Jos ihastuin Urban Jungleen kovasti, niin myös Ruffles & Feathers oli rakkautta heti ensimmäisestä siveltimenvedosta. Essien kesäkokoelman vihreä edustaja näyttää netin swatch-kuvissa hyvinkin vaihtelevalta siitä riippuen, kuka on ollut kuvaamassa, ja paketista kuoriutui lopulta vähän vihreämpi lakka kuin olin odottanut. Esimerkiksi Of Life And Lacquerin swatcheissa lakka on aivan liian sinisävyinen.
Ruffles & Feathers on kirkas, kylmän vihreä creme. Lakka on huikean pigmenttinen, joten jos on kiire, yksikin reipas kerros peittää kynnet hyvin. Minä laitoin kaksi. Jo ensimmäisellä siveltimenvedolla tuli selväksi kaksi asiaa: 1) sävy on aivan upea ja 2) lakan levittyvyys on ihan täydellinen. En olisi uskonut rakastuvani näin kovasti yhteenkään vihreänä sävyyn, mutta nyt olen tuijotellut kynsiäni jo neljä päivää erinomaisen onnellisena.
Pähkinänkuoressa: Ruffles & Feathers on IHANA pirteä kesäinen sävy ja koostumukseltaan siis aivan huippulaatua. Ainoa mikä vielä mietityttää, on mahdollinen tahraavuus, mutta sen osalta olen viisaampi myöhemmin tänään, kun lopulta pakotan itseni poistamaan tämän lakkauksen. Jos loputkin tilaamani kesä-Essiet ovat yhtä ihania lakkoja, Haute In The Heat saattaa hyvinkin olla vuoden suosikkikokoelmani.
Koristeluiltaan nämä kynnet ovat ihan yksinkertainen skittlette: kolmessa kynnessä valkeita niittejä, yhdessä valkeat roiskeet ja yhdessä ihastuttavaa LA Girlin Splash-glitteriä. Ah, tätä lakkausta rakastan. ♥
- Aluslakka: Essie First Base
- Värilakka: Essie Ruffles & Feathers (x2)
- Roiskeet: GinaTricot White
- Glitterlakka: LA Girl Splash
- Päällyslakka: G&G HK Girl Top Coat
Mä en löydä sanoja, koska tää vaan on.. niin.. niin hyvää, ettei sanotuksi saa!
Kaikki kohdallaan. Todella.
(Olen myös puolueellinen vihreiden lakkojen rakastaja)
Kiitos! :D Mulle sopii vain selkeästi kylmät vihreät, mutta tämä olikin sitten ihan täydellinen :)
Kauniit kynnet. Mitäpä sitä muuta sanomaan.,..
Niin, lyhyestä virsi kaunis :D Kiitos!
Upeat <3
Voi kiitos! :)
Kylläpä onkin kiva ollakseen vihreä ja koristelut on ihan purrrrfectot <3
Joo, harvoin löytyy näin täydellistä vihreää ♥ Kiitos! :)
This is beautiful! Gorgeous manicure.
Thank you! :) Seeing your swatches was rather expensive as I ended up buying four out of six polishes after visiting your blog :D Like you mentioned, this one is indeed greener than your photos made it look but I’m absolutely thrilled with this shade – it’s the perfect green for me! ♥
On kyllä upea vihreä. Itse kelpuutan hyvin harvoja ja valittuja vihreitä kokoelmaani. Haen huomenna postista tämän Essie kesäkokoelman ja saapi nähdä mitä tykkään, ennakko-odotukset kehujesi ansiosta ovat kovat mutta kyllähän Essie on niin hyvä merkki että skeidaa sieltä tuskin on tulossa ;) ja kivan yksinkertaisen toimiva skittlette!
Toivottavasti tykkäät! En tiedä minkä verran on eroa levittyvyydessä kapean ja leveän siveltimen välillä, mulla on leveät mutta olettaisin, että levittyvät hyvin myös kapealla. Ja kiitos! :)
Tosi kauniit. upea vihree !
http://bettinaw.blogspot.fi/
Kiitos :)
Onpas jännä vihreän sävy, jotenki tosi houkutteleva vaikka on vihreä :D Valkoisen kanssa ihanan raikas yhdistelmä!
Joo, heti kun swatchasin tämän tikulle totesin, että se pitää ehdottomasti yhdistää valkeaan. Oi, rakkautta. ♥
Päivitysilmoitus: Harvinaista vihreää | Jos edes kynnet