Kopioi kaverilta, vol. 2

Ihastuin Wasting Lifestylessa nähtyihin Kuurankukka-kynsiin kovasti, joten päätin kokeilla itsekin vastaavia. Ja turhaan (..aivan turhaan..) kuvittelin, että saisin aikaan yhtä kauniit kynnet. Ihan sievät näistä sinänsä tuli, mutta taannoisessa IsaDora-katastrofissa värjäytyneet kynnet kummittelivat vielä kellertävinä eikä valkea leimauslakkani ollut läheskään tarpeeksi pigmenttinen.

”Ai missä IsaDora-katastrofissa?” kuulen jonkun kysyvän ja tajuan, että siitähän olikin puhetta ainoastaan Facebookin puolella. Testasin tässä taannoin IsaDoran kovasti hehkutettua Peel Off Base Coatia, jonka päälle lakkasin kultaista Barry M Gold Foilia sekä I Love Nail Polishin glitterlakkaa All Gold Everything. Hyvin pysyi lakkaus ja kätevästi se myös kuoriutui pois, kun halusin sen poistaa, mutta lakan alta paljastui.. tittididii…

AAaaaARGGGhhhHHHHh

Aamupissan värinen kynsi! Arvatkaapa minkälaisen paskahalvauksen sain nähdessäni tuon? Kuten ehkä joku vielä muistaa, nämä kynnet olivat minulla ennen joulua, ja vielä nytkin keltaisuutta on yhä jäljellä huolimatta siitä, että olen tässä välissä buffannut noita keskisormenkynsiä kahteen vai peräti kolmeen kertaan. En tiedä mikä lakoista oli syyllinen, vai oliko kyseessä niiden yhteisvaikutus, mutta vieläkin risoo ja raskaasti.

Ajattelin, ettei kynnen kellertävä sävy näissä ”kuurankukkakynsissä” niin näkyisi, mutta näkyihän se juuri sen verran, että itseä ärsytti. Kuvissa se ei onneksi ihan kauhean selkeästi näy. Leimaukset jäivät omaan makuuni liian haaleiksi, sillä valkeana leimauslakkana käyttämäni Sally Hansenin Whirlwind White ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi pigmenttinen. Olen onneksi löytänyt jo paremman valkean leimauslakan, josta lisää seuraavalla kerralla. Leimausten päälle ennen päällyslakkaa laitoin KBShimmerin ihanaa glitterlakkaa I Only Have Ice For you, koska minun annettiin ymmärtää, että sillä tavalla leimat eivät leviäisi, mutta katin kontit – ne levisivät silti. Huoh.

French manicure variation

MUTTA kaikista moitteista huolimatta tykkäsin kyllä näistä kynsistä ja viihdyin tässä lakkauksessa sen kolme vuorokautta, jonka se armollisesti lohkeamatta kesti. Vähän kauempaa katsoessa kynsistä ei erottanut leimausten leviämistä eikä keskarinkynsien keltaisuuskaan hypännyt pahasti silmille :)

French manicure variation

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Väripohja: Essie Sugar Daddy (x2)
  • Leimauslakka: Sally Hansen Whirlwind White
  • Leimauslaatta: A52
  • Glitterlakka: KBShimmer I Only Have Ice For You
  • Päällyslakka: Glisten & Glow HK Girl Top Coat
Mainokset

Hekokiti

Kuten olen usein sanonut, en harrasta tyttömäisiä söpöstelykynsiä, joita näkee monissa muissa kynsiblogeissa. Ne eivät vain jotenkin istu habitukseeni, koska olen keski-ikäinen kärttyisä eukko enkä parikymppinen tytönhupakko. Siksipä tällä kertaa esittelenkin todella epä-Papumaiset kynnet – nämä olisivat voineet esiintyä ennemmin vaikkapa Charming Nailsissa tai Sonnelassa eikä kukaan olisi pitänyt sitä kummallisena :D

Nämä kynnet lähtivät menemään pieleen heti alusta asti, joten tiesin, että ne eivät olisi pitkäikäiset. Siksi päätin valita leimauskuvioksi jotain niin itselleni vierasta kuin suinkin mahdollista, varsinkin kun samalla saatoin ilahduttaa pian kolme vuotta täyttävää kuopustani, joka rakastaa ”hekokitiä”…

Tadaaaaa!

