Essie Urban Jungle

En yleensä seuraa muotia kovinkaan tarkkaan. En osaa kylmiltään sanoa, mitkä ovat tämän kesän muotivärejä, ja omista vaatteistani näkee yleensä lähinnä sen, mikä oli muodissa joskus kolme vuotta sitten. Tai neljä. Tai viisi. Nyt luulen kuitenkin tajunneeni, mikä väri on kynsimaailmassa tällä hetkellä suurta huutoa.

Epävalkoinen. Hyvin vaalea sävy, joka ei ole kuitenkaan ihan valkea, vaan taittaa aavistuksen esimerkiksi beigeen tai vaaleanpunaiseen. Lasken tähän ryhmään kuuluviksi myös todella vaaleat nudet. Tämä hittisävy teki tuloaan jo aiemmin O.P.I:n julkaistessa My Vampire Is Buffin, mutta nyt vaalea trendi on nostanut päätään ihan tosissaan. Helmikuussa ilmestyneen iki-ihanan O.P.I. Don’t Bossa Nova Me Aroundin jälkeen olen bongannut ainakin seuraavat: Color Clubin Look Don’t Tusk, Barry M:n Coconut, O.P.I:n You’re So Vain-illa, Orly Naked Canvas, Zoya Chantal ja tämän postauksen tähti, Essien Urban Jungle.

Essien kesäkokoelmasta tilasin itselleni peräti neljä lakkaa, jotka saapuivat eilen. Jo tikkuja lakkaillessani päätin, että ihan ensimmäiseksi kynsille pääsee ihastuttava vaalea Urban Jungle. Jännitin sen koostumusta, koska yleensä hyvin vaaleat lakat ovat karseita koostumukseltaan. Essie teki kuitenkin taas mahdottomasta totta: Urban Jungle levittyy (ainakin leveällä sudilla) täysin ilman ongelmia ja peittää kynnet kahdella kerroksella. Ja se on ihana – ihan ehdoton must have kesän Haute In The Heat -kokoelmasta.

Värisävystä on sanottava, että seura ei totisesti tee kaltaisekseen. Kun pistin Urban Junglen O.P.I. Don’t Bossa Nova Me Aroundin ja Essien Fijin väliin, lakka taittoi selkeästi beigeen:

Essie Urban Jungle comparison

Sama juttu pullokuvassa:
Essie Urban Jungle bottle comparison

Vaan katsokaapa, miltä sama lakka näyttää sitten selvästi kellertävämpien My Vampire Is Buffin ja You’re So Vain-illan vieressä: vaaleanpunertavalta! Omilla kynsilläni lakka on myös ehkä enemmän vaaleanpunertavaan kuin beigeen taittava. Koristelin sen Cirquen XX-glitterillä ja täydellisen epäonnistuneella leimauksella, joka ei sopinut lakkaukseen ollenkaan. Pöh. Mutta pääpointti nyt kuitenkin on se, että Urban Jungle on I-H-A-N-A!

Essie Urban Jungle

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: Essie Urban Jungle (x2)
  • Glitterlakka: Cirque XX (x1)
  • Glitterlakan päällä: Essie Sugar Daddy (x1)
  • Leimauslakka: Barry M Gold
  • Leimauslaatta: LilyAnna 10
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

No, kolahtaako epävalkeat? :)

Mainokset

Jälkijunassa

Heippa. Muistateko vielä minut? Aikamoinen ”writers block” on tainnut olla, kun ole piiiitkään aikaan saanut mitään kirjoitettua. Kuvia ja juttuja on muistissa kesästä asti, jospa ne joskus saisi atikkeleiksi asti. Tämmöisen luonnoksen löysin tuolta pölyttymästä, koitetaanpa saada vaikka se uunista ulos.

