Ablecs15: I Thought I’d Never

Viikko kuusi käynnistyy hauskalla ja varsin monella tavalla tulkittavissa olevalla teemalla I thought I’d never. Päätin lähestyä teemaa värien kautta, koska törmäsin vastikään Instagramissa todella kauniisiin mutta varsin epätavallisen värisiin kynsiin. Siispä: en olisi ikinä uskonut yhdistäväni metsäistä vihreää violettiin. Väriyhdistelmä on vähintäänkin outo, mutta näissä kynsissä se mielestäni toimi oikein kivasti:

Essence Holz oder Michel? & O.P.I. Lost My Bikini in Molokini

No eihän niistä tullut alkuunkaan sellaiset kuin esikuvansa, mutta tykkäsin näistä silti. Liukuvärjäyksen vihreä on Essencen Holz Oder Michel?, joka on todella sievä kaikessa rumuudessaan. Se on varmasti monen mielestä hirveä murrettu maastonvihreä, mutta minusta sävy on jotenkin puoleensavetävä siitä huolimatta. Koostumukseltaan lakka oli ihan loistava ja peitti kynnet kahdella helpolla kerroksella. Violetti on O.P.I. Lost My Bikini In Molokini, joka näytti jokaisessa kuvassa aivan vääränväriseltä ja pakotti minut lopulta opettelemaan taas yhden uuden tempun Photoshopilla.

Tein liukuvärjäyksen maanantai-iltana ja päätin tehdä koristelut vasta seuraavana päivänä. Kun kynsillä oli vielä pelkkä liukuvärjäys, kävin tiistaiseen tapaani uimahallissa. Siellä eri ratoja erottaa toisistaan sellaiset kelluvat köydet, kuten varmaan kaikissa uimahalleissa, ja minun piti alittaa yksi köysistä päästäkseni oikealle radalle. Tartuin köydestä kiinni toisella kädellä samalla kun sukelsin sen alta kuntouimareiden puolelle. Saatuani pääni takaisin pinnalle mörähti radan päässä seissyt noin seitsemänkymppinen mies: ”Hieno kynsilakka!” Se oli kyllä ehkä kaikkein yllättävin kynsikehu koko näiden neljän ja puolen vuoden aikana :D

Essence Holz oder Michel? & O.P.I. Lost My Bikini in Molokini

Koristeluina kynsillä on sienellä töpöteltyä O.P.I. Don’t Speak -kultahippulakkaa ja kultaiset kukkaleimat Winstonian W-04-laatalta. Nämä olivat mahdollisesti oudoimman väriset kynnet, mitä olen ikinä tehnyt, mutta viihdyin niissä silti hyvin :)

Essence Holz oder Michel? & O.P.I. Lost My Bikini in Molokini

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakat: Essence Holz Oder Michel? ja O.P.I. Lost My Bikini In Molokini
  • Leimauslakka: Barry M Gold Foil
  • Leimauslaatta: Winstonia W-04
  • Päällyslakka: Glisten & Glow HK Girl Top Coat

Reissukynnet

Olin pari viikkoa sitten kauneusmessukeikalla Tallinnassa parhausseurassa (you know who you are ;) ). Ja sinnehän piti tehdä ilman muuta hienot reissukynnet. Tiedättekö, kun joskus on selkeä visio, miltä haluaa kynsien näyttävän valmiina. Ja usein ne näyttää sitten joltain aikalailla muulta. Ei tällä kertaa, nämä onnistui ihan vision mukaan (vaikka leima muuttuikin toiseksi homman tiimellyksessä).