Essie The Lace Is On

  • Aluslakka: Essence BTGN Base Sealer
  • Värilakka: Essie The Lace Is On (x2)
  • Leimauslakka: Sally Hansen Whirlwind White
  • Leimauslaatta: Dashica Big SdP A
  • Päällyslakka: Seche Vite

Tuo Essencen aluslakka oli ainakin minun kynsilleni siinä määrin ongelmallinen tapaus, että en osaa sanoa Essien The Lace Is Onin levittyvyydestä nyt paljoakaan. Kokeilen sitä jossain vaiheessa paremman aluslakan kera. :) Minulla oli korkeat odotukset tuota Essencen aluslakkaa kohtaan, koska saman sarjan päällyslakka on niin hyvä tuote, mutta aluslakka ei ainakaan minun makuuni toiminut alkuunkaan. Se oli jotenkin tosi omituista koostumukseltaan, paksua ja geelimäistä, eikä se kuivunut niin nopeasti kuin aluslakan tulisi kuivua. Gnngghhh. En osta toiste.

Nonni. Nyt on nähty Hello Kitty myös Papun kynsillä. Ette varmaan olisi uskoneet näkevänne tätä päivää.

Madison Ave-Hue

Facebookissa tänään marisin kiukkuani, kun sekä China Glazen että Essien kesäkokoelmat ovat neonlakkoja (China Glazella lisäksi myös jellyjä), ja neonit eivät ole yhtään minun juttuni. Makuasiahan se tietysti on, mutta minua ärsyttää se, että joka vuosi tuntuu olevan jotenkin pakko julkaista kesällä neonkokoelma, ihan niin kuin lakka ei voisi olla kesäinen olematta neon. En pidä niiden huonosta peittävyydestä enkä satiiniksi jäävästä pinnasta, enkä muutenkaan erityisemmin pidä silmiä särkevän kirkkaista väreistä.

Tämän aasinsillan kautta pääsen Essien kevätkokoelman Madison Ave-Hue -lakkaan, joka minusta on varsin kesäinen, vaikka kevätkokoelmassa julkaistiinkin ja vaikka se ei ole jelly, neon tai hirvittävän räikeä. Madison Ave-Hue on pirteä kirkas vaaleanpunainen, mutta ei suinkaan tavanomainen creme: siinä on nimittäin ihastuttavaa hopeista kimallusta seassa. Omassa kuvassani se ei kauheasti erotu, mutta katsokaapas vaikka tätä swatchia.

Koostumus lakassa oli perinteistä mainiota Essie-laatua. Levittyvyys on erinomainen, peittävyyskin on hyvä. Kuvan kynsillä on kaksi kerrosta, mutta luulen, että kolme ihan ohutta kerrosta olisi ehkä ollut vielä parempi ratkaisu kuin nuo laittamani kaksi hieman reilua. Kaiken kaikkiaan Madison Ave-Hue on minusta todella ihastuttava, ja siitä tulee luultavasti minulle yksi tämän vuoden suurimmista lakkasuosikeista (katsotaan, olenko loppuvuodesta vielä samoilla linjoilla!).

Essie Madison Ave-Hue

  • Aluslakka: O.P.I. Natural Nails Base Coat
  • Värilakka: Essie Madison Ave-Hue (x2)
  • Leimailu: Sally Hansen Whirlwind White, laatta LeaLaC A
  • Päällyslakka: Seche Vite

Orlylle, ei rakkaudella

Orly, voi Orly, nyt tuli loppu
ei ole Papulla ostamaan hoppu
lakkojasi kauniita, mutta muuten kurjia
jotka aina aiheuttavat fiiliksiä nurjia

Sivellinkin niin on ohut, ette edes arvaa
Paksuudeltaan muistuttaa se kahta kissankarvaa
Pahinta on koostumus: peittävyys on nolla
Orlya kun kerrostaa, melkein hajoo polla

Kestävyyden suhteenkin voin termin nolla toistaa
alle vuorokaudessa jo kynnen kärki loistaa
Myönnän kyllä silti että Preamp oli nätti
vaan kaiken kaikkiaan se silti pettyneeksi jätti

