaunotar.

Miami Beach

Hengissä ollaan yhä, uskokaa tai älkää. Kymmeneen päivään on kuitenkin mahtunut flunssaa, kahden päivän vesiripsa, lentomatkailua ja paljon muutakin, joten bloggaamiselle ei ole ollut aikaa tahi energiaa. Nyt kuitenkin esittelyyn jo ajat sitten tehty perus-Papu-skittlette kaavalla ”LA Girl -glitterlakka+ leimaus”.

Lakkasin kynnet Julie G:n Miami Beachilla, joka on kirkas korallinsävyinen creme. Värinä kaunis, mutta saatoin ehkä hieman jo tuskastua, kun lyhyen ajan sisään ostin kolme kertaa (tämä Miami Beach, O.P.I. Live.Love.Carnaval ja Kiko 360)  sävyn, joka minulla sitä paitsi oli jo ennestään (Essie Cute As A Button)… Ihan kaikki neljä eivät sentään olleet täydellisiä dupeja, mutta niin lähellä sävyt ovat toisiaan, että vain Essie sai jäädä hyllyyn.

Miami Beach on peittävyydeltään hyvä, mutta levittyvyys kärsii lakan paksuudesta, koska lakka on koostumukseltaan kuin lateksimaalia tai jotain vastaavaa. Kahdella kerroksella sain kuitenkin aikaan suht siistin lakkapinnan. Keskisormiin laitoin lisäksi LA Girlin Splat-glitterlakkaa ja nimettömät koristelin leimaamalla LilyAnna 09 -laatalta Dashican valkealla leimauslakalla kukkasia.

Julie G - Miami Beach

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: Julie G Miami Beach (x2)
  • Glitterlakka: LA Girl Splat
  • Leimauslakka: Dashica White Stamping Polish
  • Leimauslaatta: LilyAnna 09
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

Essie Ruffles & Feathers

Jos ihastuin Urban Jungleen kovasti, niin myös Ruffles & Feathers oli rakkautta heti ensimmäisestä siveltimenvedosta. Essien kesäkokoelman vihreä edustaja näyttää netin swatch-kuvissa hyvinkin vaihtelevalta siitä riippuen, kuka on ollut kuvaamassa, ja paketista kuoriutui lopulta vähän vihreämpi lakka kuin olin odottanut. Esimerkiksi Of Life And Lacquerin swatcheissa lakka on aivan liian sinisävyinen.

Essie Ruffles & Feathers

Ruffles & Feathers on kirkas, kylmän vihreä creme. Lakka on huikean pigmenttinen, joten jos on kiire, yksikin reipas kerros peittää kynnet hyvin. Minä laitoin kaksi. Jo ensimmäisellä siveltimenvedolla tuli selväksi kaksi asiaa: 1) sävy on aivan upea ja 2) lakan levittyvyys on ihan täydellinen. En olisi uskonut rakastuvani näin kovasti yhteenkään vihreänä sävyyn, mutta nyt olen tuijotellut kynsiäni jo neljä päivää erinomaisen onnellisena.

Essie Ruffles & Feathers

Pähkinänkuoressa: Ruffles & Feathers on IHANA pirteä kesäinen sävy ja koostumukseltaan siis aivan huippulaatua. Ainoa mikä vielä mietityttää, on mahdollinen tahraavuus, mutta sen osalta olen viisaampi myöhemmin tänään, kun lopulta pakotan itseni poistamaan tämän lakkauksen. Jos loputkin tilaamani kesä-Essiet ovat yhtä ihania lakkoja, Haute In The Heat saattaa hyvinkin olla vuoden suosikkikokoelmani.

Koristeluiltaan nämä kynnet ovat ihan yksinkertainen skittlette: kolmessa kynnessä valkeita niittejä, yhdessä valkeat roiskeet ja yhdessä ihastuttavaa LA Girlin Splash-glitteriä. Ah, tätä lakkausta rakastan. ♥

Essie Ruffles & Feathers

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: Essie Ruffles & Feathers (x2)
  • Roiskeet: GinaTricot White
  • Glitterlakka: LA Girl Splash
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

Pikauusinta

Jos tämänkertaiset kynnet näyttävät omituisen tutuilta, siihen on syynsä. Näissä on noudatettu ihan tismalleen samaa kaavaa kuin jokin aika sitten julkaistuissa Kiss Me I’m Brazilian -kynsissä: nimettömään koristelut vinyyleillä ja keskisormeen LA Girlin Splatter-sarjan glitterlakkaa. Värisävyt vain ovat tällä kertaa erilaiset ja enemmän ainakin minun makuuni. :)