Idea kynsiin ei tietenkään ole oma, tämmöisiä liukuväri-leimayhdistelmiä on kyllä näkynyt monessakin paikassa tätä ennen. Idea lähti taas kokeilemattomien lakkojen kasasta. Siellä odotteli upea I <3 Nail Polishin Contraband vuoroaan. Violetti pohja, jossa kimaltelee sinistä ja punaista ja vaikka mitä shimmeriä/ mikroglitteriä. Nam vau. Kaveriksi sille pääsi Cadillacquerin Yeah Science!, jolla on kyllä kokoelmassani erityinen sija, ihan melkein vaan nimen takia. Sain muuten Papulta varapullon tätä, joten kyllä kelpaa lakkailla :D. Liuku on siis tehty Contrabandilla Yeah Sciencen päälle. Kerrankin liukukin onnistui aika hyvin. Ehkä mä alan hiljalleen oppia jotakin… (märkä meikkisieni oli ekaa kertaa kokeilussa ja se tosiaan toimii).

Aioin ensin leimata LilyAnnan laatalta uudella Messy Mansionista tilatulla löllöstamperillani (mulla on muuten kertynyt aika kasa semmoisia kovempia, kun olen metsästänyt uutta löllöä yrityksen ja erehdyksen metodilla), mutta kuva ei noussut lainkaan leimasimelle. Epäilin jo leimasinta, mutta ei noussut kyllä vanhallekaan leimasimelle. Siinä vaiheessa oli jo aika toivoton olo. Mutta onneksi kokeilin vielä toista laattaa. MoYou Londonin Explorer 22 laatalta kuvio nousi lähes täydellisesti. Win.

contraband-yeah-science-gradientstamp

Huomaatteko, että olen ihan tsempannut kuviin. Mulla on viimein pystyssä kuvauksia varten teltta ja hankin lisää valoja sinne myös. Nyt kuvauksia tehdään kolmen lampun avulla entisen yhden sijaan. Nyt kun vielä saisin pikkusormen poseeraamaan nätisti rivissä muiden kanssa. Huoh.

contraband-yeah-science-gradientstamp2

  • Värilakka: I <3 NP Contraband ja Cadillacquer Yeah Science!
  • Leimauslakka: I <3 NP Contraband
  • Leimauslaatta: MoYou London Explorer 22
  • Päällyslakka: Poshe

Mitä Sissi edellä…

…sitä Papu perässä. Minullakin olisi tarjolla täällä Essien Smooth Sailingilla lakatut kynnet! :D Nämä tosin ovat odottaneet blogivuoroaan jo yli kolme viikkoa, joten en suinkaan tarttunut Smooth Sailingiin nähtyäni Sissin kynnet. Jostain syystä en jotenkin ole ollut edes tietoinen koko lakan olemassaolosta, ennen kuin sattumalta näin sen Facebookin Kynsikoristekirppiksellä. Sieltä en ehtinyt sitä napata, mutta päädyin ostamaan sen eBaysta, kun se ei suostunut jättämään minua rauhaan. En ymmärrä, miksi en ole törmännyt siihen useammin, koska kauneutensa vuoksi sen pitäisi minusta olla varsin suosittu.

Smooth Sailing on upea sininen ihanuus täynnä pientä kimaltelevaa shimmeriä / mikroglitteriä. Lakan mikroglitter näyttäytyy tietyssä valaistuksessa monivärisenä tuikkeena, mutta kuvissa se on pelkästään hopeista. Smooth Sailing levittyy hyvin, mutta sillä tulee lakata ensimmäinen kerros varsin kevyellä kädellä, ettei tapahdu kaljuuntumista. Kaksi kerrosta riittää peittävyyteen.

Essie Smooth Sailing & O.P.I. It's Frosty Outside

Nimettömän lakkasin O.P.I. It’s Frosty Outsidella, jonka vihdoinkin olen saanut aikaiseksi hankkia – pitkän arpomisen jälkeen! Tulin siihen tulokseen, että hopeinen tekstuurilakka pitää löytyä jokaisen lakkakokoelmasta, ja vaihtoehdoista tuo Mariah Carey -joulukokoelmassa julkaistu kaunotar viehätti eniten. Se on huikean kaunis. Keskisormiin laitoin Essien Set In Stonesia vanupuikon avulla. Näistä kynsistä tuli yksinkertaiset, mutta sitäkin mieluisammat :)