Koska olen kiltti, vielä yhden tsäänssin annan
Miss Conduct jos pettää, Orlyt kirppikselle kannan
Sitten voidaan yhteistuumin tämä homma sopia
Papu karttaa Orlya ja ostaa enää OPIa

Ja siinäpä tulikin kaikki olennainen. Orly Preamp – soma kuin sika pienenä, mutta ärsyttävän luirua, vaati kolme kerrosta peittävyyteen (mikä Orlyn ohuella siveltimellä otti pattiin suuresti) ja alle vuorokaudessa oli kynsillä selvät kärkikulumat. Off it goes, en tykkää. En tiedä, onko minulla vain onnettoman huono tuuri vai mistä on kyse, mutta Orlyt ovat olleet melkein aina pettymyksiä. Tähän mennessä olen törmännyt vain yhteen laadultaan ja peittävyydeltään mainioon Orlyyn (Rock It), kaikki muut ovat olleet onnettomia luiruja. Meh.

Leimasin pariin kynteen rumat valkeat kuviot, jotka kuvassa ovat siis ylösalaisin olevia mitä lie temppeleitä, tai Emman sanoin: ”Tarkemmin ku kattoo ni näyttää et siinä on vaan useita falloksia vierekkäin”. Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin…

Orly Preamp

  • Aluslakka: O.P.I. Natural Nails Base Coat
  • Värilakka: Orly Preamp (x3)
  • Leimaus: Sally Hansen Whirlwind White, laatta A48
  • Päällyslakka: Essence Better Than Gel Nails Top Sealer

Maalis-huhtikuun saalista

Kuvittelin, etten ole edellisen ostospostauksen jälkeen ostanut juuri mitään, mutta kun sitten rupesin keräämään pulloja kuvaamista varten, niitä kertyikin… noh, ihan kohtalaisen paljon. Jostain syystä koko ajan oletan, etten osta paljoakaan, mutta totuus on sitten jotain ihan muuta. Tällä hetkellä yritän kuitenkin elää periaatteella ”yksi sisään, yksi ulos”, joten olen myös myynyt aika monta lakkaa ja siirtänyt useita kirppislaatikkoon odottamaan myyntiä.

March / April haul (3)

O.P.I. Strawberry Margaritasta olen haaveillut jo pitemmän aikaa, mutta tokihan – sitten kun sen lopulta tilasin – totesin omistavani jo melkein samanlaisen sävyn. Eroa on kuitenkin juuri sen verran, että ainakin toistaiseksi pidän molemmat lakat. Bubble Bathia on kehuttu kovasti ja se tuntuu googlailun perusteella olevan todella pidetty ranskislakkana, joten tottahan sitä on kokeiltava. Harmaa Suzi Takes The Wheel kotiutui hätäadoptiona, kun löysin sen Stockmannilta alle seitsemällä eurolla. Todella tumma ruskea Get In The Expresso Lane päätyi minulle Emman hylkiönä, ja se on jo esitelty kynsilläkin.

March / April haul (2)

Essence-lakkoja on päätynyt myös minun hyllyyni, ei ainoastaan Murmiksen. Ihana harmaa Grey-T To Be Here ja kuvan oikeassa laidassa oleva Oh My Glitter (johon ihastuin nähtyäni Murmiksen postauksen lakasta) tulivat erään ihanan ja avuliaan ihmisen kautta, keskimmäisen Break Through’n ostin Facebookin Kynsikoristekirppikseltä.

March / April haul (1)

TransDesignilta tuli tilattua kuvan kolme Orlya: Elation Generation, joka tosin tikkuswatchauksen jälkeen siirtyi myytävien joukkoon (en tiedä miksi, mutta jokin siinä lakassa tökki – se ei vain kerta kaikkiaan miellyttänyt silmää tarpeeksi), Preamp (joka oli syy koko tilauksen tekemiselle, se oli PAKKO saada) sekä Miss Conduct, joka kaikesta saamastaan suitsutuksesta päätellen on jokaisen itseään kunnioittavan kynsilakkahullun must-have.