Glitter sandwichit oli hip ja pop jo aika kauan sitten, mutta ei oo ihan tuore mun kuvakaan. Joka tapauksessa aika jälkijunassa innostuin vasta kokeilemaan itsekin ”sänkkäriä”. Alla on Pari kerrosta OPIn If You Moust You Moustia, sitten kerros OPIn Polka.comia ja päällä myös OPIn Don’t Touch My Tutu.

polka-moust-sandwich

  • OPI If You Moust You Moust (2x)
  • OPI Polka.com (1x)
  • OPI Don’t Touch My Tutu (1x)
  • Poshe Fast drying top coat

En tiedä johtuiko valituista lakoista, mutta en jotenkin tykännyt lopputuloksesta. Tai sitten sänkkärit ei vaan oo mun juttu. Kun noita Polka.comin tyyppisiä glittertoppreitakin vähän vierastan… Mutta tulipahan kokeiltua.

Hiukan naurattaa katsella tuota kuvaa. Se on otettu siis alkukesästä. Silloin taisin olla ihan tyytyväinen noihin geeleihin lakkauksen alla. Mutta nyt kurssin käytyäni noi näyttää kyllä aika karmeilta. Paksut kärjet ja muutenkin huono muoto. Uskallan ajatella hiukan kehittyneeni noista ajoista.

Tämmöinen lyhyt postaus tällä kertaa ns. jäätä rikkomaan, toivotaan, että saisin itsestäni irti muitakin postauksia tulevaisuudessa. Kuvia ja ideoita on nimittäin varastossa melkoinen pino.

Vaaleanpunaista hattarahöttöä

Nähtyäni OMG Polish ’Em -blogissa jumalaisen kauniit liukuvärjätyt glitter sandwich -kynnet halusin kokeilla jotain samankaltaista. Ja koska olin juuri saanut ihania uusia vaaleanpunasävyisiä O.P.I.-lakkoja, tartuin tuumasta toimeen.

Tein liukuvärjäyksen O.P.I. Pink Fridaylla ja Koala Bear-ylla. Pink Friday oli ohuempaa ja valuvampaa kuin odotin, joten lakkaaminen ei meinannut aluksi oikein sujua, mutta kun totuin tuohon koostumukseen, oli jälkikin siistimpää. Silti Pink Friday ei mielestäni ollut erityisen miellyttävä levitettävä, mutta se on sen verran kaunis vaaleanpunainen, että en harkinnut sen lennättämistä myyntilaatikkoon.

Tavallisuudesta poiketen tein liukuvärjäyksen kärkeä kohti vaalenevaksi enkä päinvastoin. Kynnet olivat mielestäni tosi nätit jo pelkästään liukuvärjättyinä, joten olisin voinut katsella niitä tällaisenaankin:

O.P.I. Pink Friday & Koala Bear-y

Seuraavana päivänä lisäsin kynsiin kuitenkin kerroksen iki-ihanaa O.P.I. Pirouette My Whistlea sekä kerroksen valkeaa Don’t Touch My Tutu -jellylakkaa. Lopputulos näytti tältä:

O.P.I. Pink Friday & Koala Bear-y

  • Aluslakka: O.P.I. Natural Nails Base Coat
  • Värilakka: O.P.I. Pink Friday (x 2)
  • Liukuvärjäys: O.P.I. Pink Friday & Koala Bear-y
  • Glitter: O.P.I. Pirouette My Whistle (x1)
  • Jelly: O.P.I. Don’t Touch My Tutu (x1)
  • Päällyslakka: Seche Vite

P.S: Tuitullakin oli tässä taannoin vähän samankaltaiset kynnet, käykääpäs katsomassa niitäkin, jos menivät silloin syyskuussa ohi! Liukuvärjäys + glitter = ♥

Yksi pieni elefantti marssi näin

…Papun vessan kaapista Facebookiin päin…

China Glazen On Safari -kokoelmassa ei ollut montaa minua kiinnostavaa lakkaa, mutta Elephant Walkiin ihastuin heti kun näin swatchit. Valitettavasti lakka oli kuitenkin livenä iso pettymys ja tätä kirjoittaessani se on jo löytänyt Facebookin Kynsikoristekirppiksen kautta uuden kodin. Odotin viileää sinertävänharmaata shimmerkaunotarta, mutta sain tympeän vihertävän sementinharmaan.

Elephant Walkin laadussa ei ollut muistaakseni mitään moitittavaa, vaan se peitti siististi kahdella kerroksella, levittyi ihan mukavasti ja kuivumisnopeuskin oli ihan perinteistä China Glazea. Minulla ei siis ole siitä mitään pahaa sanottavaa sinänsä – lakan ainoa vika oli se, että se ei ollut lainkaan sen sävyinen kuin olin odottanut. Ja koska en pitänyt sen väristä, piti keksiä koristeluksi jotain, millä saisin siitä kauniimman.