Essie Smooth Sailing & O.P.I. It's Frosty Outside
Essie Smooth Sailing & O.P.I. It's Frosty Outside

  • Aluslakka: O.P.I. Original Nail Envy
  • Värilakka: Essie Smooth Sailing (x2)
  • Glitter: Essie Set In Stones
  • Tekstuurilakka: O.P.I. It’s Frosty Outside
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

Jos ette vielä Sissin postauksen jälkeen vielä sännänneet eBayhin (vaikka olisi ollut syytä!), niin joko se vastarinta-järjenääni-kamelin selkä nyt katkesi..? ;)

Sniff, sniff, Sniffany

Kun kehuin KBShimmerin A Touch Of Glassia joskus aikoinaan, Sissi huomautti, että se on hyvin samankaltainen kuin I Love Nail Polishin Sniffany, jossa on parempi koostumus. Koska minun korvilleni sanat ”parempi koostumus” ovat suloista musiikkia, päätin vielä jossain vaiheessa hankkia Sniffanyn itselleni. Tilaisuus tuli heinäkuussa, kun ILNP lähestyi sähköpostitse ja ilmoitti valikoimasta poistuvien lakkojen 30 prosentin alennusmyynnistä.

Kämmenet hioten istuin sitten eräänä iltana odottamassa, että kello tulisi 22 ja alennusmyynti alkaisi. Jännitystä lisäsi se, että Emma (jolle olin luvannut tilata pari lakkaa samalla, kunhan neiti ilmoittaisi ajoissa mitä haluaa) suvaitsi ilmaantua chattiin vasta kaksi minuuttia ennen h-hetkeä – ja silloinkin vasta kahden ”rippusen” kärsimättömän tekstiviestin jälkeen :D

Lakat kotiutuivat aikanaan, ja kun sitten lakkailin Sniffanyn tikulle, totesin etteivät A Touch Of Glass ja Sniffany ole lähes-dupeja vaan niissä on ihan helposti havaittava sävyero. Sniffany on vähän tummempi ja vähän sinisempi kuin ATOG. Jos käyttäisin tällaisia sävyjä usein, voisin hyvin pitää molemmat lakat. Nyt tosin päädyin luopumaan A Touch Of Glassista, koska koin Sniffanyn sopivan sävynä minulle paremmin.

ILNP Sniffany & Dollish Polish Drooling Over Your Polish

Sniffanyn koostumus on ensimmäisellä kerroksella hyvin herkästi kaljuuntuva, joten se on syytä levittää kevyellä kädellä ja mahdollisimman vähin vedoin. Ehdin jo ihmetellä, miten Sissi saattoi kehua lakan koostumusta, kunnes sitten lakkasin toisen kerroksen ja totesin sen sujuvan täysin ongelmitta – onneksi!

Koristelin kynnet tekemällä glitterliu’un Dollish Polishin Drooling Over Your Polishilla, joka on osa Finnish Blogger -kokoelmaa. Se on suunnitellut Black Saliva. Suunnitelmana oli käyttää ihan vain lakan omaa sivellintä, mutta se osoittautui huonoksi ideaksi jo ensimmäisellä vedolla: kynnelle jäi melkein pelkkää lakkapohjaa eikä suinkaan niitä kaivattuja glittereitä. Meillä suomalaisilla ei taida olla mitään toimivaa käännöstä termille ”glitter payoff”, joten totean ihan englanninkielistä termiä käyttäen, että glitter payoff oli kyllä kaikkea muuta kuin hyvä. Tein koristelut sitten vanupuikon avulla ja jouduin kaivelemaan pulloa aika tavalla, että sain edes muutamia isoja valkoisia hex-glittereitä kynsilleni. Jos ei tuo kultaisen ja valkoisen yhdistelmä olisi niin pahuksen sievä, myisin Drooling Over Your Polishin ihan surutta eteenpäin.