March / April haul (4)

Useimmat kynsiharrastajat tietävät, että valkoiset cremet ovat enimmäkseen joko hankalia tai todella hankalia. Täydellisen valkean cremen metsästys on päättymätön projekti. Cult Nailsin Tempest on monien arvostelujen mukaan valkeiden cremelakkojen ns. Graalin malja: peittää joidenkin mukaan jopa yhdellä kerroksella ja levittyy todella hyvin. Siksipä se oli pakko ostaa testiin, vaikka hinta kovasti kirvelikin (hyvä isä, että amerikkalaisten postimaksujen nousu voi tympiä pientä suomalaista kynsilakkahullua :( :( :( ). Essien Set In Stones tuli otettua mukaan TransDesignin tilaukseen, koska a) tajusin etten omista ihan tavallista hopeista glitterlakkaa ja b) flat rate boxiin oli toki pakko ottaa se 8 lakkaa. Essien Off The Shoulder näkyikin jo kynsillä, joten siitä ei sen enempää.

Kuvan sinivihertävä glitterlakka, Elevation Polishin Stay Behind, Catch A Wave on Todella Upea ja Erikoinen. Se on nimittäin pyöreää glitteriä, ei hexiä. Kunpa pyöreää glitteriä näkisi useamminkin kynsilakoissa! Viimeisen lakan, Sally Hansenin Nail Prisms -sarjan Pink Rose Diamondin, löysin Facebookin Kynsikoristekirppikseltä, enkä ollut uskoa silmiäni, kun se oli vielä vapaa. Ihmiset eivät varmaankaan olleet tajunneet, miten upea lakka se on? En yleensä ottaen juurikaan osta holoja, mutta tämä oli saatava :)

Tällaisia lakkoja on ilmaantunut hyllyyni maalis-huhtikuun aikana. Toivottavasti ovat sitten kynsillä yhtä kauniita kuin pullossa!

Siirtokuvasurkeus

Huonon kynsiviikon osa 2. eli epäonnistuneet siirtokuvakynnet. Nämäkään kynnet eivät teknisesti olleet epäonnistuneet, mutta lopputulos oli ruma ja epämieluisa.

Bongasin taannoin remontissa olevasta Ison Omenan Prismasta joitakin Sally Hansen Complete Salon Manicure -lakkoja naurettavaan kahden euron kappalehintaan. Omistin ennestään yhden Salon Manicure -lakan, joka on varsin mainio ja jossa on ihana leveä pyöristetty sivellin, joten tokihan ostin lisää lakkoja kokeeksi. Kotona sitten lueskelin netistä muiden arvosteluja valitsemistani lakoista ja kaikkia kolmea moitittiin, mitä mistäkin syystä.

Tällä kertaa kynsille valitsemani Greige Gardens osoittautui kyllä varsin mainioksi tuttavuudeksi. Sen peittävyys vaikuttaa ensimmäisellä kerroksella katastrofaalisen huonolta, mutta kolme kerrosta riitti kuitenkin tasaiseen kauniiseen lakkapintaan. Värisävy on minun kokoelmassani varsin uniikki hieman lilaan taittava harmaa, joka kynsillä kuitenkin vaikutti jotenkin harmaammalta kuin pullossa. Hämmentävää. Ehdottomasti nätti kynsilakka kuitenkin, ja ainakin toistaiseksi se on ansainnut paikkansa hyllyssäni.

Taas ajattelin koristella kynnet siirtokuvilla ja niiteillä. Etsin ison arkin todella sieviä vaaleanpunaisia ja sinisiä kukkia ja ryhdyin tuumasta toimeen. Olin saada kiukkuhalvauksen, kun tajusin, että koko siirtokuva-arkki oli yhtenäistä kalvoa, josta kuvat piti itse leikata tarkkaan muotoonsa. Ja kun kuvan oli saanut leikattua, suojamuovin irrottaminen oli pahuksen työlästä. Kaikkein masentavinta oli kuitenkin tajuta, että nämä siirtokuvat eivät kerta kaikkiaan sovi yhtään tummemman lakan päälle, sillä ne erottuivat kynneltä huonosti läpikuultavuutensa vuoksi. Valkealla tai muuten vaalealla pohjalla ne olisivat luultavasti olleet todella sievät, näillä kynsillä ne lähinnä turhauttivat ja kiukuttivat. Kirsikkana kakun päällä kalvon reunat erottuivat kynnellä paljon selvemmin kuin normaalien siirtokuvien reunat. *GRRRRR*

Näitäkään kynsiä en kauan jaksanut katsella. Juu, kyllä ne kuvassa näyttävät ihan kivoilta, mutta.. ei. Ei. Mur.