Glitter sandwich oli oiva ratkaisu: monivärinen glitter piristi pohjaa kummasti ja päällimmäiseksi levitetty valkea jelly vaalensi harmaata lakkaa juuri sopivasti.

Grey glitter sandwich

  • Aluslakka: O.P.I. Natural Nail Base Coat
  • Värilakka: China Glaze Elephant Walk (x2)
  • Glitter: Wet’n’Wild Spoiled Trust Fund Baby
  • Jelly: O.P.I. Don’t Touch My Tutu
  • Päällyslakka: Seche Vite

Sekoita pakka

Glitter sandwichit ovat NIIN ”mun juttuni” juuri nyt. En varmaan edes osaisi käyttää moniväristä glitteriä, jos en olisi törmännyt tähän ihanaan keksintöön aikoinaan Playing with Polish -blogissa! Moniväriset glitterit ovat sellaisenaan helposti jotenkin liian räikeitä ja hyökkäävät silmille, mutta kun ne saavat ylleen jellykerroksen… oih!

Tämänkertaisissa kynsissä onnistuin käyttämään peräti kolmea mustan laatikon lakkaa yhdessä. Essien valkean Blanc-cremen päälle levitin kerroksen Wet’n’Wild Spoiled-sarjan Shuffle The Deck -glitteriä ja lopuksi päälle vielä kerros OPIn valkeaa jellyä Don’t Touch My Tutu. Tykkään!

shuffle-shade

shuffle-sun

  • Aluslakka: O.P.I. Natural Nail Base Coat
  • Värilakka: Essie Blanc (x2)
  • Glitter: Wet’n’Wild Spoiled Shuffle The Deck (x1)
  • Jelly: O.P.I. Don’t Touch My Tutu
  • Päällyslakka: Seche Vite

Essien Blanc on uusi valkea cremeni. Tähän asti olen käyttänyt OPI Alpine Snow’ta, mutta mielestäni se ei tosiaan ole kaikkien saamiensa kehujen arvoinen. Kyllästyin lopulta taistelemaan sen kanssa, kun se tuntui raidoittuvan ja tahmaavan ja taivas tietää mitä, ja ostin kokeeksi tuon Essien Blancin. Se on selvästi parempi, joskaan ei vielä Täydellinen Valkea sekään. Olen kuitenkin siihen nyt suht tyytyväinen, joten käytän varmaankin tuon pullon ennen kuin alan etsiä parempaa.

Glitter sandwich, vol. 2

Piti keksiä kynsille jokin kiva manikyyri, jota viitsisi katsella 3-4 vuorokautta kyllästymättä ja joka toivottavasti myös kestäisi sen ajan muuttumatta ihan kauhean näköiseksi. Koska taannoinen glitter sandwich oli minulle tosi mieluisa, päätin tehdä jotain vastaavaa mutta eri reseptillä. Olin onneksi jo etukäteen testaillut erilaisia yhdistelmiä kiekolle, joten sieltä saatoin sitten poimia sopivan.

Glitter sandwich :)

  • Aluslakka: O.P.I. Natural Nail Base Coat
  • Värilakka: O.P.I. Done Out In Deco x2
  • Glitter: Ulta Pinata-Yada-Yada x1
  • Päällyslakka: Seche Vite x1
  • Jelly: O.P.I. You Calling Me a Lyre? x1
  • Päällyslakka: Seche Vite x1

Luulin joutuvani laittamaan jellyä kaksi kerrosta, joten laitoin ennen sitä jo pikakuivattavan, ettei kuivatusurakka olisi niin toivoton. Lopputulos oli kuitenkin mieluisa yhdellä jellykerroksella, joten kokonaismääräksi tuli seitsemän lakkakerrosta.