Sekä Drooling Over Your Polish että Better Not Waste ovat todella sieviä lakkoja ja olen iloinen, että minulla on ne, mutta Dollish Polishin pullojen karsea tuplakorkki aiheuttaa minulle hallitsemattomia raivokohtauksia ja otsaverisuonen pullistumia. Käytin eräänä hellepäivänä noin kaksikymmentä minuuttia siihen, että irrotin ne isot neliskulmaiset korkit kolmesta (3!) lakkapullosta, ja kun kädet vielä seuraavanakin päivänä olivat kipeät, tulin siihen tulokseen että sitä lakkamerkkiä ei tartte enää ostaa. Se kauhea korkki on vain ihmisten kiusaamista – se ei näytä hyvältä, ei toimi kädessä eikä sitä meinaa saada millään irti. Buu! (Noni, onnistuin vieläkin ärsyyntymään asiasta, nyt pitää hengittää syvään… *piih..*)

No, yhtä kaikki, Sniffany + Drooling Over Your Polish = WIN. Kynnet olivat yksinkertaiset mutta todella sievät, vaikka itse sanonkin.

ILNP Sniffany & Dollish Polish Drooling Over Your Polish

  • Aluslakka: O.P.I. Nail Envy (Original)
  • Värilakka: ILNP Sniffany (x2)
  • Glitterlakka: Dollish Polish Drooling Over Your Polish
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

Tuplaliukuväri

Jo pitkään on tehnyt mieli testata tuplaliukuvärjäystä, jossa käytetään teippiä tai kynsivinyylejä. Kun sitten vielä törmäsin Instagramissa tähän videoon, päätin pistää toimeksi. Mustasta laatikosta poimin O.P.I. I São Paulo Over Theren ja sille kaveriksi jo aiemmin hyväksi havaitun O.P.I. Don’t Bossa Nova Me Aroundin.

Lykkäsin pitkään I São Paulo Over Theren ostamista, koska pelkäsin sen olevan lähes-dupe O.P.I. You Don’t Know Jacquesille. Netissä olevista kuvista oli jotenkin kauhean vaikea hahmottaa, miten lähellä sävyt ehkä olisivat toisiaan. Onneksi sitten Sissin kanssa pääsin vertailemaan lakkoja tikulla ja totesin, että ei pelkoa – hyvin voi omistaa molemmat:

O.P.I. I São Paulo Over There vs. You Don't Know Jacques

I São Paulo Over There oli koostumukseltaan ihan yhtä tuskaton kuin aiemmatkin Brazil-kokoelman neutraalit värit – ehkä vähäsen paksumpi kuin mitä välittäisin, mutta silti varsin mainio creme. Lakkasin sillä molemmista käsistä kolme kynttä ja Bossa Novalla ne kaksi muuta, ja sen jälkeen tartuin meikkisieneen.

Noh, liukuvärjäyksen jumalat olivat kääntäneet räkätautiselle Papulle selkänsä, enkä meinannut saada aikaan siistiä jälkeä millään. Lisäksi onnistuin sienen kanssa tuhertaessani sotkemaan vaaleaa lakkaa kahteen sellaiseenkin kynteen, joihin sitä ei ollut tarkoitus laittaa…

O.P.I. I São Paulo Over There

Turhautuminen iski jo ensimmäisen liukuvärjäyksen aikana, mutta joka leikkiin ryhtyy ja niin edelleen, joten urheasti tein kynnet valmiiksi, vaikka tiedänkin, että niiden elinkaari jää lyhyeksi. Kupliva päällyslakka viimeisteli muutenkin raivostuttavan lakkauskokemuksen, mutta lopputulos on silti ihan kiva, varsinkin, jos ei katso kauhean tarkkaan. :)

O.P.I. I São Paulo Over There

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: O.P.I. I São Paulo Over There (x2)
  • Värilakka II: O.P.I. Don’t Bossa Nova Me Around (x2)
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

Essie Haute In The Heat

Kolmas kesä-Essie esiin! Nyt on vuorossa kokoelman nimikkolakka Haute In The Heat. Se on juuri sellainen punainen, jonka kuvaaminen on kammottavan hankalaa: voimakas kypsän vadelman sävyinen herkkupunainen. Saadessani lakan hyppysiini huokaisin apeasti, koska kuvittelin, että se olisi taas yksi lähes täydellinen dupe Essien Watermelonille (kuten kevätkokoelman Style Hunter), mutta ilahduinkin todetessani Haute In The Heatin olevan ihan selkeästi tummempi.