Sally Hansen CSM Greige Gardens

  • Aluslakka: Butter London Nail Foundation
  • Värilakka: Sally Hansen Complete Salon Manicure Greige Gardens (x3)
  • Päällyslakka 1: Essence Better Than Gel Nails Top Sealer
  • Päällyslakka 2 (decalien ja niittien päällä): IsaDora Base & Top Coat

Kevät! Kevätkokoelmat! Parhautta!

Talvi pitää vielä ainakin Espoota tiukasti otteessaan, mutta eräs varma kevään merkki on jo bongattu: kevätkokoelmat! Tämä viikko on ollut katkeraa hammasten kiristelyä täällä Papulassa, sillä vaikka tein ennakkotilauksen O.P.I. Euro Centrale -kokoelmasta, en ole saanut sitä vielä. Samaan aikaan moni muu on jo saanut omat Euro Centrale -lakkansa, jotka tilattiin vasta julkaisun jälkeen. Missä on oikeus, missä kohtuus? *itkun tuherrusta* Tiedänpä ainakin, mistä en tilaa toiste.

Postinjakaja toi kuitenkin lohdutukseksi China Glazen iiiihanan Avant Garden -kokoelman, josta nämä kuusi kaunokaista jäävät – ainakin näillä näkymin – omaan hyllyyni:

China Glaze Avant Garden
Passion For Petals – Life Is Rosy (joka oli vuotanut matkalla vähän ja jossa on vino korkki – en tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus) – Fade Into Hue, Sunday Funday, Tart-y For The Party – Fancy Pants (joka on ehtinyt jo kynsillekin)

Minä rakastan kevätkokoelmia. Viime vuonna China Glaze julkaisi ihanan ElectroPop-kokoelman ja nyt Avant Garden vaikuttaisi ainakin toistaiseksi todella onnistuneelta kokoelmalta (toki tämä on vain ensivaikutelma, enhän ole ehtinyt testata vasta kuin yhden lakan). Talvikokoelmista en yleensä kiinnostu kauheasti, sillä ne ovat joka vuosi pullollaan punaista, vihreää, kultaista ja glitteriä. Kesällä julkaistaan usein neonlakkoja, jotka eivät myöskään juuri kiinnosta minua. Mutta kevät- ja syyskokoelmat, aah!

Avant Garden -kokoelman lisäksi luokseni on löytänyt tiensä myös…

…Sally Hansen Complete Salon Manicure -lakkoja. Näistä kaksi lähti mukaan Prismasta 2 euron kappalehintaan (normaalisti 12,95e!!!), yksi tuli eBaysta.
Sally Hansen polishes
Greige Gardens, Commander In Chic, Plum Luck

…muutamia uusia O.P.I.-lakkoja
O.P.I. Polishes
My Boyfriend Scales Walls, Steady As She Rose, Teenage Dream

…muutama Essence sekä pitkäaikainen haaveilun kohde, Butter Londonin The Black Knight
Essence & ButterLondon treasures
Essence Movie Star, Essence Walk Of Fame, Butter London The Black Knight

…yksi ihanan herkullisen värinen Essie
2013-02-16_essie
Essie Where’s My Chauffeur?

…sekä muutama muu mielenkiintoinen uusi tuttavuus:
New stuff :)
Liquid Palisade sekä kaksi uutta pikakuivattajaa – Cult Nails Wicked Fast ja Essence Better Than Gel Nails Top Sealer.

Osa näistä on päässyt jo käyttöönkin ja tarkoitus on piakkoin kirjoitella niistä vähän tarkemmin. Muutaman olen myös testannut ja siirtänyt kirppislaatikkoon odottamaan pääsyä uuteen kotiin. :)

Mitäs te muut olette viime aikoina hankkineet?