Kynsillä on Essencen ihana hailakansininen If I Were A Boy, joka on hinta-laatu-suhteeltaan aivan järisyttävän upea lakka ja sellaisena aivan ehdoton hankinta jokaiselle, joka pitää sinisistä cremeistä eikä vielä omista tällaista sävyä. Lakka on suloisen sävyinen ja peittää jo yhdellä niin vaivattomalla kerroksella, että melkein onnesta itketti kun lakkasin kynsiäni. Laitoin kaksi kerrosta, mutta yksikin olisi lyhyehköillä kynsilläni riittänyt, jos en enempää olisi halunnut laittaa. Veikkaan, että If I Were A Boy toimisi leimauksessakin, mutta en ole vielä ehtinyt sitä testaamaan.

Keskisormiin lakkasin kerroksen LA Girlin Splash-glitteriä (voi hyvä isä, miksi noilla glitterlakoilla on kaikilla samanlaiset nimet? Kuka hullu muistaa mikä on mikäkin, kun nimet ovat luokkaa splash, splush, splat, splot, sputter, spotter, spatter, sprinkle, sprunkle???), joka on suloinen yhdistelmä hempeää minttua ja valkeaa ja sopii todella kauniisti sinisen cremen päälle. Nimettömissä on kaksi kerrosta Gina Tricot’n valkeaa ja sen jälkeen vinyylien avulla tehdyt koristelut. Tälläkin kertaa vinyylien käyttö sujui kuin tanssi vain, tai oikeastaan paremmin kuin tanssi, koska en ole erityisen hyvä tanssija.

Essence If I Were a Boy

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Sininen: Essence If I Were a Boy (x2)
  • Valkea: Gina Tricot White
  • Glitter: LA Girl Splash
  • Päällyslakka: Seche Vite

Kiss Me I’m.. uh, not for you

Nyt sitten OPI:n Brazil-kokoelman pirtsakampaa puolta kynsillä: vuorossa on Kiss Me I’m Brazilian. Kuvissa ah niin ihana pinkki, kynsillä uh ei ihan yhtä ihana.

Laadultaan Kiss Me I’m Brazilian on taattua mahtavaa OPI-laatua. Se levittyy kuin unelma jättämättä juuri siivottavaa ja peittää hyvin. Ei siis ensimmäistäkään moitteen sanaa, vaan laadun puolesta voin suositella tätä ihanaa cremeä kenelle vain. Oikeastaan en voi moittia lakkaa muutenkaan – sen raasun ainoa vika kun on se, ettei sen väri miellyttänyt minun silmiäni. Minulle sopii lähes minkälainen pinkki hyvänsä paitsi tällainen sävy. Jos lakka olisi ollut hieman vähemmän kirkas ja aavistuksen viileämpi, se olisi ollut ihan huikea. Nyt se toi kynsilläni mieleen lähinnä erään surullisenkuuluisan suomalaisen blondin kohujulkkiksen. ’Nuff said.

Kokonaisuutena nämä kynnet onnistuivat loistavasti ja tykkäsin niistä kynsinä, en vain viihtynyt niissä värin vuoksi. Keskisormiin sipaisin LA Girlin iki-ihanaa punavalkoista Splat-glitterlakkaa, nimettömät lakkasin ensin Gina Tricot’n valkealla ja sen jälkeen tein sahalaitakuviot käyttämällä Wasting Lifestylessäkin vastikään esiteltyjä kynsivinyylejä. Niitä siis valmistaa ja myy Instagram-nimimerkki @teismom omassa nettikaupassaan. Vinyylit ovat ihan loistava tuote – niin loistava, että kun näitä nyt olen kerran testannut, en halua enää koskeakaan normaaliin teippiin. Veikkaan, että täällä tullaan näkemään tulevaisuudessa enemmän teippikoristeluja, niin kovasti ihastuin noihin vinyyleihin, joita onneksi tilasin kerralla useita eri muotoja. :)

OPI Kiss Me I'm Brazilian & LA Girl Splat

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: O.P.I. Kiss Me I’m Brazilian (x2), Gina Tricot White (nimettömässä)
  • Glitterlakka: LA Girl Splat
  • Päällyslakka: Essence BTGN Top Coat