Essie Haute In The Heat

Koostumukseltaan Haute In The Heat on Essie-parhautta ihan kuten edeltäjänsä Ruffles & Feathers. Levittyy täydellisesti, peittää melkeinpä yhdellä kerroksella jo, mutta syvän tasaisen sävyn saadakseen kannattaa laittaa kaksi kerrosta. Upean koostumuksen ansiosta siistittävää jää hyvin vähän jos ollenkaan. Ah, rakastan. Rakastan!

(Kyllä, minä ylistän kolmatta Essietä peräkkäin. Olen ostanut lakat omilla rahoillani, tai *yskähdys* korkeintaan aviomieheni rahoilla, joten tätä mielipidettä ei ole mikään kaupallinen taho minulta pyytänyt – se on ihan minun oma mielipiteeni Essietä suuresti rakastavana kynsihörhönä.)

Essie Haute In The Heat

Olen viime aikoina koristellut niin monta lakkausta leimaamalla, glitterlakoilla ja niiteillä, että nyt oli aika keksiä jotain muuta. Lakkasin kummastakin kädestä kaksi kynttä Essien Off The Shoulderilla ja tein nimettömiin liukuvärjäykset ja keskisormiin ”teippaukset” kynsivinyyleillä. Helpohko ja hauska skittlette, jossa viihdyn nyt kolmatta päivää. :)

Essie Haute In The Heat

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Värilakka: Essie Haute In The Heat (x2)
  • Värilakka II (keskisormi ja nimetön): Essie Off The Shoulder (x2)
  • Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat

Vielä on testaamatta Essien Fierce, No Fear – mahtaakohan se olla yhtä suurten suitsutusten arvoinen kuin kolme edeltäjäänsä? Jää nähtäväksi! :)

Yllättävä apuväline

Jokin aika sitten googlailin OPI Gwen Stefani -kokoelman swatcheja ja tällä etsintämatkalla törmäsin kauniiseen glitterliukuun. Moinen ei sinänsä ole mitenkään harvinaista, mutta se on, että kyseinen glitterliuku oli tehty vanupuikolla. Ensimmäinen ajatukseni oli, että täytyy olla todella pahasti puuhastelun tarpeessa, jos lähtee tekemään mitään kynsienkoristelua jollakin niin hankalalla välineellä kuin vanupuikko – tottahan se soveltuu moniin tehtäviin erinomaisesti, mutta eihän hullukaan lähde tökkimään kynsilleen glittereitä nukkaavalla vanupuikolla? Lab Muffin -blogin Michelle tekee juuri niin.

Ylläolevan linkin takaa voitte lukea tarkemmin, miten glitterliuku tehdään vanupuikolla. Olin skeptinen, kunnes olin lukenut Michellen ohjeet ja tajusin, että niissä on harvinaisen paljon järkeä. Vanupuikon käyttö vähentää kynnelle päätyvän lakkapohjan määrää huomattavasti (verrattuna siis siihen, että käyttäisi lakan omaa sivellintä), eikä kynsien kärjistä tule ärsyttävän pulleat. Lisäksi glitterlakan hävikki vähenee selvästi, kun siveltimen varresta voi ottaa vanupuikolla tasan sen verran kuin tarvitsee. Vanupuikolla saa myös sientä kätevämmin lisättyä muutaman glitterin kerrallaan juuri sinne, missä niitä tarvitaan.