Tavoite oli, että kynnet pysyisivät kauniina vähintään keskiviikosta lauantaihin, koska siinä välissä oli määrä matkustaa. Arvatkaapas montako päivää ikää on lakkauksella tässä toisessa kuvassa:

Glitter sandwich (2)

Jos en tietäisi, en varmaan edes uskoisi: kuvan manikyyri on seitsemän vuorokauden ikäinen. Ei yhtään lohkeamaa, kuoriutumista, eikä juuri yhtään kärkikulumaakaan. Yksikään manikyyrini ei ole kestänyt näin kauan! Peukalon kynnessä on itse asiassa olosuhteiden pakosta (= kynsinauhassa tulehtunut haava, jonka lähelle ei tee mieli tuoda kynsilakanpoistoainetta…) edelleen tuo lakkaus, nyt kymmenettä päivää, ja se on edelleen kaunis. Tuon seitsemän vuorokauden aikana laitoin kynsiin kerran uuden kerroksen päällyslakkaa, mutta muuten en tehnyt niille mitään.

Nyt ainakin tiedän, millaisen lakkauksen teen, kun seuraavan kerran tarvitsen jotain tosi  kestävää :)

Nonparelleja ja satulinnun munia

Nyt tulee sellaiset kynnet, joista minä itse pidin ihan hirrrrrmuisesti. Siis ihan tolkuttomasti. Ihanat, ihanat, ihanat! Näitä on katsottu nyt viisi vuorokautta, ja vasta tänä iltana niillä taitaa olla treffit kynsilakanpoistoaineen kanssa (ja hei, ei vieläkään yhtään lohkeamaa!). Kaikesta päätellen tämä manikyyri kuitenkin jakaa mielipiteitä, sillä lähipiiristä kuului kommentteja kuten ”uh, tuota, ei ole oikein mun makuuni” ja ”tarttisit vielä Tuksu-huulipunaa”. Mielenkiintoista kuulla, millä kannalla lukijat ovat!

”Resepti” ei ole oma, vaan näin sen täällä. Ja itse asiassa tuo linkin takaa löytyvä manikyyri oli suurin syy siihen, että ylipäänsä ostin itselleni A-Englandin Iseult-lakan. Laitettuani sitä kynsilleni kaksi kerrosta olin melko varma siitä, että myyn lakan eteenpäin. Väri oli mielestäni minulle ihan liian kalvakka, eikä lakan koostumuskaan saanut aikaan spontaaneja riemunkiljahduksia. Tältä se näytti kahden kerroksen jälkeen:

Glitter sandwich (a-england Iseult & O.P.I. Rainbow Connection)

Kaunis lakka, ehdottomasti, ja siinä on kaunis hohde… mutta tuo väri ei vain jotenkin sytyttänyt yhtään… ennen kuin sillä oli treffit O.P.I. Rainbow Connectionin kanssa ja se sai päälleen glitterin lisäksi vielä yhden lisäkerroksen:

Glitter sandwich (a-england Iseult & O.P.I. Rainbow Connection)

Glitter sandwich (a-england Iseult & O.P.I. Rainbow Connection)

Glitter sandwich (a-england Iseult & O.P.I. Rainbow Connection)

Glitter sandwich (a-england Iseult & O.P.I. Rainbow Connection)

  • Aluslakka: CND Stickey
  • Värilakka: A-England Iseult x2
  • Glitter: O.P.I. Rainbow Connection x1
  • Värilakka: A-England Iseult x1
  • Päällyslakka: Seche Vite™ dry fast top coat

Omnomnom! Kynnet ovat kuin karamellit. Tai jotain, minkä päällä on nonparelleja… tai kuin jonkun sadun linnun munia… ♥ Rainbow Connection on normaalisti aika voimakkaanväristä glitteriä, mutta oih, miten kauniin pastellisävyiseksi se muuttui, kun päälle tuli kerros Iseultia! Tämä manikyyri oli niin mieluisa, että en kyllä enää hetkeäkään harkitse Iseultista luopumista. Minun! MINUN! :D

Loppuhuomautuksena kerrottakoon vielä, että kahdeksan (8!!! Seriously!) kuumepäivän jälkeen tauti otti ja irrotti otettaan sen verran, ettei lauantain jälkeen ole ollut enää kuumetta. Räkää ja köhää piisaa silti pienen kylän tarpeiksi, mutta enpähän ole enää aivan raato. Eläköön!