Olen itse aiemmin tehnyt glitterliukuja sekä lakan omalla siveltimellä (tuloksena liian usein pulleat kynnenkärjet) että sienellä. Sienellä glitteriä menee vähän sinne sun tänne, ja ilman Liquid Palisaden tyyppistä ratkaisua kynsinauhojen ja ihon puhdistaminen on penseää. Lisäksi olen havainnut, että jotkut glitterlakat kieltäytyvät toimimasta kunnolla sienellä töpötellen: joko ne tarraavat kiinni sieneen liian hyvin tai sitten siististi töpötellyn glitterin sijasta kynnelle päätyy epämääräinen kasa. Meh.

Rohkeasti testaamaan Michellen menetelmää, siis! Nämä kynnet itse asiassa julkaisin jo ennen joulua, mutta kaiken joulukiireen keskellä unohdin kirjoittaa tästä vanupuikkometodista:

Glitter gradient test

Oliko vaikeaa? Ei. Oliko kätevää? Kyllä. Sen verran poikkesin kuitenkin Michellen ohjeista, että valmistelin vanupuikot etukäteen. Ajattelin, että jos vanu on niissä hieman tiiviimmin, se nukkaa vähemmän, joten kostutin niitä hieman ja pyörittelin puhtain sormin vanun hieman tiukempaan. Kun puikot olivat kuivuneet, ne olivat valmiit käytettäväksi. Neljän kynnen glitterliukuja tehdessä ainoastaan yhden kerran kynnelle tarttui pieni vanuhöytyvä, jonka sain helposti pinseteillä pois. Vanupuikosta näkee kyllä suht helposti, milloin vanu alkaa käydä höttöiseksi ja sen näköiseksi, että sitä voi tarttua kynteen, ja siinä vaiheessa voi kääntää käyttöön puikon toisen pään. Työskennellessä kannattaa pitää lähellä jotakin tummaa esinettä, jota vasten kynsiä katsoessaan erottaa mahdolliset vanuhöytyvät parhaiten.

Koska vanupuikko toimi niin kivasti glitterliukua tehdessä, päätin kokeilla toimisiko se myös satunnaisten glittereiden töpöttelyssä kynsille. Osoittautui, että siihen hommaan se on ehkäpä kaikkein paras mahdollinen väline. Halusin näille kynsille joitakin kultaglittereitä sinne tänne, satunnaisesti, ja vanupuikolla tulos oli juuri sellainen kuin toivoinkin:

The Polish Well - The Wedding Dress

  • Aluslakka: Essie First Base
  • Valkea 1: Gina Tricot White (x2)
  • Valkea 2: The Polish Well – The Wedding Dress (x1)
  • Glitter: I Love Nail Polish – All Gold Everything
  • Päällyslakka: Essie Good To Go

Sain tökittyä vanupuikolla juuri sopivan määrän kultahippuja sinne sun tänne, että tulos miellytti silmää. Tarkoituksenahan oli tietysti naamioida se, että siirtokuvat eivät näyttäneetkään valkealla pohjalla niin hyvältä kuin alun perin kuvittelin…

The Polish Well - The Wedding Dress

Kaiken kaikkiaan kynsistä tuli kyllä varsin mieluisat. The Polish Wellin ihastuttava The Wedding Dress levittyi moitteettomasti ja toi Gina Tricot’n perusvalkeaan cremeen aimo annoksen Sitä Jotain. Tässä vielä lähikuvaa ihanuudesta:

The Polish Well - The Wedding Dress

Olen tyytyväinen, että uskaltauduin kokeilemaan vanupuikkoja ennakkoluuloistani huolimatta. Jatkossa taidan tehdä kaikki glitterliu’ut tällä tavalla!

Translation: I decided to try Michelle’s method for creating a glitter gradient – ie. using a Q-tip for it. I was sceptical and assumed I’d only end up with tons of furries on my nails, but the method was surprisingly easy and worked like a dream. I’ll be using this method from now on I think. :) I also found out that Q-tips are an excellent tool for dabbing some random glitters on your nails!